Yhteiset Lapsemme 4/2023: Kansainvälisesti adoptoitujen identiteetin rakentuminen

Kokemuksien moninaisuus näkyväksi

Teksti: Jenni Heinonen
Kuva: YL-arkisto / Adoptoitujen lasten kesäleiri 2022

Nordic adoption Council (NAC) järjesti Open Day -konferenssin Reykjavikissa 15.9.2023. Teemana oli adoptio elämänmittaisena prosessina. Konferenssiin osallistui pohjoismaisten adoptio- ja lastenoikeusjärjestöjen edustajia, tutkijoita ja aikuisia adoptoituja. Tässä artikkelissa käsitellään konferenssissa puhuneen David S.P. Asplundin tutkimusta. Asplund kirjoitti sosiaaliantropologian pro gradu -tutkielmansa Tukholman yliopistossa. Tutkimuksen tavoitteena oli tehdä kansainvälisesti adoptoitujen kokemuksien moninaisuutta näkyväksi ja selvittää, miten nämä kokemukset vaikuttavat adoptoidun identiteetin rakentumiseen.

David S.P. Asplundin oma tausta on vaikuttanut hänen kiinnostukseensa aihetta kohtaan. Asplund on adoptoitu Israelista lapsena ja hänen adoptiovanhempansa eivät ole olleet avoimia hänen taustastaan. Kolmekymmentävuotiaana Asplund päätti, että hän haluaa tietää omasta taustastaan lisää. 

Tutkimuksen kohteena oli kahdeksan aikuista kansainvälisesti adoptoitua. Menetelminä Asplund käytti teemahaastatteluja, osallistuvaa havainnointia, kokemusnäkökulmaa ja aktiivista kuuntelua. Sanotaan, että antropologin tehtävänä on tehdä tutusta vierasta ja vieraasta tuttua. Asplund käytti antropologista emic-näkökulmaa, jossa keskitytään yhteisöllisen elämän tarkasteluun sen jäsenten kokemana.

Asplund halusi tarkastella adoptiota ja identiteettiä holistisesti, ajatellen, että kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Hän tutki intersektionaalisuuden vaikutusta eli sitä, miten erilaiset sosiaaliset jaot toimivat vuorovaikutuksessa ja ihmisten elämässä. Adoptoidulla ei ole vain yhtä tiettyä identiteettiä, ja näillä identiteeteillä on erilaisia vaikutuksia hänen elämäänsä sekä yksin että yhdessä. Intersektionaalisuuden vaikutusta tutkiessaan Asplund keskittyi kolmeen näkökulmaan, jotka ovat ruotsalainen identiteetti, adoptioidentiteetti ja etninen identiteetti.

Adoptiovanhempien vaikutus lapsen sosialisaatioon

Lapsuusajan sosialisaatio tarkoittaa prosessia, jossa lapsi määrittelee oman identiteettinsä ja kasvaa osaksi yhteisöä ja yhteiskuntaa. Lapsi rakentaa omaa identiteettiään olemalla vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Asplund jakaa adoptiovanhempien käyttämät lapsen sosialisaation strategiat kolmeen ryhmään: 

1. Selvä ero vanhasta kulttuurista ja identiteetistä, ruotsalaiseksi sosiaalistaminen, jottei lapsi koe olevansa ulkopuolinen. Vanhemmat katkaisevat siteet lapsen syntymämaahan. Elämä ennen adoptiota jätetään taakse. Lapsen kasvattaminen ”värisokeasti” samalla lailla kuin kantaruotsalaiset lapset. Lapsi on ”tyhjä taulu” tullessaan Ruotsiin.
2. Kulttuurin pitäminen mukana arjessa, noudatetaan joitain syntymämaan tapoja ja perinteitä.
3. Fiktiivinen sukulaisuus/yhteisyys (fictive kinship) adoptoidulla on kontakteja tai kodin ulkopuolinen yhteisö syntymämaan ihmisiin ja hän oppii syntymämaan arvoja ja normeja.

Adoptoidulla voi olla elämänvaiheita, jolloin hän haluaa kuulua samanikäisten kantaruotsalaisten yhteisöön ja torjuu vanhempien yrityksen tuoda syntymämaan kulttuuria arkeen. Yksi haastatelluista toivoi, että vanhemmat olisivat tästä huolimatta kuljettaneet syntymämaan kulttuuria mukana arjessa. Nyt aikuisena hän pitää syntymämaataan tärkeänä osana identiteettiään. Asplund kirjoittaakin, kuinka adoptoidun identiteetti ei ole pysyvä vaan muuttuu ja muovautuu ajan myötä.

