Lähikuva, jossa käsi allekirjoittaa paperia.

Testamenttilahjoitus

Testamenttilahjoitus on kaunis tapa tehdä hyvää. Lahjoitetut varat ohjaamme lasten ja nuorten hyväksi tehtävään työhön eettisesti kestävällä tavalla arvojemme mukaisesti. Testamenttilahjoitukset ovat järjestöissä yleisesti hyväksytty ja tavanomainen varainhankinnan muoto.

Yhteiset Lapsemme ry mahdollistaa maksuttoman testamentin tekemisen, kun se laaditaan yhteistyökumppanimme Lakiasiaintoimisto Pro Laki Oy:n kanssa.

Yhteiset Lapsemme ry:lle testamenttilahjoitusta harkitseva voi teettää maksutta normaalilaajuisen testamentin, jos se sisältää lahjoituksen yhdistyksellemme. Koko omaisuuttaan ei tarvitse testamentata yhdelle taholle, vaan kyse voi olla myös pienemmästä lahjoituksesta.  Yhdistyksen ei tarvitse maksaa lahjoituksesta perintöveroa, vaan lahjoitus tulee täysimääräisenä järjestölle.

Kyseessä on Pro bono -tyyppinen yhteistyö, eli lakiasiaintoimisto ei laskuta palvelun tuottamisesta järjestöä eikä testamentin tekijää.

Lahjoittajan tahtoa ja yksityisyyttä kunnioitetaan

Järjestö voi päättää testamenttiosuuden käytöstä harkintansa mukaan, mutta testamentattavan omaisuuden käytön osalta testamentin tekijän kuten muunkin lahjoittajan tahtoa kunnioitetaan. Varoja voidaan käyttää esimerkiksi lasten hyväksi toteutettavan toiminnan kuluihin tai esimerkiksi vapaaehtoistyön organisointiin tai kehittämiseen. Varoilla voidaan rahoittaa hankkeita tai pysyvää toimintaa tai tiedon tuottamista ja vaikuttamista.

Yhteiset Lapsemme ry ei kerää varoja yksittäisten lasten tai perheiden hyväksi, vaan heitä tukevan toiminnan järjestämiseen. Järjestön toiminnan kohderyhmänä ovat erityisesti ne Suomessa asuvat lapset ja nuoret, joilla on monikulttuurinen tausta.

Testamentin tekijän yksityisyyttä kunnioitetaan eli testamentin laatijan tietoja ei luovuteta ry:lle, ellei testamentin tekijä toisin halua. Testamenttia voi myös koska tahansa muuttaa tai sen voi perua. Käyttämällä perheoikeuteen erikoistuneen, järjestöstä riippumattoman juristin palveluita ja asiantuntemusta voidaan varmistaa, että testamentti tehdään oikealla ja eettisesti kestävällä tavalla. Samalla toimitaan niin, ettei testamentin edunsaaja ole testamenttiprosessissa mukana missään vaiheessa.

Lisätietoa testamentin tekemisestä

Yhteiset Lapsemme ry:n ja Pro Laki Oy:n yhteistyösopimus on voimassa 2020 vuoden alusta. Osana varainhankinnan kehittämistä Yhteiset Lapsemme ry on ottanut käyttöön myös tekstiviesti- ja MobilePay-lahjoitukset.

Testamenttilahjoitukseen liittyen voi ottaa suoraa yhteyttä Pro Lakiin:

Juristi, OTM Suvi Poutiainen, puh. 040 762 8268, etu.sukunimi@prolaki.fi
Juristi, varatuomari, OTM Johanna Reen, puh. 0400 491 512, etu.sukunimi@prolaki.fi

Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnasta ja lahjoitusten käytöstä lisätietoja antaa yhdistyksen toiminnanjohtaja.