Yhteiset Lapsemme 2/2026: Yhdenvertaisuus harrastuksissa ei synny itsestään, se vaatii tietoisia tekoja

Teksti: Mariam Umor

Harrastaminen on lapsille ja nuorille tyypillinen tapa viettää vapaa-aikaa ja valtaosa peruskoulua käyvistä lapsista ja nuorista harrastaa jotain vähintään kerran viikossa. Kuitenkaan kaikki lapset ja nuoret eivät osallistu harrastuksiin samalla tavalla ja eri väestöryhmien välillä on havaittu selkeitä eroja osallistumisessa. Kysyimme kahdelta asiantuntijalta, Eva Udehilta ja Tuuli Ahoselta, harrastamiseen vaikuttavista tekijöistä ja siitä, miten edistää yhdenvertaisuutta harrastustoimintaa järjestettäessä.

Harrastamisella on monia vaikutuksia lasten ja nuorten fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen terveyteen. Se lisää esimerkiksi mielekästä tekemistä arkeen, vahvistaa sosiaalisia taitoja ja tarjoaa mahdollisuuksia oppia uutta.

Harrastaminen voi tapahtua ohjatusti tai omaehtoisesti. Vuoden 2024 LIITU-tutkimuksen perusteella 9–20-vuotiaista lapsista ja nuorista 55 % harrastaa liikuntaa ohjatusti ja omaehtoisesti ainakin 79 %. Kulttuuriharrastamisesta ei löydy valtakunnallista selvitystä, mutta lähes 80 % Kouluterveyskyselyyn vuonna 2023 vastanneista raportoi harrastavansa taidetta ja kulttuuria viikoittain itsenäisesti tai ohjatusti. Omaehtoinen harrastaminen on muuten lasten ja nuorten keskuudessa yleisempää kuin ohjattu harrastaminen.

Lapset ja nuoret kokevat harrastamisessa tärkeäksi sosiaaliset suhteet, myönteisen ilmapiirin, kehittymisen, leikkimielisyyden ja vaikuttamisen mahdollisuuden. Erityisen tärkeää lapsille ja nuorille on se, että harrastaminen on kivaa ja se lisää yhteisöllisyyttä sekä vahvistaa kuulumisen tunnetta. Vaikka harrastaminen tapahtuisi omaehtoisesti, on edelleen tärkeä päästä jakamaan ajatuksia harrastuksesta tai näyttämään uusia opittuja taitoja.

Lasten ja nuorten harrastamiseen liittyy myös haasteita. Esimerkiksi kiusaaminen, ennakkoluulot ja kokemus erilaisuudesta vaikuttavat kielteisesti, mikä voi johtaa harrastuksen lopettamiseen kokonaan. Lisäksi perheen sosioekonominen asema, taloudellinen tilanne tai asuinalueen harrastusmahdollisuuksien puute vaikeuttavat harrastamista.

Vertaillessa eri väestöryhmien harrastamista, voidaan havaita vähemmistöjen, kuten etnisen taustan, sukupuolen, seksuaalisuuden tai vammaisuuden, vaikuttavan negatiivisesti liikuntaharrastuksiin osallistumiseen. Kulttuuri- ja taideharrastukset on koettu saavutettavimmiksi. Etnisiin vähemmistöihin kuuluvat ja toimintarajoitteiset lapset ja nuoret harrastavat valtaväestöä vähemmän, erityisesti tytöt. Yhteen tai useampaan vähemmistöön kuuluvilla lapsilla ja nuorilla on selkeästi enemmän kokemuksia epäasiallisesta käytöksestä, kuten kiusaamisesta tai syrjinnästä.

“Maahanmuuttajataustaisilla, neuroepätyypillisillä sekä vammaisilla tytöillä on selvästi vähemmän saavutettavia harrastusmahdollisuuksia kuin heidän ikätovereillaan.
Monet haasteet ovat kielellisiä, sosiaalisia, kulttuurillisia tai fyysisiä. Harrastusympäristöt ovat monesti liian kuormittavia ja aikaisemmat huonot kokemukset estävät harrastamisen monelta. Suomessa joka viidennellä 7–17-vuotiaalla toimintarajoitteisella ei ole harrastusta”, Tuuli Ahonen kertoo.

