Nainen pitämässä luentoa. Taustalla valkokankaalla lukee 'Kunniaan liittyvä väkivalta — Ilmiön historia, yleisyys ja ehkäisy'. 25/03/2020 - , , , , , ,

Yhteiset Lapsemme 1/2020: Kunniaan liittyvät konfliktit ovat yhteinen asia

Teksti: Laura Huuskonen

Kunniaan liittyvät konfliktit ovat yksi naisiin kohdistuvan väkivallan muoto: tytöillä on rajoitetumpi kotiintuloaika, pukeutumista, puhelimenkäyttöä ja menemisiä valvotaan tarkasti. Pojat sen sijaan saavat enemmän vapauksia. Kunniaväkivallan motiivit liittyvät arvostuksen säilyttämiseen tai saavuttamiseen yhteisön silmissä, ja konfliktiin johtavat usein erilaiset käsitykset kunniallisuudesta. Väkivallan tekijä ei välttämättä usko tekevänsä pahaa, vaan kokee suojelevansa läheisiään maineen menettämiseltä. Kunniaväkivallalla on paljon yhteistä perheväkivallan kanssa, mutta kunniaan liittyvä väkivalta voi tapahtua myös perheen ulkopuolella.

29-vuotias Seida Sohrabi muutti Vaasaan olleessaan viisivuotias. Tyttöjen ja naisten kunniaan liittyvät asiat nousivat teini-iässä osaksi hänen arkeaan. Sohrabi näkee ilmiön taustalla pelkoa vallan menettämisestä: perheen kunnia on yhtä kuin miespuolisten perheenjäsenten kunnia, ja kunnia on sidottu perheen naisten käyttäytymiseen.

”Kaikkia sääntöjä käytetään pitkälti tytön tai naisen seksuaalisuuden ja vapauden kontrollointiin. Toki pojat ja miehetkin voivat joutua kunniaan liittyvän väkivallan uhriksi, mutta se on kuitenkin selkeästi sukupuolittunut ilmiö”, kuvaa Kriisikeskus Monikan johtaja Natalie Gerbert.

Kyse on yhdestä väkivallan muodosta

On äärimmäisen tärkeää tuoda esiin, että kunniaan liittyvä väkivalta ei ole irrallinen ilmiö, joka on tullut esiin jostakin. Se on yksi naisiin kohdistuvan väkivallan muoto, joka on globaali, maiden ja kulttuurien rajoja ylittävä ilmiö. Siinä on paljon yhteistä myös perheväkivallan kanssa. Ne kuitenkin eroavat toisistaan siten, että Suomessa paheksutaan perheessä tapahtuvaa väkivaltaa, eikä nähdä väkivallan käyttöä yksityisalueella sallittuna. Valtio puuttuu siihen mm. lainsäädännöllä.

Myös perhekäsityksissä voi olla eroja. Länsimaisessa kontekstissa perheellä tarkoitetaan ydinperhettä, jonka muodostavat vanhemmat ja heidän yhteiset lapsensa. Tämän lisäksi perheeseen voi kuulua yleensä korkeintaan isovanhemmat ja aikuiset lapset. Laajempi perheen käsitys voi olla lähempänä suvun käsitettä. Käytännössä väkivallan tekijä voi olla kuka tahansa, joka kokee kuuluvansa tähän yhteisöön.

Johanna Aapakallio työskentelee seksuaaliterapeuttina ja vastaavana työntekijänä Loisto setlementin Sopu-työssä. Hänen mukaansa kunniaan liittyvien konfliktien motiivit liittyvät vahvasti siihen, että tekijä haluaa säilyttää tietyn maineen tai arvostuksen yhteisön tai suvun silmissä.

