Yhteiset Lapsemme 4/2023: Ryhmäkodissa pelataan biljardia ja solmitaan tärkeitä ihmissuhteita

Teksti: Anne Hämäläinen
Kuva: Heini Aaltonen

Pääsimme vierailemaan ryhmäkoti Nuorten Isolassa, kivenheiton päässä Kivenlahden metro- asemalta. Ryhmäkoti on alaikäisenä ilman huoltajaa tulleiden turvapaikanhakijoiden ensimmäinen koti. Isolassa meidät otti vastaan ryhmäkodin vastaava ohjaaja Juho.

Ryhmäkodissa on majoituspaikat 38 nuorelle, ja lisäksi siellä on 14 hätämajoituspaikkaa. Nyt Nuorten Isolassa asuu 25 nuorta. Tällä hetkellä nuoria tulee enimmäkseen Somaliasta. Lisäksi nuoria saapuu Isolaan muun muassa Ukrainasta, Afganistanista ja Syyriasta. Suomeen tullaan usein Kreikan tai Kyproksen leireiltä. Nuorin ryhmäkodissa tällä hetkellä asuva on 14-vuotias ja vanhin on pian täyttämässä 18.

Nuoren saapuessa ryhmäkotiin ensin turvataan inhimilliset perustarpeet. Nuorta odottaa oma huone, lämmin vuode, ruoka ja turvalliset aikuiset. Jokaisella nuorella on 1–2 omaohjaajaa. Heidän ja nuorten välille syntyy merkityksellinen suhde jo heti alkuvaiheessa. Joskus joku nuoren sukulaisista saattaa asua lähettyvillä pääkaupunkiseudulla, mutta monet nuorista asuvat Suomessa vailla perhettä tai sukulaisia.

Kotiutumista uuteen kotimaahan

Omaohjaajan rooli nuoren elämässä on erityisen tärkeä. Hänen kanssaan nuori viettää paljon aikaa: voidaan mennä merenrantaan kävelylle, ajelulle autolla tai ihmettelemään jouluvaloja. Vaateostoksilla käynti on odotettu ohjelmanumero. Mitä enemmän nuorella on maassa turvallisia aikuisia sitä parempi. Tässä kohtaa myös mahdollisen tukiperheen tai tukihenkilön rooli tärkeänä ihmissuhteena korostuu.

Tulkin avulla pidettävässä alkuinfossa nuorelle kerrotaan Isolan säännöistä ja päivärytmistä. Alussa nuorelle tehdään myös sosiaalityön alkukartoitus ja he pääsevät sairaanhoitajan tarkastukseen. Tarpeen mukaan myös erikoislääkäri on saatavilla. Nuoren aloittaessa kotiutumisen hänelle etsitään lähistöltä koulupaikka ja lisäksi jokaiselle nuorelle yritetään löytää jokin mieluinen harrastus, kuten kuntosali, tanssi, nyrkkeily tai jalkapallo. Jos koulu on ykkösasia, niin harrastus tulee tärkeysjärjestyksessä heti kakkosena. Nämä ja lisäksi ystävyyssuhteiden luominen ovat tärkeässä roolissa kotiutumisessa uuteen kotimaahan.

Kouluun!

Koulunkäyntiin nuorilla on korkea motivaatio. Lapsilla on monenlaisia taustoja kouluhistoriansa suhteen. Osa on käynyt jo peruskoulun, osa ei ole opiskellut juuri lainkaan. Taustalla voi olla esimerkiksi koraanikoulu, eikä aina ole välttämättä taitoa lukea ja kirjoittaa omalla äidinkielellään. Jotkut puhuvat hyvää englantia jo Suomeen tullessaan, kaikki eivät. Välillä ei ole yhteistä kieltä, jolla kommunikoida. Vuorovaikutuksessa käytetään mm. elekieltä, Google kääntäjää tai tulkkia. Lapset oppivat kuitenkin nopeasti suomen kieltä päästessään kouluun. Ryhmäkodissa läksyjä tehdään yhdessä ja samalla harjoitellaan suomeksi puhumista.