Yhdenvertaisuuden edistäminen käytännössä

Useimmat lapset ja nuoret harrastavat Suomessa lähes viikoittain jotain, mutta vuoden 2025 Kouluterveyskyselyyn vastanneista alakouluikäisistä 15 % ja yläkouluikäisistä 20 % ei harrasta viikoittain mitään. Erityisesti moninaisista taustoista tulevilla lapsilla vaikuttaisi olevan enemmän haasteita harrastamisessa.

Harrastamisen kentälläkin on havahduttu siihen, että eri väestöryhmistä tulevat lapset ja nuoret eivät osallistu harrastuksiin samalla tavalla. Harrastustoimijat ovat velvollisia noudattamaan lainsäädäntöä, kuten nuoriso- ja lastensuojelulakia sekä kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia ja edistämään harrastamisen yhdenvertaisuutta. Mutta mitä toimijoiden tulisi ottaa huomioon käytännön tasolla järjestäessään toimintaa?

Eva Udeh kannustaa pohtimaan tilannetta lapsen tai nuoren näkökulmasta:

”Jos olet kiinnostunut vaikka jalkapallosta ja käyt ensiksi kurkkaamassa, minkä näköistä porukkaa kentällä pelaa. Jos et näe itsesi näköisiä pelaajia, niin on aika vaikea kuvitella itseään siihen porukkaan. Monesti vähemmistöihin kuuluvat saattavat myös pohtia, että onko harrastuksen järjestäjällä mitään inkluusiokäytäntöjä? Onko mietitty, miten vaikka minun kaltaiseni tyypit viihtyy tässä yhteisössä? Kun puhutaan näkyviin etnisiin vähemmistöihin kuuluvista henkilöistä, niin se huoli voi olla ihan todellinen. Eli selkeillä inkluusiokäytännöillä harrastustoimijat pystyvät viestimään, että me olemme kiinnostuneita yhdenvertaisuudesta ja me edistämme sitä aktiivisesti toiminnassamme.”

Harrastamista haastavat erityisesti kiusaaminen, epäasiallinen kohtelu ja tunne erilaisuudesta. Lapset ja nuoret kokevat aikuisten toiminnan olevan ratkaisevassa asemassa ja heiltä toivotaankin erityisesti kannustavaa otetta ja turvallisen ympäristön luomista.

Oma Sävy -klubilla yhdenvertaisuuden edistäminen näkyy jo suunnitteluvaiheessa. Klubin harrastustoiminnan suunnittelijana ja ohjaajana toimiva Tuuli Ahonen kertoo:

”Yhdenvertaisuus on meillä rakenteista lähtien suunniteltu niin, että on pienet ryhmät ja kaksi koulutettua ohjaajaa. Olen itse toimintaterapeutti ja Kaisa Tabell on taidepedagogi. Meillä molemmilla on paljon kokemusta harrastustoiminnasta sekä erityistä tukea tarvitsevien ja neuroepätyypillisten lasten ja nuorten kohtaamisesta. Me panostamme selkeään ohjaukseen ja käytämme ohjauksen tukena esimerkiksi kuvia, puhetta ja viittomia, eli hyödynnämme ohjatessa monia eri tapoja. Toimintamme on osittain maksutonta, ja muuten hyvin kohtuuhintaista, ja se on alueilla, joissa ei ole hirveästi ollut taide- ja kulttuuritoimintaa. Pyrimme jalkautumaan sinne, missä lapset ja nuoret ovat.”

Sosiaaliset suhteet ovat yksi merkityksellisimpiä tekijöitä harrastaessa. Ne luovat kuuluvuuden tunnetta ja vahvistavat yhteisöllisyyttä. Uusien ystävien saaminen harrastuksista motivoi osallistumaan ja vanhat ystävät madaltavat kynnystä lähteä toimintaan mukaan.

