Yhteiset Lapsemme 3/2023 pääkirjoitus

Antirasismia pitää vahvistaa yhteisten lastemme takia

Teksti: Katja Mannerström

Vihdoinkin Suomessa on käyty kunnollista keskustelua rasismista! On analysoitu poliitikkojen puheita ja käyty keskustelua rasismin määritelmästä ja siitä, mitä sanoja on vallanpitäjän soveliasta käyttää ja jopa siitä, mihin rasistinen ja leimaava puhe voi yhteiskunnassamme pahimmillaan johtaa. Syrjivän ja rasistisen puheen saama huomio on ollut Suomen mittakaavassa poikkeuksellinen. Puheet eivät kuitenkaan ole olleet poikkeuksellisia vaan osa pitkää jatkumoa, jossa uudet ”maahanmuuttokriittiset” virrat ovat vallanneet alaa poliittisella kentällä samalla kun sosiaalinen media on yleistynyt tiedonvälityksen paikkana perinteisen ja ammatillisen journalismin haastajana. Trendi on alkanut jo 2000-luvun alkupuolella, mutta aikaisemmin poliitikkojen vähemmistöihin kohdistuvat ennakkoluuloiset ja leimaavat puheet ovat pitkälti jääneet vailla näin suurta huomioita.

Yhteiskunnassa käyty keskustelu ja laaja rasismiin herääminen on yllättänyt minut positiivisesti. Ajattelen, että on hienoa, että vihdoin tätä ruoditaan kunnolla. Nyt toivon kuitenkin kovasti, ettei se keskustelu taas lakkaisi, vaan menisi eteenpäin. Koska niinkin on käynyt. Muistatko rasisminvastaisen Meillä on unelma -mielenosoituksen vuonna 2015? Kansanedustaja Olli Immosen monikulttuurisuutta vastustaneesta kirjoituksesta alkunsa saaneeseen mielenosoitukseen osallistui eri arvioiden mukaan 10 000–15 000 ihmistä. Silloinkin käytiin laajaa keskustelua rasismista ja osoitettiin mieltä niin kadulla kuin somessa. Suurta muutosta ei kuitenkaan nähty, vaikka rasismia kovaäänisesti vastustettiin.

Nyt tarvitaan mielenosoituksia ja somepostauksia vaikuttavimpia keinoja. Suoran syrjinnän ja rasismin tunnistaminen ja kovaääninen tuomitseminen on tietenkin hyvä asia. Paljon vaikeampaa on havainnoida rasismia omassa ajattelussaan tai yhteiskunnan rakenteissa kuten asunto- ja työmarkkinoilla, koulujen ja päiväkotien arjessa tai hetkissä, jolloin itse ei havaitse rasismia tai toimii itsensä mielestä oikein. Peilikuvassa olevan rasistin tunnistaminen on kaikista vaikeinta.

Suomalaista yhteiskuntaa ja itse rasismikeskustelua vaivaa toiseuttaminen ja ulkoistaminen. Meillä kasvaa Suomessa yhteisiä lapsia ja nuoria, joista puhutaan ongelmallisina ”S2-poikina”. Meillä on nuorten kaveriporukoita, jotka leimataan rikollisryhmiksi ihonvärinsä tai puhetapansa takia. Meillä on lapsia, jotka näkevät miten oma vanhempi kerta toisensa jälkeen joutuu epäasiallisesti kohdatuksi. Liian moni meidän yhteisistä lapsistamme vajoaa epätoivoon, koska heidän omalla toiminnallaan ja pyrkimyksillään ei ole mitään merkitystä, koska ympärillä olevat ihmiset ovat ennakkoluuloisesti jo leimanneet heidät muita huonommiksi heidän oletetun etnisen taustansa, kulttuurinsa, uskontonsa tai äidinkielensä perusteella.

Puhumme heistä, jotka joutuvat rasismin uhreiksi ja heistä, jotka ovat rasisteja. On aika muuttaa näkökulmaa perinpohjaisesti. Ei ole heitä. On vain meitä ja meidän yhteinen haasteemme on rasismi meissä ja yhteiskunnassamme. On meidän tehtävämme taata jokaiselle lapselle yhtäläiset mahdollisuudet ilman ulossulkemista, vihaa ja turvattomuutta. Toimintaa tarvitaan nyt kaikilla tasoilla eikä se saa loppua mielenosoitukseen ja somepostaukseen. Antirasistisen toiminnan on jatkuttava jokaisen meidän arjessamme vaatimuksina paitsi päättäjille myös itsellemme. Haluaisitko sinä tehdä enemmän? Me Yhteiset Lapsemme ry:ssä puolustamme kaikkien lapsien oikeuksia ja voit tukea toimintaamme paitsi lahjoituksin myös lahjoittamalla aikaasi vapaaehtoistyöhön lasten, nuorten ja perheiden parissa. Tervetuloa mukaan rakentamaan syrjimätöntä Suomea kanssamme!