Moniammatillinen yhteisö

Ryhmäkodissa työskentelee 13 ohjaajaa kolmessa työvuorossa ja lisäksi työssä on keikkalaisia. Aikuisia ryhmäkodissa on ympäri vuorokauden. Ohjaajaporukka on monikulttuurinen ja monikielinen. Tarvittaessa tulkkipalvelut ovat kuitenkin saatavilla. Nuoren tukena toimivat myös sosiaalityöntekijä ja sairaanhoitaja.

Turvapaikan hakuvaihe vie noin 5–8 kuukautta. Lapsen tai nuoren saatua oleskeluluvan haetaan sosiaalityön tuella kuntapaikkaa, jota odotellaan muutama viikko. Kuntapaikan saatuaan nuori muuttaa perheryhmäkotiin, johon on yleensä käyty tutustumassa hyvissä ajoin etukäteen. Ensimmäiset merkitykselliset aikuiset lapsen elämässä Suomessa ovat olleet ryhmäkodissa. Ryhmäkodista lähtö onkin usein tunteikas.

Viikoittain ryhmäkodissa käy jo lähteneitä nuoria ohjaajia moikkaamassa ja kertomassa kuulumisiaan. Tämä kertoo lämpimästä ja onnistuneesta ihmissuhteesta ohjaajan ja nuoren välillä sekä työssä onnistumisesta.

”Parasta omassa työssäni ovat asiakkaat, nuoret. Kun Suomeen tullaan, ollaan vähän eksyksissä. On hienoa nähdä, kuinka jo puolessa vuodessa kehitytään ja voidaan iloita yhdessä onnistumisista. Nuoret ovat hirveen kiitollisia ja sanoittavat sitä voimakkaasti. Nuoren saavuttua pikkuhiljaa alkaa muodostua ns. positiivisuuden kierre, mitä on ilo seurata”, kertoo Juho.

Nuoret kertovat arjestaan

Haastattelimme kahta Somaliasta Suomeen tullutta nuorta, Usamaa ja Fartunia. He ovat olleet Suomessa 7 kuukautta. Molemmat puhuivat jo suomea ja lisäksi juttelimme englanniksi. He kertoivat viihtyvänsä hyvin ryhmäkodissa.

”Tosi kivaa, täällä on vanhoja ennestään tuttuja kavereita”, Usama kertoo. Elämää ryhmäkodissa kuvaillaan sanoin ”Good, fantastic!”

Molemmat käyvät koulua ja ovat siitä innoissaan. Usama mainitsee tärkeinä asioina arjessa koulun lisäksi mukavat ohjaajat ja muut nuoret. Kaikilla on oma ohjaaja ja mukava sosiaalityöntekijä, Usama kertoo. Usama sanoo Suomen oppimisen olevan vähän hankalaa mutta kertoo että ”olen oppinut silti.” Usama iloitsee siitä, kuinka kavereiden kanssa tullaan yhdessä keittiöön istumaan pöydän ääreen ja keskustellaan pitkään.

Ryhmäkodista on saatu ystäviä ja lisäksi on tutustuttu toisiin opiskelijoihin omassa koulussa. Koulua käydään joka arkipäivä. Viikonloppuisin levätään ja puhutaan myös omalla äidinkielellä.

Fartun sanoo, että erityisesti puhekieltä on hankalaa oppia. Mikä sitten tuo voimaa ja iloa arkeen? Fartun mainitsee television katselun, biljardin pelaamisen ja ystävien kanssa juttelun. Kotiutumiseen auttaa Fartunin mukaan mukavat ohjaajat ja hyvä ruoka sekä se että ”you get everything you need here.”

Molemmat nuorista haluavat säilyttää kotimaastaan uskonnon. Usama unelmoi voivansa auttaa äitiään ja ammatiltaan hän haluaa olla maantieteilijä. Fartun puolestaan unelmoi opiskelusta sairaanhoitajaksi, työskentelystä ja pääsystä yhteen oman perheensä kanssa. Joskus tulevaisuudessa hän haluaisi tulla myös äidiksi.