Eva Udeh näkee hyväksyvän ilmapiirin ja turvallisen ympäristön tärkeyden sosiaalisten suhteiden pohjana:

”Sillä on valtava merkitys ja ihan erityisesti harrastaessa. Kun mietitään lapsia ja nuoria, olivat he minkälaisista taustoista tahansa, niin ei se tapahdu vain niin, että mä haluaa oppia jonkun uuden taidon. Usein siihen liittyy myös toive yhteisöstä ja halu tutustua ihmisiin, jotka ovat innoissaan samoista jutuista. Mutta jos tuleekin kokemus, ettei mua ei haluta tähän porukkaan, niin se tekee tosi kipeää. Mutta jos onnistumme luomaan aidosti hyvän ilmapiirin, niin se voi olla tosi parantavaa ja saattaa myös monille olla ainoa yhteisö, johon he kokevat kuuluvansa. Ja se että mä en näytä samalta kuin kaikki muut tai tule samasta taustasta, ei olekaan keskiössä vaan se, että mä oon hyvä tässä piirtämisessä.”

Vanhemmat mahdollistavat harrastamisen

Moninaisista taustoista tulevien lasten ja nuorten harrastamista ei haasta vain saavutettavuus tai negatiiviset kokemukset, vaan myös esimerkiksi vanhempien sosioekonominen asema, kielitaito ja vanhempien luottamuksen puute.

Vuosina 2024–2025 Me-säätiö sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö selvittivät, miten Harrastamisen Suomen mallin harrastusryhmät tavoittavat eri perhetaustoista tulevia lapsia ja nuoria. Malli on valtakunnallinen ja tarjoaa mahdollisuuden osallistua maksuttomaan harrastukseen koulupäivän yhteydessä. Harrastamisen Suomen mallin ryhmiin osallistui kuntien arvion mukaan 143 000 lasta ja nuorta, joista 23 000 ei ollut harrastanut mitään edeltävän puolen vuoden aikana.

Udeh ja Ahonen näkevät molemmat olennaisena asiana vanhempien luottamuksen vahvistamisen sekä tiedon jakamisen. Esimerkiksi maahan muuttaneilla perheillä sukupuolinormit voivat korostua lapsen harrastusta mietittäessä. Udehin hankkeen kartoitusvaiheessa seuratoimijatkin ovat tunnistaneet haasteita kohdata moninaisista taustoista tulevien vanhempien mahdolliset ennakkoluulot harrastamisesta.

”Jos esimerkiksi vanhempien uskonnollinen tausta tai konservatiivisuus vaikuttavat siihen, että nähdäänkö tanssi soveliaana pojille, se voi olla harrastustoimijoille haastavaa. Jos ajatellaan Suomeen muuttanutta perhettä, joka ei vielä tiedä paljoakaan lasten harrastustoiminnasta, se voi näyttäytyä heille näin: Vanhempi lähettää lapsen vieraan aikuisen luokse parikin kertaa viikossa ja laittaa vielä rahat kouraan. Vanhempien luottamuksen voittamiseksi on tehtävä työtä, ja siksi se kontakti vanhempiin on tosi tärkeä ja monet toimijat tekevät sitä jo tosi taitavasti. Meidänkin hankkeessamme on tullut esille, että monilla on tahtotila tehdä toiminnasta inklusiivisempaa ja toimia antirasistisesti.”

Oma sävy -klubilla on kiinnitetty huomiota myös viestinnän saavutettavuuteen, jotta harrastusmahdollisuudet löytyisivät paremmin.

”Vanhemmat on avainasemassa siinä, miten lapsi pääsee harrastukseen ja miten harrastuksen löytää. Mahdollisuus lapselle ry:n kohderyhmässä korostuu se, että lapset ja nuoret eivät itse etsi harrastuksia, vaan vanhemmat etsivät ne. Ja silloin heillä täytyy olla tietoa harrastuksista. Esimerkiksi maahanmuuttajataustaisilla tiedon tulisi olla selkeässä muodossa ja ehkä jopa eri kielillä.”