”Ihminen ryhtyy tekoihin, jotta hän itse, perhe, suku tai muut tärkeät ihmiset säilyttäisivät arvostuksensa. Tällöin kuvaan astuu jonkunlainen kunniaan liittyvä konflikti, joka ratkaisemattomana voi johtaa väkivaltaan ja ääritapauksessa murhaan”, Aapakallio sanoo ja jatkaa:

”Se saattaa linkittyä seksuaalimoraaliin tai siveyteen. Se voi olla perheen tai suvun tiedossa, ja hiljaa hyväksyttyä, joten tekijän mielestä se voi olla oikeutettua. Väkivallalla halutaan kenties viestittää olevansa kunniallinen ja arvostettava yhteisön tai suvun jäsen. Kunnian merkityksestä puhuttaessa ajatellaan usein kunniallisen isän ja miehen pitävän huolta perheestään ja hankkivan elannon. Kunniaan liittyvässä väkivallassa tekijä voi haluta säilyttää tietyn mielikuvan itsestään tai perheestään.”

Sohrabin mukaan usein naisetkin ovat ylläpitämässä vanhoja, patriarkaalisia perinteitä. ”Uskon, että monissa tapauksissa ihmiset eivät välttämättä koe tekevänsä pahaa. He kokevat tekevänsä hyvää suojellessaan esimerkiksi tytärtään valvomalla hänen tekemisiään. Poikia puolestaan ei valvota, koska ajatellaan, ettei pojan yhden illan jutut tai tyttöjen tapailu vie yhteisön silmissä häneltä kunniaa.”

Konfliktiin johtavat usein erilaiset käsitykset kunniallisuudesta. Joskus syynä voi olla se, että perheenjäsenet elävät erilaisissa sosiaalisissa todellisuuksissa. Uuteen maahan muutto voi muuttaa vanhempien asenteita joko tiukemmiksi tai avoimemmiksi.

”Konflikti syntyy, kun ei päästä parisuhteessa tai perheessä yhteisymmärrykseen siitä, mitä kunniallisuus tarkoittaa”, Johanna Aapakallio toteaa.

”Kunniaan liittyvän konfliktin näkyminen on tapauskohtaista, sidottua perheeseen ja kulttuuriympäristöön”, sanoo Seida Sohrabi.

”Vakavimmissa tapauksissa veli, isä tai sisarukset saattavat lapsen, yleensä tytön, kouluun ja katsovat, millainen koulupäivä hänellä on. Hänen tekemisiään valvotaan, eikä päästetä esimerkiksi harrastuksiin, uimahalliin tai tapaamaan ystäviä. Lisäksi tytöillä on rajoitetumpi kotiintuloaika, jos edes pääsevät ulkona käymään. Veljet saavat enemmän vapauksia. Tyttöjä voidaan pakottaa käyttämään huntua, kontrolloidaan pukeutumista ja valvotaan puhelimen käyttöä – kaikkea sitä, minkä me näemme yksityisenä. Myös fyysistä väkivaltaa käytetään, vaikka se on harvinaisempaa.”

Väkivallan seuraukset ovat vakavat ja moninaiset

”Millä tahansa väkivallalla on iso vaikutus väkivallan kokijaan ja seuraamukset voivat olla laajoja. Vaikutukset ovat pitkälti yksilöllisiä, koska olemme erilaisia ja meillä on erilainen kyky sopeutua tilanteisiin. Henkinen väkivaltakin voi olla hyvin traumatisoivaa, pahimmassa tapauksessa se voi johtaa vakaviin mielenterveyshäiriöihin ja psyykkisiin sairauksiin, kuten posttraumaattiseen stressihäiriöön ja masennukseen. Fyysisen väkivallan seurauksena voi olla fyysisiä vammoja ja pitkäaikaisia seuraamuksia, puhumattakaan siitä, että se voi johtaa kuolemaan”, Natalie Gerbert kertoo.

Väkivalta vaikuttaa kognitiivisiin taitoihin, toimintakykyyn, uuden oppimiseen ja päätöksentekokykyyn. Seuraukset ovat samankaltaiset riippumatta väkivallan motiivista, mutta niissäkin voi olla eroavaisuuksia. Väkivallan uhriksi joutuminen kadulla on hyvin traumatisoivaa, mutta siinä väkivallan takana ei ole läheinen ihminen, johon on tärkeä ja luottamuksellinen suhde. Kunniaan liittyvän väkivallan tekijänä voi olla vanhempi tai veli. Silloin väkivallalla voi olla erityisen vahingolliset vaikutukset väkivallan kohteeksi joutuneen luottamukseen, minäkuvaan, persoonallisuuteen sekä toimintakykyyn.

