Adoptiopäivän antia
Kiltasali Helsingin keskustassa oli lähes täynnä adoptionhakijoita ja adoptiovanhempia lauantaina 30. tammikuuta, kun kansainväliseen adoptioon liittyviä aiheita käsiteltiin monesta näkökulmasta. Interpedian, Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmän ja Yhteiset Lapsemme ry:n järjestämässä tilaisuudessa puhujina olivat lastenpsykiatrian erikoislääkäri Hanna Raaska, puheterapeutti, erityisopettaja Leena Kaivosoja-Jukkola sekä tutkijasosiaalityöntekijä Pia Eriksson. Adoptiokuraattori Kerstin Rauma Yhteiset Lapsemme ry:stä kertoi kokemuksistaan kuraattorityössä. Päivän päätteeksi kuultiin koskettava tarina vanhemmuudesta ja lapsista Koppasen perheessä Lempäälästä.
Päivän aikana kuultiin monta positiivista ja kannustavaa viestiä. Niistä ensimmäinen Hanna Raaskalta: valtaosalle lapsista riittävän hyvä vanhemmuus ja hyvä arki ovat riittävä korjaava kokemus. Lapselle kannattaa antaa aikaa sopeutumiseen, ja tarvittaessa hakeutua tuen piiriin.
Adoptiolasten kehityksellisiä erityispiirteitä
Hanna Raaska on väitellyt Turun yliopistossa viime lokakuussa ulkomailta adoptoitujen lasten kiintymyssuhteiden häiriöiden vaikutuksista myöhempään elämään. Väitöskirja on osa suomalaista FinAdo-tutkimusta, jossa vuosina 1985-2007 adoptiojärjestöjen kautta lapsensa saaneille vanhemmille lähetettiin kyselylomakkeet. Lasten kyselyyn vastasi 1450 henkilöä. Kun tutkimustuloksia alkoi tulla, alkoi näkyä selviä yhteyksiä. Varhaisvaiheen kiintymyssuhdehäiriöt olivat yhteydessä myöhemmin mm. oppimisvaikeuksiin. Tutkimuksensa johtopäätöksenä Raaska toteaa, että adoption jälkeiset kiintymyssuhdehäiriön oireet ovat merkki riskistä myöhemmille kehityksen ongelmille. Ongelmat pitää tunnistaa, jotta lapset voidaan ohjata oikean ja osaavan tuen piiriin.
FinAdo-tutkimukseen vastanneiden vanhempien lapsista 87 prosentilla on ollut lastenkotitausta. Kasvuympäristönä lastenkoti voi olla turvallinen, mutta mahdollisuus yksilölliseen hoivaan on usein vähäinen. Hoitajat vaihtuvat eikä hoitajien sensitiivisyys ole riittävää. Puhutaan varhaisesta vaillejäämisestä. Kansainvälinen adoptio on lapsen kannalta selkeästi suojaava tekijä, ja valtaosa lapsista sopeutuu hyvin. Suurimmalla osalla lapsista ei FinAdo-tutkimuksen mukaan ole oppimisongelmia (67 %) eikä kielenkehityksen ongelmia (71 %). Kiintymyssuhdehäiriön ongelmia ei ollut edes tulovaiheessa 40 prosentilla. Neljän vuoden kuluttua perheeseen tulosta kiintymyskäytöksen ongelmien määrä ei poikennut verrokkiryhmästä.
Adoptiolapsilla on kuitenkin kehityksellisiä ongelmia enemmän kuin verrokkiryhmillä, ja kaikilla osa-alueilla niiden lasten osuus on suurempi, joilla on merkittäviä haasteita. Lapsen oireillessa voidaan tarvita moniammatillista selvittelyä, jotta lapselle löytyy yksilöllinen ja oikea-aikainen tuki. Vanhempien tärkeimmät tehtävät ovat turvallisen kiintymyssuhteen luominen, lapsen tarpeisiin sitoutuminen ja niihin vastaaminen, lapsen kognitiivisten ja emotionaalisten erityistarpeiden ymmärrys sekä lapsen käytöksen ohjaaminen kehityksen tukemiseksi.
