10/03/2022 - , , , , ,

YL 1/2022: Isojen kysymysten äärellä Anu-Rohima Myllärin kanssa

Teksti: Irma Marttinen
Kuva: Anu-Rohima Myllärin kotialbumi

”Rohima, oletko se sinä?”, miehen ääni kysyy Bangladeshin tähtikirkkaassa yössä.  Lastenkodin pihalla istuu nuori nainen. Hän on vieraana maassa, jossa on syntynyt. Hän on tullut kaukaa, ja kasvanut kaukana Pohjanmaan lakeuksilla. Mies kertoo, että alun perin hänen piti lähteä Suomeen adoptioon, mutta jostain syystä hänet vaihdettiin tyttöön. Se hetki käänsi Anu-Rohima Myllärin elämänkulun.  

Kansainvälisen adoption vaikutus lapsen elämään on totaalinen – se ei muuta vain yhtä asiaa, vaan se muuttaa kaiken ympärillä olevan. Bangladeshin juurimatkalla koettua kohtaamista Anu-Rohima kuvaa yhdeksi elämänsä avainkokemukseksi. Kokemuksesi, joka on vaikuttanut eniten.

Elämästä ja kuolemasta, vanhemmuudesta ja lapsettomuudesta on kyse myös kahdessa muussa hänelle tärkeässä kokemuksessa. Adoptioisän kuolema katkaisee lopullisesti suomalaiset perhesiteet jättäen 18-vuotiaan jälleen yksin ja perheettömäksi. Äiti on mennyt jo aiemmin.

Anu-Rohima Mylläri Helsingissä kevättalvella 2022.

Anu-Rohima Mylläri kertoo vuonna 2006 ilmestyneessä Adoptoitu-kirjassa tarinansa. Kirja on monelle adoptiovanhemmalle tuttu – yksi ensimmäisistä ja ehkä luetuimmista adoptiokertomuksista Suomessa. Viime vuonna kirjasta on julkaistu uusi painos äänikirjana. Siitä on otettu vähän alkuperäistä tekstiä pois ja loppuun on lisätty Sean Ricksin loppupuheenvuoro. Kirjan takakansi on päivitetty.

”Mikään ei oikeastaan ole paljon muuttunut. Kokemukset ja yhteiskunnan rakenteet ovat samanlaisia. Vain aika on erilainen – on tultu enemmän ulos ja nähdään paremmin asioita. Asiat tiedostetaan ja niistä puhutaan enemmän julkisesti ja äänet ovat moninaisemmat”, Anu-Rohima sanoo.

Hän itse toivoo, että Adoptoitu-kirjan löytäisivät adoptiovanhempien lisäksi nuoret, adoptoidut, ja muut, joilla kulttuurisesti moninainen tausta. Kirjalla on paljon annettavaa tämän ajan POC-taustaisillekin.

Adoptoitu voisi toimia työkirjana tai oppikirjana, vaikka monet pitävät sitä ehkä vähän vanhanaikaisena ja junttina, kun se kuvaa maaseudulla kasvamista”, hän hymähtää.

Uudet käsitteet – samat ilmiöt ja kokemukset

Anu-Rohima on koulutukseltaan yhteisöpedagogi (AMK) ja hän opiskelee tulevaisuuden tutkimusta avoimessa yliopistossa. Kulttuurinen moninaisuus ja kulttuurinen kompetenssi, antirasismi, maahanmuuttajat, nuoret ja mielenterveys ovat teemoja, joiden parissa hän on työskennellyt pitkään. Monipuolisen työkokemuksen ja oman elämänhistorian kautta hänellä on laajaa ja syvällistä näkemystä ajankohtaisiin keskusteluihin.

Adoptoitu-kirjassa on Anu-Rohima on käsitellyt rakenteellista rasismia, koulukiusaamista, osattomuutta ja adoptoidun nuoren identiteettihaasteita. Sen ajan kielellä ja sanoilla sekä kirjoittajan oman kehitysvaiheen mukaisesti. Monet ilmiöt ja kokemukset ovat edelleen samoja, vaikka niitä kuvataan eri termeillä. Uudet sukupolvet tulevat ja luovat uudet käsitteet.