Myös Seida Sohrabi kuvaa rajoittamisen seurauksia vakavina: ”Kyllähän se syö ihmistä, kun huomaa, ettei ihmisarvo ole yhtä merkityksellinen kuin miespuolisten perheenjäsenien. Voi olla yksinäistä, jos ei ole ketään, kenelle jakaa sitä. Jos opettajat eivät huomaa viitteitä kunniaan liittyvästä väkivallasta, se saattaa näkyä siinä, ettei koulu maistu. Kyllä se luo negatiivisia vaikutuksia, toivottomuutta.”

Sillä on merkitystä, mitkä teot kokija määrittelee väkivallaksi. ”Siinäkin voi olla aika iso ero, jos on lapsesta asti tottunut kontrollointiin. Silloin voi ajatella, että tämä on tällaista, koska olen nainen tai tyttö, eikä sitä välttämättä edes näe väkivaltana. Yhteisö ei tue niin sanotuissa suomalaisissa perheissä tapahtuvaa väkivaltaa, vaan sitä paheksutaan. Kunniaan liittyvässä väkivallassa väkivallan käyttöä nimenomaan tuetaan ja siihen suostutaan, joten dynamiikka on hyvinkin erilainen”, kuvaa Natalie Gerbert.

Sopu-työn Johanna Aapakallion mukaan tilanne ei ole mustavalkoinen myöskään tekijälle: ”He, jotka käyttävät väkivaltaa, uhkailua tai rajoittamista kunnian säilyttämisen nimessä, eivät ehkä näe sen olevan vahingollista. Heidän ajatuksenaan voi olla halu kasvattaa hyviä lapsia, osoittaa välittämistä tai rajoittamalla varmistaa lapselleen hyvä tulevaisuus. On haitallista, jos perheen sisäisessä vuorovaikutuksessa ilmenee ongelmia, uhkailua tai pelottelua. Silloin tapahtuu vahinkoa, koska perheenjäsenten luottamus toisiinsa voi häilyä.”

Rajoittamisella ja väkivallalla on vaikutuksia koko perheeseen. ”Tekijäkin voi olla tietyssä määrin uhrina, jos hänet pakotetaan eikä hänellä ole vaihtoehtoja. Yhteen lapseen kohdistuva väkivalta voi olla varoittava esimerkki muille, ja sen vaikutukset voivat olla monenlaisia ja laajoja. Väkivallan näkeminen paitsi traumatisoi, vaikuttaa myös käyttäytymiseen ja altistaa tiettyjen toimintamallien siirtymistä seuraavalle sukupolvelle”, Gerbert kertoo.

Tilanteen ratkaisemisesta tekee vaikeaa esimerkiksi läheisiään vastaan toimiminen ja se, ettei tilanteesta välttämättä näe ulospääsyä. Kaikki vaihtoehdot voivat olla huonoja: tilanne voi pahentua tai siihen voi jäädä yksin. ”Samalla voi kysyä, miksei suomalainen nainen lähde väkivaltaisesta parisuhteesta. Tästä näkökulmasta dynamiikka on aika samanlainen. On monta syytä, miksi ei lähdetä tai haeta apua. Se ei ole aina mahdollista, etenkään jos ei ole ketään, joka voisi tukea ja auttaa”, sanoo Natalie Gerbert.

Miten voidaan toimia?

”Kunniaan liittyvä väkivalta on vahvasti sidoksissa naisen asemaan ja yhteiskunnassa esiintyvään naisvihaan. Se on yksi naisiin kohdistuvan väkivallan muoto. Me emme voi lähteä ehkäisemään jotain koskematta muihin asioihin, koska se nivoutuu tiiviisti siihen, miten naisiin suhtaudutaan yhteiskunnassa. Suurin virhe on ajatella, että se mitä me ollaan saatu, on se mitä on, ja se on ikuista. Tällöin menetämme sitä, mitä edellisen sukupolven naiset ovat saaneet aikaiseksi. Se on osa tätä kokonaisuutta, eikä kunniaan liittyvä väkivalta ole irrallinen ilmiö, joka tulee tähän paratiisiin ja saa tilastot näyttämään ikäviltä, tuo Natalie Gerbert esille.

