Yhteiset Lapsemme 4/2023: Rasismi Suomessa ei ole vähentynyt 50 vuodessa

Teksti: Aliisa Rinne
Kuva: Marisel Soto Godoy -kotialbumi

Marisel Soto Godoy saapui 41 vuotta sitten perheineen pakolaiseksi Suomeen Chilen väkivaltaisen sotilasvallankaappauksen vuoksi. Onnellinen lapsuus kotimaassa päättyi isän pidätykseen.

Marisel kasvoi suuressa kahden vanhemman perheessä toisiksi nuorimpana lapsena. Hän sai jakaa onnellisen ja turvallisen kasvuympäristön kuuden muun sisaruksen kanssa. Perhe asui suuressa talossa ja lapset viettivät keskenään runsaasti aikaa. Mariselin mielestä suurperheessä kasvamisessa parasta oli se, että vanhemmat valoivat lapsiin tervettä itsevarmuutta.

Mariselin isä pidätetiin kotoa hänen ollessaan alakouluikäinen. Isän pidätys oli selkeä leikkaus lapsuuden ilmapiiriin ja aikaan ennen pidätystä. Pidätyksestä alkoi ajanjakso, johon liittyi paljon huolta, surua ja vihaakin. Pidätyksen aika ja huoli isästä muutti perheen dynamiikkaa. Marisel muistaa vanhimman siskon kantaneen vastuuta asioista, jotka olivat aikaisemmin olleet selkeästi äidin vastuulla.

“Muistan vierailut vankilassa ja puheet siitä, että isä muuttaa Suomeen. Saimme jostain pienen sanakirjan, josta opettelimme joitain sanoja ennen Suomeen tuloa.”

Marisel oli 9-vuotias, kun perhe saapui isän perässä Suomeen. Hän muistaa lentokentällä vastassa olleen chileläisen yhteisön ja joitain suomalaisia, mutta ennen kaikkea isän.

“Rakkain muisto on jälleennäkeminen isän kanssa. Me tulimme Suomeen isän luokse ja kokosimme perheemme uudelleen.”

Kokemuksia rasismista

Marisel joutui jo lapsena Suomessa rasistisen väkivallan uhriksi, kun hänet ja hänen veljensä pahoinpideltiin leikkikentällä. Marisel kertoo rasismin olleen Suomessa läsnä aina ja kulkeneen hänen rinnalla lapsuudesta aikuisuuteen. Marisel joutui käymään keskusteluja rasismista jo hyvin nuorena; Mitä rasismi on? Miksi ihmiset ovat vihamielisiä? Miltä ja miten puolustaudun etenkin, jos kielitaitoa ei ole? Mitä edustan tahtomattani? Näiden kysymysten äärelle hän ei Chilessä asuessaan ollut joutunut pysähtymään.

“Luulin, että suomen kielen oppiminen olisi vähentänyt rasismin kohteeksi joutumista. Loppupeleissä kyse oli kuitenkin siitä, miltä näytimme. Suomessa vallankaappauksen aikaa on muisteltu paljon solidaarisuuden, kauniiden ja hyvien käytäntöjen valossa, mutta yksilötasolla moni Chilestä Suomeen pakolaisena tullut on kohdannut rajuakin rasismia ja väkivaltaa.”

Marisel haluaa puhua myös kotoutumisen nurjasta puolesta sekä haasteista.

“Minun kaltaisilleni nuorille rasistiset kokemukset ovat arkipäivää. Suomalainen yhteiskunta ei ole muuttunut olennaisesti rasismin suhteen tänä aikana. Viestintäväylät ovat lisääntyneet ja ihmisillä on mahdollisuus nähdä eri puolella kaikkea. Tämä on johtamassa siihen, että kaikkialla on tajuttomasti vihaa. Ei valkoisiksi rodullistetut nuoret jäävät yhä yhteiskunnan ulkopuolelle.”

Sosiaalinen verkosto kotoutumisen kulmakivenä

Marisel ajattelee, että merkittävin hänen kotoutumistaan edistävä tekijä on ollut se, että hän on saanut ystäviä. Hän loi jo lapsena ja nuorena vankkoja ystävyyssuhteita, jotka ovat kestäneet tähän päivään saakka. Marisella oli myös suomalainen kummiperhe, jonka kautta hän pääsi osaksi suomalaista arkea.