”Kaikella on historiansa ja sukupolvien välinen yhteys on tärkeää säilyttää. Olen vähän pettynyt siihen, että jotkin asiat esitetään ihan uusina ja omitaan, eikä anneta huomiota sille työlle mitä on jo tehty”, hän miettii.

Tämän päivän antirasismikeskustelussa Anu-Rohima näkee paljon akateemista Helsinki-keskeisyyttä ja Black Lives Matter -liikkeen tuomia vaikutteita Yhdysvalloista.

”Yliopistopiireissä käytetään käsitteitä, jotka jäävät muille vieraiksi. Onko se tavoitteen mukaista, että tulee kuppikuntia, vaikka puhutaan samoista asioista? Ja eihän Suomi ole mikään jenkkilä!”, hän kysyy.

Anu-Rohima peräänkuuluttaa dialogia ja kohtaamista. Hän pitää tärkeänä, ettei ketään suljeta ulos keskustelusta.

”Keskustelua on hyvä käydä eri-ikäisten ja eritaustaisten ihmisten kanssa. Voidaan keskustella eri sanoilla ja termeillä, mutta tärkeintä on, että keskustelusta tulee monipuolista ja kaikki voivat osallistua siihen ja että keskusteluun lähdetään itsekin oppivalla mielellä eikä opettamaan.”

Moninainen identiteetti

Toive omasta lapsesta ja vuosia jatkuneet lapsettomuushoidot ovat vaikuttaneet Anu-Rohiman käsitykseen itsestä ja omasta identiteetistä. Kuka minä olen? Olenko pohjanmaalainen? Vai jotain enemmän? Mistä oikeasti olen kotoisin? Vastaus siihen tulee nopeasti.

”Kyllä, olen jotain enemmän. Se ei kerro koko totuutta, että olen Alavudelta”, hän vastaa.

”Monet adoptoidut hokevat itse sitä mantraa, että olen suomalainen. Ja toiset haluavat jättää kokonaan suomalaisuuden ja identifioitua syntymämaahansa. Tai viesti tulee adoptiovanhemmilta, että ollaan joko tai. Suomalaisuuteen pitää mahtua moninaisuutta ja jokaisella pitää olla oikeus sisällyttää identiteettinsä myös lähtömaansa. Ihan jokaisen oikeus on määritellä itsensä.”

Tilastoissa adoptoidut ovat suomalaisia, eivätkä maahanmuuttajia. ”Monilla ihmisillä voi olla se käsitys, että adoptio tekee lapsesta suomalaisen. Silti adoptoiduilla on usein samoja haasteita kuin ”oikeilla” maahanmuuttajilla”, Anu-Rohima sanoo ja kertoo olevansa iloinen siitä, että oikeusministeriö on tunnistanut asian ja ottanut työryhmäänsä mukaan kansainvälisesti adoptoituja.

”Kahden kulttuurin perheissä kasvaneilla on useimmiten yhteys toiseen kulttuuriin, yhteisöön ja kieleenkin. Adoptoiduilla on etninen tausta, mutta kieli ja kulttuuri puuttuvat, ja se vaikuttaa identiteettiin”, Anu-Rohima pohtii.

Anu-Rohima on tutkinut omaa identiteettiään pitkään. Hän uskoo, ettei kukaan ihminen ole joko – tai, vaan pikemminkin sekä – että. Identiteetti myös muuttuu ja kehittyy eri elämänvaiheiden aikana.

”Rohkeus itsetutkiskeluun ei ole huono ajatus kenellekään. Identiteetin työstämisessä voi sulkea pois tai avata asioita. Sen avulla voi tulla nähdyksi paremmin. Kun itse on tullut kuulluksi tunteen tasolla, niin on paljon helpompi luopua puolustusasemista. Se on mekanismi, joka meillä kaikilla on taustasta riippumatta.”

