07/04/2026

Haemme kesätyöntekijää lastenkoti Ilolaan Sipooseen 

Haemme kesätyöntekijäksi ohjaajaa Yhteiset Lapsemme ry:n Koti Ilolaan Sipooseen ajalle 1.6.-31.8.2026 (mahdollisesti pidempäänkin). Ohjaaja tekee kolmevuorotyötä, pääasiassa ilta- ja yövuoroja. Kesätyöntekijä voi olla sosiaali- tai terveysalan tutkinnon suorittanut (sosionomi tai sairaanhoitaja AMK), opiskelija tai esimerkiksi nuori- ja vapaa-ajan ohjaaja tai alan opiskelija. Tarjoamme mahdollisuuden tukea lasten ja nuorten hyvinvointia sekä edistää omaa osaamista lastensuojeluun liittyvissä työtehtävissä lämminhenkisessä työyhteisössä.

Kesätyöntekijä toimii ohjaajana sijoitettujen lasten ja nuorten kanssa. Ohjaajan tehtäviin kuuluvat lasten kasvatus ja hoito, koulunkäynnin ja harrastustoiminnan tukeminen, arviointi ja dokumentointi sekä perhe- ja verkostoyhteistyö ja kodinhoidolliset tehtävät. 

Koti Ilola on lastensuojelun ympärivuorokautisen sijaishuollon 7-paikkainen perustasonyksikkö Uudellamaalla Sipoossa. Koti Ilolassa asuvista lapsista suurin osa on tällä hetkellä alakouluikäisiä ja pitkäaikaisessa sijoituksessa. Moninaisuuskysymyksiin erikoistunut Koti Ilola on ollut toiminnassa jo yli 20 vuoden ajan ja sitä ylläpitää Yhteiset Lapsemme ry.

Määräaikaisen kesätyöntekijän tehtävän lisäksi keikkatyöringissä on tilaa muutamalle huipputyypille.

Toivomme sinulta: 

  • positiivista ja kehittämismyönteistä työotetta 
  • oma-aloitteisuutta ja sitoutumista hoidollisiin rakenteisiin  
  • hyviä vuorovaikutustaitoja, samoin kuin kykyä luoda turvallinen suhde lapsiin  
  • riittävän hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito
  • ajokortti on välttämätön 

Eduksi katsomme:

  • kokemuksen traumatisoituneiden ja haastavalla käytöksellä oirehtivien lasten hoidosta, lastensuojelusta ja maahan muuttaneiden kanssa tehdystä työstä
  • lääkehoito-osaaminen ja hygieniapassi
  • muun kielitaidon

Tarjoamme:  

  • kokeneen ja sitoutuneen työryhmän tuen ja koulutusmahdollisuuksia
  • Palkan perusosa määräytyy yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaan, palkkaluokka G23D (riippuen työkokemuksestasi 2723,92 – 2969,00 € + vuorotyölisät)
  • lisäksi etuihin kuuluvat virikesetelit ja vapaa-ajan vakuutus 

Arvostamme yhdenvertaisuutta ja moninaisuutta työyhteisössämme ja toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä. Tehtävään valittavan on esitettävä rikosrekisteriote (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi 504/2002). Lähetä meille hakemuksesi ja ansioluettelosi mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 19.4.2026 osoitteeseen rekry@yhteisetlapsemme.fi. Merkitse viestin otsikkoon Kesätyöntekijä. 

Työpaikka löytyy myös Duunitorista

Lisätietoa: Noora Semberg, vastaava ohjaaja, Koti Ilola, puh. 044 7211 238, noora.semberg@yhteisetlapsemme.fi

Yhteiset Lapsemme ry on Helsingissä vuonna 1988 perustettu sitoutumaton järjestö, jonka tarkoituksena on edistää lapsen oikeuksia ja vaikuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan siten, että kaikkien lasten – ihonväriin, kieleen, uskontoon, kulttuuriin, syntyperään tai varallisuuteen katsomatta – on hyvä elää maassamme. Koti Ilola on vuodesta 1999 lähtien tarjonnut lastensuojelun sijaishuoltoa lapsille. 

Lisää ajankohtaisia:

Haemme viestinnän harjoittelijaa syyskaudelle 2026

13/05/2026

Oletko kiinnostunut lapsen oikeuksien, antirasismin ja hyvän kotoutumisen edistämisestä viestinnällä? Haemme nyt reipasta ja osaavaa korkeakouluharjoittelijaa monipuolisiin VIESTINNÄN tehtäviin Yhteiset...

Lue lisää

Ukrainalaisten lasten ja nuorten tanssiryhmän esitykset 4.6. ja 6.6.2026

11/05/2026

Ukrainalaisten lasten ja nuorten tanssiryhmä Dance Team Krok’illa on kevätkauden 2026 päätteeksi kaksi esitystä Helsingissä. Esitysten ohjauksesta ja koreografiasta vastaa...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme ry:n sääntömääräinen kevätkokous 18.5.2026

28/04/2026

Lämpimästi tervetuloa Yhteiset Lapsemme ry:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen maanantaina 18.5.2026 alkaen klo 18:00. Kokous pidetään Yhteiset Lapsemme ry:n toimistolla, osoitteessa Pohjoinen...

Lue lisää

Blogi 3/2026: Valkoisia vanhempia epämukavuusalueella

24/04/2026

Teksti: Jenni HeinonenHenkilökuva: Vilma Pimenoff Adoptiosta puhutaan usein valkoisen, lasta toivovan vanhemman näkökulmasta: Korostetaan rakkautta, iloa ja perheen muodostamista. Lapsen...

Lue lisää

Marina Wetzer-Karlsson on aloittanut Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnanjohtajana

20/04/2026

Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnanjohtajana on aloittanut 20.4.2026 Marina Wetzer-Karlsson. Marina Wetzer-Karlssonilla on monipuolinen koulutustausta, josta viimeisimpänä on University of Wolverhamptonissa...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Hallituksen palsta: Hullu maailma kutsuu tulemaan yhteen

30/03/2026

Teksti: Karoliina Tikka Hullu maailma. Tuo kulunut sanonta tuntuu vähättelevältä maailmassa, jossa kiukutteleva aikuistaapero pomputtaa maailmaa ja pääministeri joutuu pyytelemään...

Lue lisää