Kotoutumisella on iso rooli kunniaan liittyvien konfliktien ehkäisemisessä. Kaikki haastateltavat tuovat esille, että naisen asemaa perheessä ja tietoisuutta omista oikeuksistaan voidaan vahvistaa panostamalla naisten kotoutumiseen. Lisäksi voidaan lisätä yhteiskuntatietoisuutta keskustelujen kautta. Esimerkiksi naisen oma toimeentulotukipäätös omalla nimellään ja naisen kuuleminen yksin hänen omissa asioissaan ovat keinoja vahvistaa naisen asemaa perheenjäsenenä. ”Koulutuksen ja kotoutumisen kautta tulokset näkyvät vuosien päästä. Mutta jos sitä ei tehdä, se näkyy korkeissa väkivaltatilastoissa”, linjaa Natalie Gerbert. Tarvitaan matalan kynnyksen palvelua, mistä apua voi hakea nimettömänä. Tarvitaan myös muita väkivaltapalveluja ja ihmisiä, jotka tekevät tätä työtä. Lisäksi tarvitaan mahdollisuutta rauhalliseen keskusteluun, osaavia poliiseja, hyviä tuomareita ja riittävästi lastensuojelutyöntekijöitä, joilla on riittävästi resursseja. Eli tarvitaan tosi paljon.”

Johanna Aapakallion mukaan tarvitaan myös syvempää osaamista siitä, mitä ihmisen sisäisessä maailmassa tapahtuu hänen ryhtyessään näihin tekoihin. ”Ettei ajateltaisi niin, että nyt kun ollaan Suomessa, niin pitäisi automaattisesti noudattaa tai hyväksyä hetkessä tiettyjä käyttäytymismalleja. Jos asiasta on kerran puhuttu, se ei tarkoita uskomusten ja ajatusten muuttuneen – se vie aikaa. Monilla lastenkasvatustaito on erilainen kuin uudessa kotimaassa. Vanhemmat usein kysyvätkin, miten saan lapsen tottelemaan ja tulemaan esimerkiksi kotiin sovittuun aikaan, kun kaikki on kiellettyä. Kun otetaan jotain pois, pitää antaa työkaluja tilalle: täytyy kertoa, mitä saa tehdä, eikä ainoastaan kieltää. Pitäisi tukea äitiyttä, isyyttä ja vanhemmuutta pienin askelin. Masennus tai traumatisoituminen tulkitaan vanhemmuuden puutteeksi. Sen sijaan pitäisi pohtia, miksi ei saa kontaktia lapseen.”

”Vastakkainasettelu on vahingollinen ajattelutapa. Sen sijaan pitäisi asettua samaan perspektiiviin ja katsoa maailmaa vanhempien positiosta. Pitäisi yhdessä miettiä, miten voimme tukea vanhempaa uudessa kotimaassa ja varmistaa, että lapsi kasvaa turvallisessa ympäristössä. Pitäisi ajatella, miten minä voin auttaa kriisien ratkaisussa, tunnetaitojen kehittymisessä ja perheenjäsenten keskinäisen ymmärtämisen lisäämisessä. Uskon, että silloin saamme parempia tuloksia kuin vastakkainasettelulla”, Aapakallio jatkaa.

Haastateltavat toivovat viranomaisilta kärsivällisyyttä ja aikaa, jotta väkivallan kohteeksi joutuneen toiveita voidaan kuulla. Kaikki korostavat, että on tärkeää edetä väkivallan kokijan tahdissa eikä tehdä päätöksiä ilman tämän suostumusta. ”Ketään ei voi pakottaa puhumaan tai muuttamaan tilannetta, vaikka se olisi kuinka huono”, toteaa Seida Sohrabi. Lisäksi Sohrabi toivoo, että muutos tapahtuisi myös maahan muuttaneissa perheissä: ”muutos siinä, mitä me tehdään, miten me kohdellaan meidän tyttöjä”.

