20/08/2018 - , , ,

Blogi 7/2018: ”Ja sitten ne porot!” Koti Ilolan lapset Sevettijärvellä

Oli ihana, rauhallinen kesälauantai. Ulkona oli lämmin ja aurinko paistoi. Sisällä talossa oli kuitenkin aistittavissa innostunutta jännitystä. Tänään lähdettäisiin viimein Lappiin.

Matkaa Sevettijärvelle oli suunniteltu jo lähes vuoden ajan. Oli tehty budjetteja, mietitty ruokalistoja, haettu avustusta ja ostettu välineitä. Oli suunniteltu tekemistä, treenattu vaeltamista ja kalastamista. Lauantaina 28.7.2018 Rinkat oli pakattu ja matka alkoi. Lähdimme Pasilasta yöjunalla kohti Rovaniemeä ja aamulla oli tarkoitus jatkaa autoilla Sevettijärvelle.  Ensimmäinen vastoinkäyminen sattui heti Pasilassa, kun junan lähtö myöhästyi yli tunnilla. Onneksi oli eväitä ja hyvää seuraa, niin odottaminen sujui rattoisasti. Makuuvaunussa oli hyvä nukkua, ja aamulla hyteistä heräili levänneitä nuoria valmiina automatkaan.

Päivällisaikaan olimme jo perillä Sevettijärvellä, pienessä kylässä lähellä Norjan rajaa. Sänkyjen valinta ja tavaroiden purku, sitten äkkiä jotain ruokaa! Illalla ehdimme vielä käydä halukkaiden kanssa kalassa ja uimassa. Sen jälkeen oli mukava käydä taas nukkumaan ja valmistautua seuraavan päivän vaellukseen.

Aamulla pakkasimme rinkat ja suuntasimme kohti reissun ensimmäistä vaellusta. Tarkoituksena oli suunnistaa muutaman kilometrin päässä olevalle laavulle. Reitti osoittautui kuitenkin hankalammaksi kuin kartassa näytti ja parin tunnin tarpomisen jälkeen sekä nuoret että aikuiset totesivat, ettei tämä ole enää hauskaa. Istahdimme rinteelle keskelle mustikanvarpuja ja valmistimme yhdessä ruokaa retkikeittimillä. Hyvä ruoka, parempi mieli! Lähdimme takaisin leiriin hyvillä mielin ja päätimme viettää loppupäivän uiden ja kalastaen.

Loppuviikko vietettiin tiiviisti järvien ja lampien rannoilla. Lähietäisyydellä oli kaksi loistavaa uimarantaa ja useampi hyvä kalastuspaikka. Osa nuorista halusi kokeilla vaeltamista uudestaan ja osa nautti kalastamisen tuomasta rauhasta. Pääsimme myös veneilemään sekä kokeilemaan SUP –lautailua. Iltaisin vietimme aikaa yhdessä pelaillen ja leikkien. Parina iltana kävimme vielä myöhään illallakin kalassa, koska kala söi silloin paremmin. Ja kyllähän sitä kalaa tulikin. Niin paljon, ettemme itse jaksaneet sitä syödä vaan lahjoitimme kaloja muille matkaajille.

Kävimme tutustumassa myös Sevettijärven perinnekylään, jossa esiteltiin, miten Sevettijärvellä on ennen eletty. Peruskoulun pihalta löytyi jalkapallokenttä, mikä innoitti nuoret jalkapallo-otteluun.

Ja sitten ne porot. Ennen reissua nuoret miettivät, näkisivätkö he yhtäkään poroa kokoa viikon aikana. Huoli oli turha, sillä majoituspaikkamme pihalla käyskenteli ihan oma poro. Tai niin me luulimme. Oikeasti Veera-poro ei asunut pihalla, mutta se oli oppinut että turisteilta saa leipää. Niinpä se palaa joka kevät takaisin pihapiiriin ihmisten ruokittavaksi. Jos oli rauhallinen ja kädessä oli riittävästi ruisleipää, Veera antoi silittää poskesta. Yhtenä yönä ohjaajat heräsivät siihen, että talon seiniä lyödään. Pieni tarkastus ikkunoista osoitti, että talon oli ympäröinyt useampi poro, jotka sarvillaan kopisuttivat seiniä. Yritimme ajaa poroja pois, mutta siinä taisi käydä niin, että meidät ajettiin takaisin sisälle.