Adoptiolasten varhaisten kokemusten aiheuttamiin erilaisiin oireiluihin helpotusta tuottavat monet yksinkertaiset toimenpiteet, esimerkiksi rauhallinen ympäristö, sopiva ärsyketaso, pienet ryhmät ja aikuisen ja lapsen kahdenkeskinen aika. Strukturoidut tilanteet, lyhyet ja yksi vaihe kerrallaan annetut ohjeet ovat lapselle hyväksi. Voi olla hyvä antaa lapsen liikehtiä, ja tarvittaessa voi hankkia apuvälineitä (esim. kiilatyyny, sormeiltava esine). Välitön kannustava palaute vahvistaa lapsen itsetuntoa.
Aistijärjestelmän ylikuormittuminen nostaa lapsen stressitasoa. Tällöin on tärkeä rauhoittaa lasta, olla läsnä ja käytettävissä, mutta kuitenkin antaa lapselle tilaa. Aistikuormitukselta suojaavina apuvälineinä voivat olla tilanteesta riippuen aurinkolasit, kuulosuojaimet, saumattomat vaatteet, tunnusteltavat esineet sekä rauhallinen selkeä kosketus.
Kehityksellisissä ongelmissa tulee yhdistellä eri hoitomenetelmiä, ei ole yhtä oikeaa hoito- tai kuntoutusmenetelmää. Tarve voi muuttua lapsen kehityksen myötä. Päivittäistä toimintaympäristöä ja sosiaalisia tilanteita selkiyttävät kuvien, esineiden ja toistuvien rutiinien käyttö. Tunteiden ilmaisun tukemiseen on hyvä käyttää apuna esim. arvausleikkejä ja draamaa sekä ilmaista omat tunteet selvästi. Ympäristön on hyvä olla strukturoitua, arjen ennakoitavaa, voidaan sopia rauhoittumispaikasta ja tarjota muuta ajateltavaa. Aikuisen oma rauhallisuus ja yhteistoiminnallinen ongelmien ratkaiseminen ovat hyviä malleja. Lievän häiriökäyttäytymisen voi jättää huomiotta.
Rentoutuminen on tärkeä osa hyvää elämää – niin lapsille kuin aikuisille. Keinoina voivat olla lihasrentoutus, musiikki, mielikuvat, syvähengitys. Rentoutuminen saattaa vaatia harjoittelua, ja harjoitteluun on saataville monenlaista apua (mm. oivamieli.fi).
Adoptiolapsen kielenkehitys
Leena Kaivosoja-Jukkolalla ei ole kokemusta adoptiolapsen kielenvaihdoksesta vain koulutuksensa ja ammattinsa puolesta. Hän on myös ulkomailta adoptoidun lapsen, nyt jo aikuisen, äiti. Kieltä kuvaa monta eri käsitettä: ensikieli, syntymäkieli, toinen kieli, äidinkieli. Ulkomailta adoptoiduilla syntymäkieli eli ensikieli on kieli, jota lapsi oppii synnyinmaassaan. Kieltä, jota lapsi oppii adoptiomaassaan ja josta tulee hänen uusi äidinkielensä, voidaan kutsua adoptiokieleksi. Kielen kehitykseen vaikuttavat biologiset, psykologiset ja ympäristölliset tekijät. Mahdollisia pulmia kielen oppimiselle voivat olla esim. aliravitsemus tai yksipuolinen ravinto, perinnölliset tekijät, virikkeiden köyhyys, pysyvän aikuisen puute ja lastenkotitausta. Kieli kehittyy ympäristössä. Ihminen oppii vain sen, minkä ympäristö tarjoaa opittavaksi ja omaksuttavaksi.
Adoption kautta Suomeen tulevan lapsen kielen kehitys on kesken. Syntymäkielen kehitys katkeaa, ja yleensä kielen vaihtuessa syntymäkieli unohtuu. Sen tilalle lapsi oppii uuden kielen tai kaksi uutta kieltä perhetilanteesta riippuen. Adoptiolapset menettävät syntymäkielensä kohtuullisen nopeasti. Mikäli adoptiovanhemmat ovat voineet opetella lapsen syntymäkieltä, lapsi saattaa säilyttää syntymäkielen pitempään ainakin jollain tasolla. Adoptiokielen oppiminen lähtee usein nopeasti liikkeelle.