Lapsettomuus toisessa polvessa

Lapsettomuus ja siihen liittyvät hoidot ovat kolmas Anu-Rohiman elämää vahvasti määrittävistä kokemuksista. Lapsen kaipuu on herättänyt ajattelemaan, kenellä on oikeus adoptoida ja miksi puhutaan vain valkoisten lapsettomuudesta. Miten lapsettomuuskeskusteluun liittyy rasismi ja eriarvoisuus? Millä tavalla kansainvälinen adoptio heijastaa globaaleja rakenteita? Miten pitkälle on eettisesti oikein mennä?  

”Lapsettomuuteen liittyy niin paljon genetiikkaa ja biologiaa. Elämää, joka ei ala lentokentällä tai adoptiovanhempien kertomuksista. Monissa yhteisöllisissä kulttuureissa lapsettomuus on iso tabu ja häpeä. Siitä ei puhuta, vaikka se sattuu”, hän sanoo.

Lapsettomuus on auttanut Anu-Rohimaa ymmärtämään edesmenneitä adoptiovanhempiaan.

”Olen itse adoptoitu ja jaan nyt saman traagisen kohtalon vanhempieni kanssa. Olen pohtinut perheen merkitystä, ja kaikkia ristiriitoja ja monia tasoja, joita siihen liittyy. Ymmärrän paremmin sitä vanhempieni traumaa ja kipua, johon olen itse tullut.” 

Oletko harkinnut itse adoptiota? Anu-Rohima kertoo, että hän on miettinyt eri vaihtoehtoja. Kaksoiskansalaisuuden hakeminen mahdollistaisi hänelle kotimaisen adoption Bangladeshista.

”En kuitenkaan halua sitä. Yksin adoptoivana länsimaalaisena naisena paikalliset käytännöt, byrokratia ja mahdollinen korruptio pakottivat näkemään, että vaikka olen paperilla länsimaalainen, olin silti Bangladeshissa bangladeshilainen ja naimaton nainen.”

Adoptoiduilla on oikeus tietää

Viime vuosina kansainvälinen adoptio on noussut otsikoihin eri puolilla Eurooppaa. Hollannissa, Sveitsissä ja Ruotsissa on lähdetty selvittämään menneiden vuosikymmenien kansainvälisiä adoptioita. Suomessakin kansainvälisesti adoptoidut ovat tehneet sosiaali- ja terveysministeriölle aloitteen mahdollisten epäkohtien ja laittomuuksien selvittämisestä kansainvälisissä adoptioissa.

”On ihanaa, että adoptoidut ovat itsensä puolella ja että he saavat äänensä kuuluville. He ovat oikeutettuja tietämään totuuden. On kaikista kamalinta, ettei tiedä. Ihminen tarvitsee päätepisteen, jossa kertomuksen aukot täydentyvät”, Anu-Rohima sanoo.

”Me kaikki tiedämme, että ihmiskauppaa esiintyy. Lapsikauppa on maailmassa yksi tapa käyttää hyväksi heikommassa asemassa olevia ihmisiä, joilla ei ole valinnanvaraa. Olosuhteet antavat häikäilemättömille mahdollisuuden hyötyä. Sama koskee kohdunvuokrausta.”

Anu-Rohiman mielestä myös Suomessa kansainvälisiä adoptioita koskevan selvityksen tekeminen on perusteltua.

”Meillä on ollut samoja kohdemaita ja kontakteja kuin muillakin. Miten Suomi eroaisi joukosta? Jos mitään ei piilotella tai häivytetä, niin selvitys edistää kansainvälisiä adoptioita ja näyttää, että se on eettisesti kestävää. Sen tarkoituksena ei pidä olla koko toiminnan kyseenalaistaminen.”

Hän korostaa, että kansainvälisiä adoptioita koskeva selvitys osoittaa kunnioitusta ja arvostusta adoptoiduille – ja sen avulla toteutuu adoptoitujen perusoikeus saada tietää omista lähtökohdistaan.

Tagit

Takaisin aihealueeseen: , , , , ,