24/03/2025 - , , , , , , , ,

Yhteiset Lapsemme 1/2025 Hallituksen palsta: Turvallisempien tilojen vallassa

Teksti: Maria Wikberg

Mikä ilo ja kunnia päästä ihmisoikeuksia ja erityisesti yhdenvertaisia lasten oikeuksia ja osallisuutta edistävän järjestön hallitukseen varajäseneksi! Olen etuoikeutettu valkoisuusnormin valokeilassa aikani paistatellut ihminen. Havahduin lukioikäisenä kummikouluvierailulla Tansaniassa siihen, että kaikilla ikäisilläni tytöillä ei ollutkaan samoja mahdollisuuksia kuin minulla. Olin monella tavalla etuoikeutettu esimerkiksi koulutukseni, taloudellisen tilanteeni, parisuhteeni, terveydentilani ja ihonvärini kautta ja se avasi minulle aivan erilaisia mahdollisuuksia kuin Kilimanjaron kupeessa kasvaneella ikätoverillani oli.

Turvallisemmassa tilassa on välittäviä katseita, rohkaisevia hymyjä, aitoa halua onnistua ja ratkoa ristiriitoja.

– Maria Wikberg

Epäoikeudenmukaisuuden havaitseminen jäi kytemään sisälleni ja vuosien varrella tunne konkretisoitui teoiksi. Päätin tietoisesti käyttää omaa valta-asemaani yhdenvertaisuuden ja antirasismin edistämiseksi. Kouluttauduin ja hakeuduin tehtäviin, joissa saatoin vahvistaa etenkin Suomeen muuttaneiden lasten ja nuorten ääntä, mutta myös valtaväestön ymmärrystä monimuotoisuudesta.

Aloin muun muassa vaalia niin työssäni kuin vapaa-ajan toiminnoissani turvallisemman tilan periaatteita. Turvallisemmalla tilalla tarkoitan ympäristöä, jossa tuetaan avointa, kunnioittavaa ja oppivaa yhdessä olemista sekä sosiaalista, psyykkistä ja fyysistä turvallisuutta. Mikään tilahan ei itsessään ole turvallinen, vaan luomme sen omalla läsnäolollamme ja toiminnallamme. Sitä kautta avautuu mahdollisuuksia luottamukselle, avoimuudelle ja itsereflektoinnille.

Erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa minua on auttanut osallistujiin vaikuttavien valtarakenteiden, etuoikeuksien ja normien tunnistaminen. Turvallisemmassa tilassa on välittäviä katseita, rohkaisevia hymyjä, aitoa halua onnistua ja ratkoa ristiriitoja yhdessä ilman, että kukaan tulee loukatuksi tai jätetyksi ulkopuolelle.

Matkan varrella on tullut vastaan hankalia tunteita, tilanteita sekä virheitäkin, mutta samaan aikaan se on ollut minulle mahdollisuus kasvaa niin ammatillisesti, yhteiskunnan jäsenenä, ystävänä ja ennenkaikkea äitinä. Matkani aktiivisena toimijana kohti yhdenvertaisempaa ja antirasistisempaa maailmaa jatkuu!

Kirjoittaja on työskennellyt erilaisissa järjestöissä lasten, nuorten ja perheiden parissa noin 20 vuotta. Tällä hetkellä hän toimii Plan International Suomen maahanmuuttajatyön päällikkönä sekä työnohjaajana erilaisille työryhmille. Hänen asiantuntijuutensa ytimessä on lasten ja nuorten osallisuuden, yhdenvertaisuuden, antirasismin, tasa-arvon ja työyhteisön kehittämisen kysymykset.

Kirjoittaja on adoptioäiti 11-vuotiaalle ihanalle tytölle, puoliso sekä kodinvaihtajakoiran onnekas rapsuttaja. Vapaa-ajallaan hän tekee vapaaehtoistöitä niin ihmisten kuin eläintenkin parissa, remontoi yli 100-vuotiasta taloaan sekä rauhoittuu metsässä.

Tagit

Takaisin aihealueeseen: , , , , , , , ,