Vapaaehtoiseksi

Lahjoita meille arvokasta aikaasi ja osaamistasi tulemalla mukaan vapaaehtoistoimintaan. Yhteiset Lapsemme ry:n vapaaehtoisena pääset vaikuttamaan yhteiskunnalliseen asenneilmapiiriin, edistämään lasten ja nuorten hyvinvointia ja oikeuksia, tutustumaan uusiin ihmisiin ja oppimaan uusia taitoja.

Vapaaehtoiset ovat Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnalle korvaamaton voimavara.

Tarvitsemme jatkuvasti uusia vapaaehtoisia, joten voit liittyä joukkoomme milloin vain. Tällä hetkellä otamme vastaan vapaaehtoisia tukiperhe- ja tukihenkilötoimintaan sekä muuhun vapaaehtoistoimintaan, kuten tapahtumavapaaehtoiseksi tai viestinnän vapaaehtoiseksi. Tämänhetkinen vapaaehtoistoiminta sijoittuu pääkaupunkiseudulle ja Uudenmaan alueelle.

Tule mukaan

Tukiperhe- ja tukihenkilötoiminta

Tukiperhe- ja tukihenkilötoiminnassa pääset tukemaan ilman perhettään Suomeen tulleiden sekä perheensä kanssa maahan muuttaneiden lasten ja nuorten kotoutumista ja kotiutumista vahvistamalla heidän suomen kieltä, sosiaalisia verkostoja sekä kulttuurin ja tapojen tuntemusta viettäen merkityksellistä aikaa yhdessä. Tuettava lapsi tai nuori vierailee vapaaehtoisen tukiperheen tai tukihenkilön kotona. Lapsi tai nuori voi osallistua perheen normaaliin arkeen ja yhteiseen tekemiseen. Tukiperhe tai tukihenkilö sitoutuu lapsen tai nuoren tueksi pitkäkestoisesti ja tapaa häntä noin 2-4 kertaa kuukaudessa. Tällä hetkellä järjestämme tukiperhe- ja tukihenkilötoimintaa pääkaupunkiseudulla, Keski-Uudellamaalla, Vihdissä sekä Lohjalla. Lue lisää ja ilmoittaudu koulutukseen tästä linkistä.

 

Muu toiminta

Onko sinulla jokin taito tai kiinnostuksenkohde, jota haluaisit hyödyntää vapaaehtoisenamme? Voit osallistua vuoden mittaan järjestämiimme tapahtumiin, juhliin, pop up -työpajoihin ja tempauksiin. Apukädet esimerkiksi askarteluun, taiteiluun, pelailuun ja leikkiin ovat aina tervetulleita. Tärkeintä on, että annat vähän aikaasi ja haluat kohdata uusia ihmisiä. Voit tulla mukaan vapaaehtoiseksi myös esimerksi varainhankintaan tai viestintään.

Ilmoittaudu mukaan vapaaehtoistoimintaan

Turvallisuus vapaaehtoistoiminnassamme

Yhteiset Lapsemme noudattaa kaikessa toiminnassaan turvallisemman tilan periaatteita.

Yhteiset Lapsemme huolehtii siitä, että kaikki vapaaehtoistoimintamme on lapsille ja nuorille turvallista. Tukiperhe- ja tukihenkilötoiminnan osalta pyydämme kaikilta ala-ikäisten kanssa säännöllisesti toimivilta vapaaehtoisiltamme suostumuksen rikostaustan selvittämiseksi (Laki lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostaustan selvittämisestä 148/2014) sekä suostumuksen sosiaalitoimen asiakasrekisteritietojen tarkistamiseksi (Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 16 §, 2000/812).

Vapaaehtoisten tietoja säilytämme Yhteiset Lapsemme ry:n tietosuojaselosteen mukaisesti.