Perjantaina 4.8. oli aika lähteä takaisin kotiin. Hyvä niin, sillä yön aikana Jäämereltä oli tullut kylmää ilmaa ja sää muuttui nopeasti sateiseksi ja koleaksi. Paluumatkalla kävimme tutustumassa Karhunpesäkiveen eli Suomen suurimpaan onttoon siirtolohkareeseen, sekä ajelimme Saariselälle tunturin päälle. Näköalatornista tuntui näkyvän koko maailma. Rovaniemellä alkoi kaatosade juuri kun pääsimme rautatieaseman parkkipaikalle. Äkkiä juosten sisälle ja junaa odottamaan. Juna oli jälleen tunnin myöhässä, onneksi oli edelleen eväitä ja hyvää seuraa. Aamulla Sipooseen palasi väsyneitä, mutta onnellisia nuoria ja aikuisia. Oli ollut hyvä retki.

Johanna Rantala

Yhteiset Lapsemme ry:n Monikulttuurisen Koti Ilolan lapset tekivät ohjaajien kanssa kesämatkan Sevettijärvelle Lappiin. Monikulttuurinen Koti Ilola on 7-paikkainen ympärivuorokautista hoitoa tarjoava sijaishuollon yksikkö, joka sijaitsee Sipoossa. Tällä hetkellä Ilolassa on vapaana kaksi asiakaspaikkaa. Lisätietoja antaa johtaja Pirkko Kokko, puh. 050 5953 811.

Lue lisää Monikulttuurisesta Koti Ilolasta

Takaisin aihealueeseen: , , ,

Lisää samasta aiheesta:

Työn, ihmisyyden ja elämän pohdintaa teatteria tehdessä

04/11/2020 - , , , , ,

Teksti: Henrietta Pihlaja Minulle on tärkeää, että töissä pääsee tekemään oman näköisiä ja omalta tuntuvia juttuja. Sellaisia, joille kokee olevansa...

Lue lisää

Kuvassa on nainen, joka kantaa kananmunia, sekä kaksi lasta.

Koronakriisi horjuttaa kaikista köyhimpien tilannetta Kolumbiassa

23/10/2020 - , , , ,

Teksti: Hanna-Leena Ylönen Koronaepidemia saavutti Etelä-Amerikan maaliskuussa 2020. Kriisi iski erityisen voimakkaasti mantereen suurkaupunkeihin kuten Kolumbian pääkaupunkiin Bogotaan. Lokakuun 20....

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme ry järjestää tukiperheitä Välimeren maista tuleville turvapaikanhakijalapsille

15/09/2020 - , , , ,

Hallitus päätti helmikuussa ottaa vastaan yhteensä 175 haavoittuvassa asemassa olevaa turvapaikanhakijaa Välimeren maista. Suomeen on tähän mennessä saapunut yhteensä 50...

Lue lisää

“Has your tooth fallen?”

13/08/2020 - , , , ,

As a kid, I was very fascinated by the idea of going to school. I remember times when, I must...

Lue lisää

En rosa cykel

12/08/2020 - , , ,

Jag fyller den 14 augusti och just då brukar skolåret börja. Å ena sidan var jag lessen över att sommarlovet...

Lue lisää

Oikeudenmukainen opettaja antoi vastuuta ja kasvatti itsevarmuutta

12/08/2020 - , , ,

Mikkeli! Urpolan koulu Muistan äkkiä itseni ja suuret koulupihat, olin hämmästynyt seitsemänvuotias, joka kuuli kouluportaiden kaiun ja kenkien lämähtelyn ja tajusin...

Lue lisää

Tutustu toimintaamme: