Yhteiset Lapsemme 4/2023: Lastensuojelupäivillä keskusteltiin normeista ja niiden murtamisesta

Teksti: Hanna-Leena Ylönen
Kuva: Marjukka Rauhala

Valtakunnallisilla Lastensuojelupäivillä 3.10. Yhteiset Lapsemme ry:n järjestämässä paneelikeskustelussa eri alojen asiantuntijat pohtivat lastensuojelua normikriittisesti. Normien vaikutusta yhdenvertaisen kasvuympäristön toteutumiseen tarkasteltiin valkoisuuden, vammaisuuden sekä sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen näkökulmista. Paneelia juonsi Shadia Rask (THL) ja keskusteluun osallistuivat Karoliina Mäki (Vammaisten maahanmuuttajien tukikeskus Hilma ry), Miska Nyman (Suomen Romanifoorumi ry), Joonatan Nsukami (Jälkiturva ja Yhteiset Lapsemme ry) sekä Teija Ryhtä (Seta ry). Tähän artikkeliin on nostettu keskustelun keskeisimpiä puheenvuoroja.

Yhdenvertaisuus on lastensuojelun lähtökohta, mutta tutkimukset osoittavat, että erilaisiin vähemmistöihin kuuluvat lapset ja nuoret kohtaavat arjessaan syrjintää. Shadia Rask katsoo, että normit auttavat meitä ymmärtämään toisiamme ja ennakoimaan erilaisia tilanteita, mutta osa normeista myös sulkee ulos ja kaventaa omannäköistä elämää. Erityisen alttiita syrjinnälle ovat lapset, jotka kuuluvat ryhmiin, joihin meidän yhteiskuntamme liittää kielteisiä ennakkoluuloja ja stereotypioita. Jo pelkästään lastensuojelun asiakkuus voi altistaa syrjinnälle, mutta miten on, kun lapsi vielä sen lisäksi kuuluu yhteen tai useampaan vähemmistöön?

Millä tavalla normatiivisuus, esim. cis-sukupuolisuus, heteroseksuaalisuus, valkoisuus ja vammattomuus, sitten näkyy lastensuojelussa?

Teija: Suomessa on kaksi virallista, juridista sukupuolta, joiden mukaan myös lastensuojelussa lapsia ja nuoria kohdellaan. Sijaishuollossa se vaikuttaa esimerkiksi siihen, kuka saa vierailla kenenkin huoneessa ja pitääkö oven olla auki.

Miska: Lastensuojelun normatiivisuus näkyy romaniyhteisössä yhteisymmärryksen ja kuulluksi tulemisen puuttumisena. Romaniyhteisön moninaisuutta ei nähdä riittävästi edes ammattilaisten keskuudessa.

Joonatan: Valkoisuusnormista poikkeaminen vaikuttaa moniin arjen asioihin, kuten työn tai asunnon saantiin.

Karoliina: Vammaisuus pitäisi huomioida lastensuojelussa. Vammaisen lapsen ääntä pitää kuulla ja se pitää mahdollistaa erilaisten tukitoimien avulla, jotka takaavat esteettömyyden ja saavutettavuuden.

Rohkeutta kohdata erilaisia ihmisiä

Unicefin kyselyn (2021) mukaan yli 40 prosenttia kyselyyn vastanneista nuorista kokee, etteivät opettajat ja aikuiset ymmärrä heidän moninaisuuttaan ja erilaisia taustojaan hyvin. Noin 40 prosenttia on sitä mieltä, että koulussa ei voi olla oma itsensä. On tärkeää tukea vähemmistöihin kuuluvien lasten osallisuuden ja turvallisuuden kokemuksia sekä identiteetin kehittymistä.

Mitä hyviä käytänteitä on olemassa ja mihin kaivataan muutosta?

Miska: Ollaan menossa hyvään suuntaan, mutta mun pelko on, että ollaan menossa liian hitaasti. Ammattilaisilla täytyisi olla rohkeutta kohdata erilaisia ihmisiä. Ei olla riittävän kiinnostuneita romaniyhteisön monimuotoisuudesta. Kaikki perinteet ja käytännöt, joita yhteisössä noudatetaan, eivät ole kaikille yhteisiä.

Karoliina: Yhteisöllisyys on tärkeää monikulttuurisista taustoista tuleville perheille. Toivoisin, että perheiltä kysyttäisiin aina, haluavatko he tapaamisiin mukaan yhteisöjen edustajia tai tukihenkilöitä. Järjestöillä on paljon kokemusasiantuntijoita, joita kannattaa hyödyntää palveluiden kehittämisessä.

Joonatan: Lastensuojelun työntekijöiden hyvinvointi on tärkeää. Alalla on paljon vaihtuvuutta, mikä kertoo tilanteesta paljon. Monet aikuiset ovat nuorille tosi tärkeitä ja jos työntekijä vaihtuu koko ajan, niin millaisia palveluita annamme nuorelle? Se syö luottamusta.

Teija: Kun 5–6 vuotta sitten aloitin näissä hommissa, ja puhuin lastensuojelukentällä työskentelevien kanssa, aika usein viesti oli, että ei meillä näy sateenkaarinuoret asiakkaissa. Nyt ammattilaiset ovat tulleet kertomaan, että nuoret vaativat meiltä osaamista ja tietoa. Jotain hienoa on tapahtunut, kun nuoret ovat uskaltaneet sanoa asiasta ja ammattilaiset on ottaneet sen vastaan. Mutta työn rakenteet normatiivisista lomakkeista ja järjestelmistä alkaen hidastavat hyvää sitä kehitystä, mitä yksittäiset työntekijät tai työyhteisöt voivat saada aikaan. Liian usein jää yksittäisten työntekijöiden kiinnostuksen varaan, että haetaan täydennyskoulutusta, tutustutaan erilaisiin materiaaleihin ja otetaan asioita puheeksi nuorten kanssa.

Shadia Rask muistuttaa representaatioiden ja roolimallien merkityksestä myös lastensuojelussa. Erilaisiin vähemmistöihin kuuluville lapsille ja nuorille on tärkeää saada positiivisia samastumisen kohteita.

Lähtökohtana yksilön ja perheen tapa

Lastensuojelun palvelujärjestelmän valkonormatiivisuus näkyy esimerkiksi niin, ettei turvapaikanhakijoilla tai maahanmuuttajilla ilman oleskelulupaa ole mahdollisuuksia päästä ennaltaehkäisevien palveluiden piiriin. Usein myös oletetaan, että heidän tulisi elää kuten valtaväestön edustajat ja sopeutua paikalliseen yhteiskuntaan muuttumalla samanlaisiksi. (Kritz & Skiveness 2010.) Vähemmistöperheiden vanhemmuus nähdään usein huonompana valtaväestöön nähden. Maahanmuuttajataustaiset vanhemmat kokevatkin, että heidän mahdollisuutensa toteuttaa omannäköistään vanhemmuutta on erittäin rajattua.

Mitä erityispiirteitä on perhetyössä vähemmistöihin kuuluvien lasten ja nuorten kanssa?

Joonatan: Vanhemmille tulisi tarjota korkealaatuista tukea. Nyt vanhemmat ovat usein ihan omissa yhteisöissään, ja he jäävät yhteiskuntamme ulkopuolelle. Ja tämä sama kulkee heidän lapsilleen. Kun lapset kasvaa ja lähtee kuplastaan, he alkavat vasta tutustua suomalaiseen yhteiskuntaan. Pitäisi kuunnella vanhempia ja sitä, missä asioissa he tarvitsevat apua.

Miska: Kokonaisuuden katsominen, kun kohdataan erilaisista taustoista tulevia lapsia. Romaniyhteisö on tällä hetkellä isossa murroksessa. Me sopeudumme hyvin hitaasti yhteiskunnan muutoksiin. Kun olen mukana vanhempien tukihenkilönä tilanteessa, jossa lapsi on vaikka huostaanotettuna, niin siellä ei löydetä niitä asioita, jotka ovat perheelle merkityksellisiä. Koulutukset romanikulttuurista ammattilaisille on ok, mutta ne ovat yleensä hyvin suppeita. Siellä puhutaan tavoista tai pienistä erityisasioista, mutta pitäisi uskaltaa syvemmälle moninaisuuteen ja kulttuurin tuntemukseen. Meillä on iso ongelma rikollisuuden ja päihteiden kanssa, nuoria valuu sinne kovaa vauhtia. Kokonaisuuden hahmottamisen pitäisi olla laajaa. Toivoisin, että ihmiset siellä toisella puolella pöytää olisivat niin rohkeita, että he hyppäisivät mukaan.

Karoliina: Minulta usein kysytään somalikulttuurista. Olen työskennellyt maahanmuuttosektorilla yli 20 vuotta, enkä vieläkään tiedä kaikkia tapoja. Mutta se ei ole se ydin, vaan ydin on päästä syvemmälle, kuten Miska sanoi, päästä arvoihin ja käsityksiin maailmasta. Ei voi sanoa, että jokaisella, joka tulee jostain maasta, on tietynlainen käsitys, vaan pitää lähteä yksilön ja perheen tavasta käsittää asioita.

Suurin osa maailman kulttuureista on yhteisöllisiä, ja kun he tulevat meidän normatiivisesti yksilökeskeiseen kulttuuriin, voi yhteistyössä ilmeitä vaikeuksia. Valtaetäisyys voi myös olla kollektiivisissa kulttuureissa suuri. Myös maahanmuutto, ja miten se on tapahtunut, vaikuttaa maahan muuttaneiden perheiden tilanteeseen. Lisäksi millainen asema vanhemmilla on ollut lähtömaassa ja missä kohtaa kotoutumisen kaarta ollaan: ollaanko noususuhdanteessa, jossa otetaan tietoa vastaan vai ollaanko laskuvaiheessa, jossa kaikki tuntuu mahdottomalta? Maahan muuttaneet elävät samaan aikaan sekä täällä että lähtömaassa, ja lähtömaan tapahtumat vaikuttavat vanhempien ja koko perheen jaksamiseen.

Shadia Rask jatkaa: Myös kotoutumisen eritahtisuus voi aiheuttaa perheen sisäisiä ristiriitoja. Monissa THL:n väestötutkimuksissa nousee pysäyttävästi esiin, kuinka suurella osalla Suomeen muuttaneista aikuisista ei ole yhtään suomalaista ystävää. Tässä me kaikki voimme haastaa itseämme: millä tavalla omassa lähipiirissämme on eritaustaisia ihmisiä?

Teija: On valitettavan yleistä, että lapsen sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen ei ole vanhemmille helppo juttu tai sitä ei kotona hyväksytä. Sateenkaarinuoriin kohdistuu kouluterveyskyselyiden mukaan huomattavasti enemmän fyysistä ja henkistä väkivaltaa vanhempien ja huoltajien taholta kuin muihin nuoriin. Olisi tärkeää tunnistaa tämä riski, joka voi olla syy myös lastensuojelun asiakkuudelle, ja kartoittaa mitä nuoren kotona tapahtuu. Todella helppo keino lisätä sateenkaarilapsen hyvinvointia, on käyttää hänen itse valitsemaansa nimeä, mutta jos vanhemmat eivät hyväksy nimeä, täytyy työntekijän tasapainoilla sen välillä, että tukee lapsen hyvinvointia, mutta ei katkaise tai hankaloita yhteistyötä vanhempien kanssa. Joskus lapsen valitseman nimen käyttäminen ei ole turvallista, ja se pitää perustella lapselle. Tässä kohtaa työntekijän kannattaa pyytää apua muilta kollegoilta ja asiantuntijajärjestöiltä.

Shadia: Ammattilaisen on tärkeää voida puhua myös hankalista ja kuormittavista aiheista, esimerkiksi lapsen tai nuoren rasismikokemuksista. Puheeksi ottamalla ammattilainen viestii, että on tietoinen ja pystyy vastaanottamaan aiheeseen liittyviä asioita.

Karoliina: Lapsen rasismikokemus ei välttämättä liity lastensuojeluun, vaan voi tapahtua vaikkapa kaupassa tai ratikassa, mutta reaktiot tilanteeseen voivat tulla esille lastensuojelussa, jos ympäristö on tarpeeksi turvallinen.

Miska: Jos ammattilainen kokee epävarmuutta, hän voisi ottaa yhteyttä romanitoimijoihin. Meidän yhteisömme haluaa olla mukana meidän lasten ja nuorten tukemisessa. Romano Missio on tehnyt tällaista työtä vuodesta 1906 ja siellä on valtava asiantuntemus, mutta silti näitä palveluita käytetään tosi vähän. Lasten ongelmia yritetään selvittää työkaluilla, jotka eivät siihen tilanteeseen toimi.

Teija: Vähemmistöstressi koskettaa mihin tahansa stigmatisoituun vähemmistöryhmään kuuluvaa henkilöä. Se voi johtua joko koetusta syrjinnästä tai syrjinnän pelosta, sen ennakoimisesta, voiko mennä johonkin palveluun ja tuleeko siellä nähdyksi omana itsenään tai saako asiallista palvelua. Siihen voi liittyä kumuloituvia väkivallan kokemuksia ja myös toisen samaan vähemmistöryhmään kuuluvan kokemaa väkivaltaa ja syrjintää. Kaikki tämä kuormittaa valtavasti. Vähemmistöstressin käsite voi auttaa ammattilaista ymmärtämään perheen tilannetta varsinkin silloin, jos kuuluu itse moneen enemmistöön. Vähemmistöstressi voi kuormittaa myös monia työntekijöitä. On hyvä tulla tietoiseksi siitä, miten monilla piiloisillakin tavoilla rakenteellinen syrjintä vaikuttaa meidän kaikkien, ja erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin.