Vanhempien roolit lasten harrastuksissa voivat olla monenlaiset ja joissakin harrastuksissa vanhemmat ovat tiiviisti mukana, toisissa puolestaan vähemmän. Ahonen muistuttaa kuitenkin, että harrastus voi tarjota vanhemmalle myös hetken hengähtää.

”Meillä vanhemmat eivät ole vapaaehtoisia, he eivät ohjaa tai valmenna harrastuksia vaan lapsen ollessa harrastuksessa vanhempi voi käydä esimerkiksi asioilla sillä välin.”

Harrastaminen edistää myös kotoutumista

Harrastaminen voi tukea lapsen ja nuoren kotoutumista, ja Oma Sävy -klubin toimintaan voi osallistua esimerkiksi ilman suomen kielen taitoa ja tavoitteena onkin löytää toimintaan osallistujia monista eri taustoista, mikä voi puolestaan vähentää kokemusta erilaisuuden tunteesta.

Udeh avaa harrastamisen ja kotoutumisen yhteyttä vielä laajemmin:

”Parhaimmillaan harrastuksesta voi saada kokemuksen, että minä olen osa tätä porukkaa. Silloin se vahvistaa just sitä osallisuuden tunnetta ja se saattaa olla ainoita paikkoja, joissa se osallisuuden kokemus on vahva. Se että on hyvä joukkuekaveri tai on hyvä siinä, mitä tehdään, pitää yllä hyvää fiilistä. Se on olennaisempaa kuin se, mistä taustasta kukin on tullut.”

Yksilöllisyys harrastustoiminnan ytimessä

Monilla harrastustoimijoilla on tahtotila mahdollistaa kaikkien harrastamisesta kiinnostuneiden lasten ja nuorten tarpeiden huomiointi toimintaa järjestettäessä. Ahosen yksinkertainen vinkki muille on huomioida se, että harrastuksen tulisi mukautua lapsen tai nuoren tarpeisiin.

”Ihmisiä on monenlaisia, niin myös harrastusten tulisi olla monenlaisia, eikä aina tarvitse tehdä samalla kaavalla. Näin harrastus mukautuu lapsen tarpeisiin eikä niin, että lapsi mukautuu, jotta hän pärjää harrastuksessa.”

Udeh huomauttaa, ettei kannata jäädä yksin pohtimaan asioita vaan kannattaa rohkeasti lähtemään etsimään tietoa.

”Osaamista tulisi aktiivisesti vahvistaa ja parhaiten se tapahtuu kouluttamalla ja tarjoamalla tietoa aktiivisesti. Tärkeää on myös, että se ei jää vain harrastustoimijoiden omien käytössä olevien resurssien ja aktiivisuuden varaan.”

Eva Udeh on sosiaalipsykologi, jolla on erityisosaamista antirasistisen työotteen vahvistamisesta, sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen osallisuuden edistämisestä. Eva työskentelee Humakilla Aikalisä tasa-arvolle sekä Kohtaamisen -taito hankkeiden projektipäällikkönä ja tarjoaa lisäksi yhdenvertaisuuskoulutuksia.  

Tuuli Ahonen on koulutukseltaan toimintaterapeutti ja työskentelee Mahdollisuus Lapselle ry:llä harrastustoiminnan suunnittelijana ja -ohjaajana Oma Sävy -Klubilla. Kolmivuotisen hankkeen tavoitteena on vahvistaa 9–18‑vuotiaiden maahanmuuttajataustaisten, myös neuroepätyypillisten ja vammaisten tyttöjen hyvinvointia, osallisuutta ja tulevaisuudenuskoa. Toiminta tarjoaa esteettömiä, tuettuja ja kulttuurisensitiivisiä harrastusmahdollisuuksia.