Haastatelluilla oli myös kokemuksia siitä, kuinka he eivät puhuneet vanhemmilleen rasismin kokemuksista, koska kokivat, etteivät heidän valkoiset vanhempansa voi niitä ymmärtää. Toisaalta kaikki vanhemmat eivät myöskään olleet valmistelleet lapsiaan mahdollisiin rasismin kokemuksiin, ja siihen, miten toimia rasismia kohdatessa.

Itsensä määrittelemisen oikeus ja vähemmistöstressi

Misinterpellaatiolla tarkoitetaan tässä yhteydessä tilannetta, jossa adoptoidun oma käsitys itsestä ja ympäristön käsitys hänestä ovat ristiriidassa. Tämä tapahtuu kansainvälisesti adoptoidun elämässä jatkuvasti erilaisten kysymysten ja utelujen muodossa. ”Mistä sinä olet oikeasti kotoisin? Ketkä ovat oikeita vanhempiasi?” Näin henkilöltä kielletään subjektius oman elämän ja identiteetin suhteen, kun muut pyrkivät määrittämään ja kyseenalaistamaan hänet. Tämä voi olla raskas vähemmistöstressiä aiheuttava kokemus, joka vaikuttaa vahvasti minäkuvaan ja käsitykseen itsestä ja omasta paikasta yhteiskunnassa.  Vähemmistöstressi tarkoittaa tunnetta siitä, että olet jatkuvasti tarkkailun alaisena ja koet tarvetta olla tietoinen omasta toiminnastasi. Valtaväestön edustaja osoittaa kysymyksillään, että hän kokee hänellä olevan oikeus kysyä ja kyseenalaistaa ja samalla asettaa kohteena oleva henkilö marginaaliin täten ylläpitäen tietynlaista hierarkiaa.

Aasiasta adoptoitu kertoi siitä, miten globaali tilanne, esim. COVID-19 pandemia voi vaikuttaa siihen, miten sinuun suhtaudutaan ja voi aiheuttaa uusia ulkopuolisuuden tunteita ja vähemmistöstressiä. Tämä uusi tilanne ja globaali konteksti vaikuttivat oman identiteetin rakentamiseen.

Ulkopuolisuuden kokemukset voivat johtaa siihen, että adoptoitu päätyy ”esittämään ruotsalaisuutta” ilman kuulumisen tunnetta. Vähemmistöstressi aiheuttaa myös sen, että adoptoitu ei halua antaa muille lisää syitä olla pitämättä hänestä, tuntien yhteisön rankaisevan normien rikkomisesta. Adoptoidut voivat alkaa tarkkailla myös toistensa käyttäytymistä omasta yhteisöstään käsin.

Identiteetin kokemukset ja kulttuuriin kuuluminen vaihtelevat ja ovat myös tilanne- ja kontekstisidonnaisia.  Esim. ollessaan korealaisten seurassa Koreasta adoptoitu voi kytkeä automaattisesti päälle korealaisemman tavan toimia ja käyttäytyä, kun taas kantaruotsalaisten kanssa hän toimii ruotsalaisen normiston ja arvojen mukaisesti. Osa adoptoiduista kokee olevansa väliinputoajia kahden kulttuurin välillä, ja jotkut oppivat luovimaan sosiaalisissa tilanteissa sen mukaan, kenen kanssa ovat tekemisissä. Joskus kahden kulttuurin välillä eläminen ja tasapainoilu johtaa juurettomuuden tunteeseen.

Materiaalit oman henkilöhistorian rakentajina

Oman henkilöhistorian tunteminen auttaa vahvistamaan adoptoidun identiteettiä. Erilaiset materiaalit toimivat siltana adoptoitujen elämäntarinan rakentumisessa ennen ja jälkeen adoption. Materiaalit voivat olla asiakirjoja, valokuvia, vaatteita tai muita esineitä. Millaisia tunteita herättää esimerkiksi syntymämaan passi? Asplund näkee, että tutkimuksessa esille tuodut kokemukset siitä, miten materiaalit tukevat oman henkilöhistorian ja identiteetin rakentamisessa kertovat Ruotsiin adoptoitujen kokemusten moninaisuudesta.

Tiedon puuttuminen omasta henkilöhistoriasta ja esimerkiksi omasta syntymäpäivästä tai alkuperäisestä nimestä voi johtaa tunteeseen epätäydellisestä identiteetistä. Puutteelliset tiedot omasta taustasta ja adoptioperheen huono kommunikaatio vaikuttavat syvästi adoptoituihin. Adoptiovanhemmat voivat olla erilaisista syistä kykenemättömiä ymmärtämään adoptoidun kokemusta. Tämä ja/tai se, ettei adoptoidulla ole juurikaan tietoa taustastaan, voi toimia alkusysäyksenä siihen, että adoptoitu lähtee etsimään vastauksia ja tietoa erilaisten materiaalien avulla. Näitä voivat olla lääketieteelliset tiedostot, adoptioasiakirjat jne. Adoptioon liittyviin asiakirjoihin ja muihin materiaaleihin perehtyminen ovat adoptoidulle siirtymäkohta, josta ei ole enää paluuta. Uudella tiedolla voi olla positiivisia tai negatiivisia vaikutuksia adoptoidun elämään. Kun tiedät jotain henkilöhistoriastasi, et voi enää palata tietämättömyyden tilaan.