Kielitaito voidaan jakaa eri osa-alueisiin, sosiaaliseen kielitaitoon ja akateemiseen kielitaitoon. Vaikka sosiaalinen kielitaito olisi hyvä ja lapsi puhuisi sujuvasti adoptiokieltä arkisista asioista, akateeminen kielitaito saattaa olla puutteellista. Tutkimukset ovat osoittaneet, että adoptiolapsilla on puutteita nimenomaan akateemisessa kielitaidossa. Sosiaalisella kielitaidolla ei ole merkitystä koulumenestyksen kanssa, siihen tarvitaan akateemista kielitaitoa.
Adoptiolapset on erittäin heterogeeninen joukko, ja useimmissa tutkimuksissa adoptiolasten keskinäiset erot ovat suuremmat kuin adoptioryhmän ja verrokkiryhmän väliset erot. Kaivosoja-Jukkola ei ole innostunut lapsille tehtävistä kielitesteistä. Lasten tulisi saada olla sellaisia kuin ovat, mutta meidän yhteiskuntaamme kuuluvat erilaiset testaukset. Kielitesti on yhden hetken tilanne. Testit on tehty sen mukaan, että lapsi on syntynyt Suomessa. Miten tulkita testitulosta, jos lapsi on ollut vain kaksi vuotta Suomessa ja on testihetkellä 5-vuotias? Jos adoptiolapsen kielitaitoa testataan, pitäisi tehdä useita testejä tietyin väliajoin, jolloin nähtäisiin kehityksen suunta ja nopeus.
Vanhemmat voivat tehdä paljon tukeakseen lapsensa adoptiokielen kehitystä. Alussa on tärkeintä turvallisuus ja läheisyys. On hyvä, jos osaa lapsen ensikieltä, vaikka vähänkin. Ei kannata pelätä sekakielen käyttämistä. Lorut ja laulut ovat lapselle hyväksi, samoin lelujen ja erilaisten virikkeiden käyttö. Ymmärtämistä ja ilmaisua voi tukea monin tavoin: ilmeet, eleet, kuvat, viittomat. Tunteet kannattaa nimetä. Sanastoa opitaan tekemisen yhteydessä.
Adoptiovanhempien kannattaa olla puheliaita vanhempia. Kertoa koko ajan mitä ovat tai ollaan tekemässä. Vanhat tutut kielelliset leikit on hyvä ottaa käyttöön, kuten laiva on lastattu, junior alias, arvaa mitä ajattelen? Muistipeliä voi pelata siten, että sanotaan nimi ja yläkäsite: koira-eläin, banaani-hedelmä jne.). Yhdessä leikkiminen on sekä hauskaa että kehittävää, ja tuottaa iloa niin lapsille kuin vanhemmille.
Adoptioneuvontaa tunteiden myllerryksessä
Hyvin yksityistä ja erittäin julkista – kumpikin pitää paikkansa kun puhutaan adoptioneuvonnasta. Adoptionhakijat käyvät läpi elämäänsä, toiveitaan, pelkojaan ja paljon muuta yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa ilman että kukaan muu on kuulemassa. Neuvontaan perustuva asiakirja eli kotiselvitys lähetetään ensin adoptiopalvelujärjestön kautta adoptiolautakuntaan, ja mikäli adoptioprosessi jatkuu, aikanaan tulevan lapsen synnyinmaan viranomaisille ja paikallisten toimijoiden edustajille.
Pia Erikssonilla on tutkimuksen kautta saadun tiedon lisäksi omakohtainen kokemus adoptioneuvonnan antamisesta. Tutkimuksessaan hän pyrki mm. erittelemään ja jäsentämään stressaavien tunteiden aiheuttajia adoptioneuvonnassa sekä pohtia sitä, miksi ne on tärkeitä huomioida. Adoptioprosessiin liittyy toivoa, iloa ja onnea. Samalla se on matka vanhemmuuteen, usein pitkä ja emotionaalisesti haastava. Adoptio koskettaa läheisesti suuria eksistentaalisia kysymyksiä elämässä kuten oikeutusta vanhemmuuteen, elämän merkitystä ilman lasta.