Kriisikeskus Monika tarjoaa apua väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille maahanmuuttajataustaisille naisille

”Auttaminen lähtee naisen avuntarpeesta. Käytännössä nainen voidaan ohjata aluksi turvakotiin, jossa hänen tilannetta selvitetään. Lastensuojelun kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä alaikäisten lasten auttamiseksi. Varsinaiset tukiprosessit voivat kestää vuosia.

Kriisikeskuksen työntekijät tarjoavat keskusteluapua, jolloin mietitään yhdessä vaihtoehtoja ja tuetaan asiakasta tekemään päätöksiä. Turvakotijakson jälkeen on mahdollista asua tuetusti. Tukiasumispalvelumme on tarkoitettu niille naisille, jotka eivät pysty asumaan itsenäisesti. Tarjoamme asukkaille tukea arjesta selviytymiseen, jos omia turvaverkkoja ei ole. Monesti he tarvitsevat intensiivistä tukea mm. fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen, elämänhallintaan tai oleskelulupiin liittyvissä asioissa.

Monika-Naiset liitto on tarjonnut jo yli 20 vuoden ajan tukea ja apua väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajataustaisille naisille. Vuosittain Kriisikeskus Monikasta ja turvakoti Monasta apua saa noin tuhat naista, jotka ovat kotoisin noin 70 eri maasta.”

Natalie Gerbert, Monika-Naiset liitto ry:n Kriisikeskus Monikan johtaja

Soputyö: Apua kriisi- ja konfliktitilanteissa

”Uhri eli asiakas tulee ensisijaisesti kuraattorin, sosiaalityöntekijän, koulupsykologin tai poliisin kautta. Joissakin tapauksissa asiakkaat ottavat itse yhteyttä. Käymme tilanteen läpi asiakkaan kanssa ja riskiarvioinnin jälkeen olemme hänen luvallaan yhteydessä uhkaavaan osapuoleen. Sitten tapaamme jokaista osapuolta erikseen. Menemme ensimmäiseen tapaamiseen tyhjin mielin, annamme mahdollisuuden kertoa oman tarinansa emmekä tuomitse.

Mietimme yhdessä, miten voisimme auttaa lasta, ja miten uhkaavasta henkilöstä voisi tulla sellainen, jota kenenkään ei tarvitsisi pelätä. Tapaamme eri osapuolia erikseen, kunnes asiakas itse haluaa tavata toisen osapuolen. Emme tapaa yhdessä, jos asiakas ei sitä halua. Työskentelyssä on tarvittaessa sosiaalityöntekijä, poliisi tai kuraattori mukana. Olemme huomanneet viranomaisten tukevan uhria hyvin, mutta kukaan ei kuule tai auta tekijää. Se lisää vihaa ja aggressiota. Jos tekijää tuetaan uusien keinojen löytämisessä, aika usein hän luopuu vanhoista malleista.

Teemme ennaltaehkäisevää toimintaa resurssien ja mahdollisuuksien mukaan. Eräs naisten ryhmä jatkui lähes viisi vuotta: siellä keskusteltiin esimerkiksi kunniakäsityksistä, sukupuolirooleista, neitsyydestä ja seksuaalisuudesta äitien kanssa.”

Soputyö numeroina: Sopu-työllä oli vuonna 2019: 55 eri asiakastapausta, joiden tiimoilta tavattu 109 yksittäistä ihmistä, tapaamisia 351.  Vuonna 2019 on pidetty 31 koulutustilaisuutta/ 1229 koulutettua ammattilaista ja pidetty 20 työpajaa, joissa kohdattu 256 nuorta.

Johanna Aapakallio, Seksuaaliterapeutti ja vastaava työntekijä, Sopu-työ, Loisto setlementti

Lähde: Ala-Lipasti, Raija: Kunniaväkivalta. Oy Arkmedia Ab, Vaasa 2009.

Takaisin aihealueeseen: , , , , , ,