Yhteiset Lapsemme ry on vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen poliittisesti ja ideologisesti sitoutumaton lastenoikeusjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia...
Aamunavauksissa käsitellään rasismia ja siihen liittyviä ilmiöitä ikätasoisesti, ja niiden toivotaan herättelevän ajatuksia. Lataa aamunavaus alakouluun täältä ja yläkouluun täältä!...
Teksti: Elina Tossavainen Maanantaina 6. helmikuuta vietettiin saamelaisten kansallispäivää, jonka ympärillä järjestettiin tänä vuonna erilaisia oppitunteja ja tilaisuuksia liittyen saamelaiskulttuuriin...
Teksti: Markus Söderlund Vaalikevät on paras mahdollinen ajankohta puhua lapsista ja nuorista ja heidän tulevaisuudestaan. Parhaillaan keskustelua käydään etenkin kouluun...
Jokaiselle lapselle varmistettava oikeus turvallisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja aitoon osallisuuteen Lasten ja nuorten hyvinvointi on tärkein asia, kun rakennetaan tulevaisuuden Suomea. Haluamme muistuttaa hallitusneuvottelijoita...
Olemme mukana opetus- ja kasvatusalan Educa-messuilla 27.-28. tammikuuta Helsingin Messukeskuksessa. Pisteemme sijaitsee Kansalaisvaikuttamisen torilla, jossa työntekijämme esittelevät erilaisia menetelmiä rasismin...
Teksti: Markus Söderlund Lapsen oikeuksien viikon teemana oli tänä vuonna lapsen oikeus turvallisuuteen. Tämä sopii varautumistrendin ja -suositusten keskellä aikaamme...
Emmaus Vallilan myymälän ikkunagallerissa on esillä kuvia kesän 2022 aikana ukrainalaisten lasten ja nuorten kanssa toteutetuista varjoteatterityöpajoista ja kuvataidekurssista. Näyttely...
Jokaisella lapsella on oikeus kasvaa turvassa. Turvallinen lapsuus luo perustan lapsen tulevaisuudelle ja myöhemmälle elämälle. Yhteiset Lapsemme ry järjestää lapsen...
Yhteiset Lapsemme –lehdessä käsitellään monipuolisesti lapsen oikeuksiin ja hyvinvointiin liittyviä aiheita ja ilmiöitä kulttuurisesti moninaisessa Suomessa. Lehdestämme voit lukea kiinnostavia...
Teksti: Anja Wikstedt Kuva: Gerd Atlmann / Pixabay Venäjän hyökkäyksen jälkeen miljoonat ukrainalaiset ovat paenneet kotimaastaan. Suomeen on tullut yli...
Teksti: Ulla SiimesKuva: Julius Töyrylä Katselin äskettäin Kansallisen lapsistrategian tilaisuutta, jossa vieraili koko kansan tuntema Ansa Kynttilä. Lapsistrategiaan liittyvistä lasten...
Teksti: Pekka Iivonen Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 25.5.2020 kansallisen lapsistrategian valmistelun yhteyteen työryhmän lapsen oikeuksien ja lasten sekä perheiden hyvinvoinnin...
Yhteiset Lapsemme ry kerää yhdistyksen jäseniltä, vapaaehtoisilta ja muilta toiminnassa mukana olevilta tietoa siitä, minkälaisissa tilanteissa rasismia esintyy arkipäivässä. Kyselyllä...
Yhteiset Lapsemme ry:n viestinnän tavoitteena on edistää lapsen oikeuksia, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta kulttuurisesti moninaisessa Suomessa. Viestinnällä toteutamme ja tuemme yhdistyksemme...
Yhteiset Lapsemme ry kutsuu kaikki lapset ja perheet nauttimaan valloittavista esityksistä ja osallistumaan monipuoliseen toimintaan! YK:n Lapsen oikeuksien päivänä lauantaina...
Lasten hyvinvoinnin kehitys maailmalla on ollut keskimäärin pitkään hyvää ja nousujohteista. Koronapandemia, jonka ei pitänyt olla vaarallinen lapsille, pysäytti kaikessa...
Yhteiset Lapsemme ry järjestää torstaina 19.8.2021 klo 16.30-19.30 webinaarin, jossa syvennytään viime aikoina kansainvälisestä adoptioista käytyyn kriittiseen keskusteluun. Hollannissa, Sveitsissä...
Jokaisen Suomen kunnan tärkein tehtävä on pitää huolta lapsista. Kevään 2021 kuntavaaleissa on valittava päättäjiä, jotka kantavat vastuuta lasten edusta...
Teksti: Sari-Anne Paaso ja Pipsa VarioKuvat: Pesäpuu ry Jokainen meistä kaipaa kuuntelijaa. Ystävää, joka kuuntelee, halaa ja tarvittaessa lohduttaa. Ei...
Teksti: Johanna Laisaari Konkreettisia linjauksia ja työtapojen uudistamista Suomeen on valmistunut ensimmäinen kansallinen lapsistrategia. Se perustuu perus- ja ihmisoikeussopimuksiin ja...
Teksti: Darun Jaza Minut salakuljetettiin Suomeen 11-vuotiaana. Vanhemmat päättivät lähettää minut pois Kurdistanista, koska siellä elämä vammaisena oli hyvin vaikeaa....
Yhteiset Lapsemme ry:n valmistama Rohkeasti minä! –opetusaineisto perehdyttää YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen sekä erityisesti teemaan lapsen oikeus olla oma itsensä....