Yhteiset Lapsemme 1/2024: ”Ootko sä iloinen musta?” – Kiintymys syttyy vuorovaikutuksessa

Teksti: Jenni Heinonen

Yhteiset Lapsemme ry, Interpedia ja Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmä järjestivät 25.11.2023 webinaarin otsikolla Adoptioperheiden arjen työkaluja -mentalisaatio, theraplay ja kiintymyskeskeinen vanhemmuus. Webinaariin osallistui 122 adoptiovanhempaa, adoptio-odottajaa ja ammattilaista. Webinaarin puhujana oli psykologi, psykoterapeutti, Theraplay -terapeutti Leea Mattila, joka on keskittynyt työssään vuorovaikutuksen, vanhemmuuden ja psyykkisen kehityksen ja hyvinvoinnin teemoihin.

Lapsella on oma mieli

Mentalisaatio on hyvän vuorovaikutuksen ytimessä oleva ilmiö, jolla tarkoitetaan käyttäytymisen takana olevan mielen pohtimista ja empaattista eläytymistä lapsen kokemustiloihin. Tärkeää on suhde, jossa vanhempi pitää omaa ja lapsen mieltä mielessä. Lapsen ja vanhemman mielet ovat erilliset ja voivat olla yhtä aikaa olemassa. Tärkeintä on pysähtyä, pohtia ja tavoitella lapsen mielen ymmärrystä, vanhemman ei tarvitse valmiiksi tietää tai arvata, mitä lapsen mielessä on. Arjessa vanhemman ei tarvitse tietoisesti muistaa jatkuvasti mentalisoida, sillä se toimii osittain automaattisesti.

Lapsen kehityksen kannalta tärkeintä on suhde, jossa aikuinen eläytyy lapsen mielessä olevaan.Lapsen oman kokemuksen vähättely tai ohittaminen vahingoittaa kiintymyssuhdetta. ”Ei sattunut!”  ”Älä kiukuttele, nyt vaan reippaasti!” ovat tyypillisiä tapoja, joilla aikuinen ohittaa lapsen kokemuksen. Vaikeastakin tilanteesta päästään helpommin eteenpäin ja kiintymyssuhdetta vahvistaen, kun aikuinen pysähtyy lapsen tunteen äärelle ja validoi sen kiireestä ja omasta harmista huolimatta.

Se on sellaista lapsen kanssa, aikuisen pitää huomioida, vaikka on huono päivä.

Mentalisaatio on erityisen tärkeä työkalu perheille, joissa on lapsi, joka on kokenut puutteellista hoivaa ja kiintymyssuhdekatkoksia. Lapsen käyttäytyminen ei aina tunnu loogiselta, tunnetilat voivat vaihtua äärilaidasta toiseen. Tunnesäätely vaati paljon tukea. Monet asiat ja tapahtumat, jotka näyttäytyvät tavallisina aikuisen näkökulmasta, voivat yllättäen kuormittaa lasta. Arjesta poikkeavat hauskatkin asiat, kuten huvipuistokäynti voivat aiheuttaa levottomuutta ja kuormitusta lapsen mielessä ennen ja jälkeen tapahtuman, ja tämä näkyy vanhemman näkökulmasta haastavana ja epäloogisena käytöksenä. Mentalisaation kautta vanhempi rakentaa ymmärrystä siitä, mitä lapsen mielessä liikkuu ja miten hän kokee asioita ja pystyy näin paremmin vastaamaan lapsen tarpeisiin lohduttaen ja tunteiden säätelyssä tukien. Mentalisaatio myös tukee ja kehittää lapsen kykyä tunnistaa ja sanoittaa omia tunteitaan.

Äiti, älä ragee, mä oon lapsi!

Ennen kaikkea vanhempi, joka pysähtyy lapsen mielen äärelle, rakentaa luottamusta ja turvaa. Lapsi voi luottaa siihen, että hän on vanhempansa mielessä, eikä jää yksin vaikeiden tunteiden kanssa. Näin lapsen turvallisuuden tunne kasvaa pikkuhiljaa, ja hän oppii nimeämään ja ilmaisemaan omia tarpeitaan. Koettu mielensisäinen turvallisuus vaikuttaa lapsen kykyyn rakentaa vuorovaikutussuhteita ja säädellä tunteita ja käyttäytymistä.

Mun kanssa on katastrooffi

Adoptiolapsella hylätyksi tulemisen pelko sisäistyy muotoon ” Minussa on jotain vikaa, olen niin hirveä, että tuokin minut vielä hylkää”. Hylkäämisen ja menettämisen uhka ovat jatkuvasti mielessä. Tämä voi johtaa hallitsemisen ja kontrollin tarpeeseen, sillä lapsen kokemuksen mukaan on uhkaavaa, jos aikuinen päättää asioista, koska hän voi päättää hylätä lapsen. Tästä tunteesta ja kontrollin tarpeesta eroon pääseminen vaatii aikaa ja aikuisen empaattista tukea. Korjaavia kokemuksia tarvitaan yhä uudestaan ja uudestaan, sillä muutos on hidasta ja vaatii kärsivällisyyttä.