Asiakirjat voivat vakuuttaa adoptoidun siitä, että adoptio oli laillinen ja hyvin hoidettu. Asiakirjoista voi myös löytyä todisteita päinvastaisesta tai voi selvitä, että osa tiedoista eivät pidä paikkaansa ja adoptoitu voi joutua kyseenalaistamaan taustatarinansa luotettavuutta. Joskus asiakirjat nostavat esiin lisää kysymyksiä vastausten antamisen sijaan.

Adoptoitu on aina kokenut useita menetyksiä; kielen, kulttuurin ja perheen. Siksi adoptoitujen on tärkeää saada mahdollisimman paljon tietoa adoptiohistoriastaan. Vaikka kaikki materiaalit eivät anna tarkkaa kuvaa menneisyydestä, ne toimivat monella tavalla tukien identiteetin rakentamisessa ja auttaen oman kokemuksen sanoittamisessa ja esille tuomisessa.

Syntymämaa ja etninen identiteetti

Adoptoidut reflektoivat suhdettaan syntymämaahansa ja rakentavat etnistä identiteettiään. Tähän liittyvät ns. juurimatkat synnyinmaahan, synnyinmaan kielen opiskelu ja biologisten sukulaisten etsiminen. Joillain adoptoiduilla on mahdollisuus matkustaa syntymämaahan ja joissain tapauksissa tavata biologisia sukulaisia, kun taas toiset adoptoidut eivät ole kiinnostuneita ns. juurimatkasta tai taustansa selvittämisestä tai heillä ei ole siihen mahdollisuuksia. Etnisen identiteetin vahvistamisen ei kuitenkaan tarvitse tapahtua syntymämaassa, vaan se voi tapahtua esimerkiksi kielen oppimisen kautta.

Asplund haluaa edelleen korostaa adoptoitujen kokemusten yksilöllisyyttä. Synnyinmaahan palaamisella on ollut erilaisia vaikutuksia adoptoituihin. Esimerkiksi biologisten sukulaisten tapaaminen on voinut auttaa rakentamaan kokonaisempaa tarinaa ja identiteettiä, mutta adoptoidun odotukset eivät aina täyty. Biovanhemman ajatukset ja odotukset eivät välttämättä kohtaa adoptoidun odotusten kanssa, joka voi johtaa uuteen hylkäämistraumaan tai muihin haasteisiin. Yksi haastateltavista koki, ettei biologisen äidin tapaaminen vahvistanut hänen etnistä identiteettiään, vaan kaksi äitiä tuntui enemmänkin taakalta. Bioäiti halusi olla hoivaava, mutta aikuinen lapsi oli vasta tutustumassa taustaansa. Lapsen ja biovanhemman tarpeet eivät aina kohtaa vuosien jälkeen.

Eräälle haastatelluista omaa identiteettiä ei vahvistanut niinkään matka syntymämaahan (Intia) vaan intialaisen ruoan syöminen Ruotsissa. Intiassa hän koki usein olonsa ruotsalaiseksi, vaikka ihmiset ympärillä näyttivät häneltä. Sen sijaan hän kokee vahvaa yhteyttä menneisyyteensä ruoan kautta. Eräs haastatelluista ei ollut toiveistaan huolimatta löytänyt biologisia vanhempiaan Taiwanista, mutta rakensi sen sijaan läheisiä suhteita muihin syntymämaansa ihmisiin, ja nämä ihmissuhteet tukevat hänen identiteettiään.

Identiteetti on monimutkainen, joustava ja muuttuva

Asplund painottaa adoptoidun yksilöllistä kokemusta tutkimuksessaan, ja hän tuo esille adoptoitujen identiteettitarinoiden moninaisuutta tutkimuksensa kautta. Yksi tutkimuksen johtopäätöksistä on, että adoptoidun identiteetti on vivahteikas ja monimutkainen, joustava ja ajan myötä muuttuva. Jokaisen adoptoidun kokemus on ainutkertainen, eikä tule olettaa, että kaikki adoptoidut kokevat samoja asioita samalla tavalla. Adoptioyhteisön ja adoptoitujen identiteetin moninaisuuden esille nostaminen, tarinoiden jakaminen ja kuulluksi tuleminen tukevat osaltaan adoptoitujen identiteettityötä.

David S.P. Asplund 2023: The Negotiation and Crafting of Identity Among Transnational and/or Transracial Adult Adoptees in Sweden Stockholm University, Department of Social Anthropology