Neuvonnan aikana hakijat kokevat epävarmuuden, huolen ja pelon tunteita. Ei tiedetä, mitä kaikkea odotetaan. Mitä neuvonnassa arvioidaan? Tulenko hyväksytyksi? Ansaitsenko lapsen, olenko tarpeeksi hyvä? Epävarmuus herättää pelkoa. Jos ei tule hyväksytyksi, menettää lapsen ja mahdollisuuden vanhemmuuteen. Asiakkaana voi tuntea menettävänsä kontrollin elämästään, päätösvalta siirtyy ammattilaisille.
Tutkimukseen osallistuneilla adoptiovanhemmilla oli jonkin verran pettymyksen tunteita työntekijöiden toimintaa kohtaan. Tunne siitä, että työntekijä kyseenalaisti neuvonnan aikana hakijan soveltuvuuden tai motiivit, aiheutti pelkoa sekä myös ärtymystä, suuttumusta ja vihaa. Suuttumus kuvailtiin usein turhautumisena, mutta sitä ei haluttu näyttää. Työntekijän hyväksyvä ja tukeva suhtautuminen rauhoitti ja lievensi epävarmuuden ja pelon tunteita ja edesauttoi rauhallista mielialaa.
Suurin osa haastatelluista hyväksyy julkisen kontrollin adoptioprosessissa, ”eihän lapsia voi noin vaan antaa kenelle vain”. Tunnetasolla asia on vaikeampi, vaikka järki sanoo muuta. Kielteiset tunteet adoptioneuvonnassa voivat olla esteenä luottamukselliselle ja avoimelle vuorovaikutukselle. Oma tunneprosessi saattaa jäädä kesken, jos pelon takia ei uskalla heittäytyä. Odotusajan stressi voi myös vaikuttaa tulevaan vanhemmuuteen ja kiintymyssuhteen luomiseen.
Tutkimus osoitti, että positiiviset tunteet olivat usein yhteydessä työntekijän toimintaan. Pelon ja epävarmuuden vastareaktioita olivat esimerkiksi kiitollisuus ja helpotus. Työntekijä voi toiminnallaan ja teoillaan edesauttaa luottamuksellisen ja avoimen vuorovaikutuksen syntymistä ja tätä kautta vaikuttaa adoptioneuvonnan tavoitteiden toteutumiseen.
Teksti: Anja Wikstedt
Kuvat: Susanna Ba
Yhteiset Lapsemme 1/2016
Kirjallisuutta
Raaska, Hanna. International adoption: Symptoms of attachment disorders and their association with the child´s background and developmental outcome. University of Turku, 2015. https://www.doria.fi/handle/10024/113816
Raaska, Hanna (2015) Kiintymyssuhdehäiriöistä ulkomailta adoptoiduilla lapsilla: FinAdo-tutkimuksen tuloksia. Teoksessa Sinkkonen J ja Tervonen-Arnkil K (toim). Lapsi uusissa oloissa. Tietoa sijaishuollosta ja adoptiosta. Duodecim ja Pelastakaa Lapset.
Kaivosoja-Jukkola, Leena (2014) Adoptiolapsen kielen vaihtuminen ja adoptiotausta vaikutus oppimiseen. Teoksessa Koskinen M, Sarkkinen S-M, Svala M (toim). Kansainvälinen adoptio Suomessa. Tutkimusnäkökulmia adoptioon. Jyväskylän yliopisto.
Kaivosoja-Jukkola, Leena (2015) Adoptiolapsen kielenkehitys. Teoksessa Lapsi uusissa oloissa. Tietoa sijaishuollosta ja adoptiosta.
Eriksson, Pia (2014) Tunteet adoptioneuvonnassa. Teoksessa Kansainvälinen adoptio Suomessa. Tutkimusnäkökulmia adoptioon.
Eriksson, Pia (2015) Adoptiovanhempien tyytyväisyys adoptioneuvontaan ja adoptiopalveluun. Teoksessa Lapsi uusissa oloissa. Tietoa sijaishuollosta ja adoptiosta.
Takaisin aihealueeseen: Adoptio