Shadia Rask jatkaa, että pelkästään varautumisella ja turvattomuuden tunteella on kielteinen vaikutus hyvinvointiin. Yksittäisen syrjintäkokemus voi olla traumaattinen, mutta usein juuri arjessa toistuvat pienet, kertautuvat syrjintäkokemukset alkavat näkyä pahoinvointina. Vähemmistöstressiin voi liittyä myös ylisuoriutumista eli halua todistaa, etteivät omaan vähemmistöryhmän liittyvät stereotypiat pidä paikkaansa omalla kohdalla. Pitkällä aikavälillä tämä aiheuttaa uupumista.

Moninaisuus oppisisältöihin

Viranomaisilla on erityinen velvoite edistää yhdenvertaisuutta. Tämä ei saa jäädä yksittäisten työntekijöiden vastuulle, vaan yhdenvertaisuuden edistämisen täytyy olla koko organisaation tehtävä. Hyviä työkaluja ovat tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelu sekä tavoitteiden ja toimenpiteiden kirjaaminen siten, että niillä on nimetyt vastuuhenkilöt ja aikataulu.

Mitä yhdenvertaisuuteen liittyviä rakenteellisia muutoksia toivoisitte?

Karoliina: Lastensuojelussa pitäisi kertoa asiakkaalle, perheelle tai lapselle, mitä se tarkoittaa, että organisaatiossa edistetään yhdenvertaisuutta. Alkuvaiheessa riittävän ajan antaminen, jotta tutustutaan toinen toisiin ja että myös perhe tutustuu palvelukokonaisuuteen ja sen arvoihin. Meidän asiakkaat, sekä maahanmuuttajataustaiset että vammaiset vanhemmat, tuovat esiin pelkoa lastensuojelusta. Harva uskaltaa hakea apua, vaikka sitä tarvitsisikin. Pelätään, että lapset otetaan huostaan. On paljon epäselkeyttä palvelusta ja siitä, mitä se Suomessa tarkoittaa. Toivoisin, että olisi aikaa dialogille yhteisöjen kanssa. Sitä kautta saataisiin eteenpäin viestiä, miten lastensuojelussa voidaan myös auttaa perheitä.

Miska: Romanikulttuurissa on paljon ennakkoluuloja lastensuojelun tukitoimia kohtaan, mitkä olisivat ennen vakavampaa konfliktia tosi tärkeitä. Jos me yhdenvertaisuutta halutaan, niin tarvitaan keskustelua siitä, mitä lastensuojelussa tapahtuu. Ei tiedetä vieläkään, että jos väsyneenä vanhempana pyytää apua ja tukea, viedäänkö lapset huostaan. Meidän historia on sellainen, josta tulee paljon painolastia ja pelkoa. Meidän pitäisi tänä päivänä ottaa asioita pöydälle yhdessä ja puhua asioista yhdessä avoimesti.

Teija: Sosiaali- ja terveysalan peruskoulutukset ja ammattiin johtavat tutkinnot pitäisi saada ymmärtämään moninaisuus ja sen pitäisi näkyä opetussisällöissä. Mulla on itsellä suhteellisen tuore sosiaalityöntekijän tutkinto, ja eipä se näkynyt siellä muuten, kuin itse sitä tuomalla. Se ei voi jäädä täydennyskoulutusten ja yksittäisten työntekijöiden kiinnostuksen varaan. Seksuaalisuuden suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden teema koskettaa suoraan 15–20 % lapsista ja nuorista ja välillisesti tietenkin vielä suurempaa joukkoa.

Toivomme tämän keskustelun synnyttäneen uusia ajatuksia. Me järjestäjät ja puhujat haluamme haastaa jokaisen miettimään, miten omassa työyhteisössä ja arjessa voi osallistua normien purkamiseen ja yhdenvertaisuuden edistämiseen. Lapsen ja nuoren yhdenvertainen kohtaaminen onnistuu, kun jokainen ammattilainen tunnistaa toiminnan taustalla toimivat normit ja haastaa ja purkaa niitä.