“Minulla oli mahtava vasemmistolaistaustainen kummiperhe. Vietimme yhdessä tavallista arkea ja mökkeilimme saaristossa. Sain vahvistaa suhdettani luontoon, joka ei Chilessä kaupungissa kasvaneena ollut aikaisemmin mahdollista.”

Marisel nostaa esiin myös vertaisyhteisöjen ja mielekkään ajanvieton merkityksen osana onnistunutta kotoutumista.

“Muodostimme lauluyhtyeen chileläistaustaisista lapsista ja nuorista. Tuosta ryhmästä muodostui todella merkityksellinen osa elämääni. Oli tärkeää saada puhua espanjaa ja jakaa kokemuksia rasismista. Tuossa ryhmässä ei tarvinnut kiillottaa tai kaunistella omia kokemuksiaan, eikä niitä vähätelty tai pyritty pyyhkimään pois. Tuossa ryhmässä rasismi oli tuomittavaa ja sitä oli helpompi sanallistaa. Ryhmä oli vastakohta valkonormatiivisuudelle.”

Chile ja vääryyksien painolasti

”Chilessä korjataan yhä vääryyksiä ja epäinhimillistä kohtelua, jota vasemmistolaisesti ajattelevat ovat joutuneet kohtaamaan. Chilessä on yhä paljon ihmisiä, jotka eivät tiedä minne heidän omaisensa on tapettu ja haudattu. Niin kauan, kun nämä prosessit ovat kesken – oikeus ei toteudu.”

Marisel kuvailee Chileä epäoikeuksien maana, jossa on rinnakkaiset järjestelmät köyhille ja rikkaille. Chile ei ole irrallaan kolonialistisesta maailmasta, mikä ajaa paikallisia ihmisiä ja vähemmistöjä ahdinkoon. Maassa jyllää ylikansallinen valta ja kaikki luonnonvarat on yksityistetty. Marisel muistuttaa myös, että Chile on varoittava esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, jos ihmiset eivät ole varuillaan. Perusoikeuksien ja suomalaisille itsestäänselvyyksiltä tuntuvien asioiden yksityistäminen ja ylikansallisten yritysten voitontavoittelu ovat velkaannuttaneet ja eriarvoistaneet chileläiset. Chile ei poikkea siitä, mitä muualla tapahtuu. Tämä aika on oikeistolaisten aikaa. Tästä huolimatta Chile edustaa demokratian mekanismia esimerkillisesti.

“Chile oli ensimmäinen valtio, jossa kansa äänesti sosialistipresidentin valtaan. Kauan kestäneen sotilasvallan jälkeen kansa äänesti diktaattorin ulos vallasta. Nämä ovat kansanäänestyksen tuloksia.”

Omat kokemukset suuntana uralle

Marisel on koulutukseltaan sosiologi. Pakolaistausta ja omakohtaiset kokemukset rasismista ovat ohjanneet urapolkua sosiaalityön pariin. Hänen työelämänsä suomessa on sijoittunut aina maahanmuutto- ja pakolaiskysymysten äärelle ja fokuksena on ollut työskennellä maahan muuttaneiden nuorten- ja perheiden parissa. Työkokemusta hänelle on kertynyt laajasti muun muassa nuorisotyöstä, järjestötyöstä ja valtionhallinnosta.

“Olen saanut rakentaa elämää, mitä haluan olla rakentamassa. En tietenkään ole voinut välttyä isoilta pettymyksiltä tai ristiriidoilta, mutta ammatillisesti ja sosiaalisten suhteiden osalta olen siellä missä haluankin olla. Olen asunut suurimman osan elämästäni Suomessa, mutta olen onnekas siinä mielessä, että olen saanut asua pitkiä aikoja Chilessä aikuisiällä. Vanhempani ja siskoni ovat muuttaneet takaisin Chileen, minkä takia haluan itsekin oleskella kahdessa maassa.”

Mitä haluaisit sanoa hiljattain tulleelle pakolapselle?

“Ole juuri sellainen, mitä haluat olla. Älä muuta itseäsi toisten takia tai tee itseäsi näkymättömäksi, ellei se ole suojautumisen kannalta tarpeellista. Luota itseesi ja omiisi – yritä ajatella, että asiat kääntyvät loppupeleissä hyvin. Hae itsellesi verkostoja ja paikkoja, missä olet turvassa. Jos niitä ei synny luonnostaan, niin hakeudu järjestettyihin paikkoihin, missä voit olla oma itsesi ja missä vertaiset tai aikuiset eivät tuomitse sinua.”