Mä oon ihan möykkynen. Mä oon tehnyt niin paljon vääriä juttuja.

Kun lapsi käyttäytyy huonosti, hän tarvitsee aikuista eniten. Lapsi tarvitsee vanhempaa mentalisoimaan, kanssasäätelemään tunteita ja vakuuttamaan hänet siitä, että vaikka hän kuinka raivoaisi tai riehuisi, häntä ei hylätä. Lapsen tunteiden hyväksyminen sellaisena kuin ne ovat on lähtökohtaisesti rauhoittavaa. Lasta ei voi vaatia sanoittamaan, mistä hänen tunnetilansa johtuu.

Joskus kuvitellaan, että lapsen huono käytös vahvistuu tai ”palkitaan” positiivisella kontaktilla. Lapsen rankaiseminen tai yksin jättäminen vaikealla hetkellä lisää hänen häpeäänsä. Turvallisuuden tulisi olla lapsen ja vanhemman suhteessa on perusasetus, ei palkinto hyvästä käytöksestä. Turvallisuutta isompaa asiaa ei ole.

Ihana, iloa tuottava lapsi

Adoptioperheelle on tärkeää arjen vakauttaminen ja hyvän arjen mahdollistaminen rutiinien, ennakoinnin ja kuormituksen ymmärtämisen avulla. Perheessä voidaan löytää omannäköisiä tapoja olla vuorovaikutuksessa, jotka tuntuvat kaikille hyviltä. Lapselle sopivia tapoja läheisyyteen, hoivaan ja kosketukseen voidaan kokeilla ja harjoitella yhdessä.

Theraplay -terapian keskiössä ovat vastavuoroisuus, ilo ja hoiva. Vuorovaikutuksen kautta lapsi kokee olevansa hyvä, ihana ja osaava ja saa kokemuksen maailmasta, joka on turvallinen ja ennakoitavissa. Theraplayssa mallinnetaan samankaltaista prosessia kuin turvallinen kiintyminen vauvan kanssa.

Theraplayssa syötetään herkkuja samalla lasta hellien ja ihastellen, rasvataan ihoa ”pipejä” hoivaten ja asetetaan pieniä haasteita. Ei-sanan käyttöä vältetään, vaikka lapsi voi pyrkiä pilaamaan leikkihetkiä tai vastustaa hoivaa. Leikkiessä pyritään välttämään aiheuttamasta lapselle häpeän tunteita. Theraplay on aikuisjohtoista ja aikuinen kantaa vastuun leikkien onnistumisesta: ”Mä annoin huonot ohjeet, kokeillaan uudelleen.” Aktiviteetteja vaihdetaan nopeasti, onnistumisen kokemuksia tarjoten ja lapsen itsetuntoa vahvistaen. Leikit ovat helppoja, ja samalla kehutaan, kuinka hienosti lapsi osaa toimia ja häntä ihastellaan.

Esimerkkejä theraplay-leikeistä ovat esimerkiksi ”käsitornin” rakentaminen hitaasti ja nopeasti, saippuakuplien poksauttaminen (kun saa luvan), lempiherkun syöttäminen sylissä kellien ja lasta ihastellen. Voidaan myös mitata ja ihastella lapsen korvia ja hymyä. Vanhempi ja lapsi voivat liikkua yhdessä tilan poikki eri tavoilla ja lapseen voidaan liimata pieniä tarroja vanhemman löydettäväksi. Aikuiset keinuttavat lasta vilttikeinussa hänelle laulaen ja häntä ihastellen ja sanoilla hellien. Myös isompi lapsi tarvitsee ”vauvailua”, hellimistä, ihastelua ja hoivaa, jota vaille hän on aikoinaan jäänyt.

Theraplay-terapia oli meille käänteentekevä prosessi. Vanhempana sain kiinni siitä, miten häpeä ja huonommuuden tunteet vaikuttavat lapsen toimintaan. Ja kuinka vanhempana olen avainasemassa siinä, miten opettelen olemaan lapsen kanssa positiivisessa vuorovaikutuksessa, hellin häntä fyysisesti ja sanallisesti ja tarjoan hänelle korjaavia kokemuksia. Pikkuhiljaa, lapsentahtisesti, vaikka hän aluksi vastusti rajustikin rakkaudellista puhetta, kehumista ja ihastelua.

Voit sanoa mua rakkaaksi kolme kertaa päivässä, ei enempää.

Lukemista:
Leea Mattila & Janna Rantala: Mitä ihmettä? Opi ymmärtämään lapsesi mieltä (2019)
Leea Mattila & Janna Manninen: Teinin mieli – opi ymmärtämään nuorta (2024)
H. Rodwell, V. Norris, P. Booth, D. Lender: Parenting with theraplay (2017)