Adoptiovalmennus

Adoptiovalmennus

Kansainvälinen adoptio on iso ja lapsen elämän mullistava asia. Adoptio on onnellinen perhetapahtuma, mutta sen taustalla on menetyksiä ja surua, mahdollisesti myös laiminlyöntiä ja kaltoin kohtelua. Lapset tarvitsevat paljon huolenpitoa, turvaa ja rakkautta uusilta vanhemmiltaan.

Adoptiovalmennuskursseillamme on mahdollisuus pohtia monipuolisesti kansainväliseen adoptioon liittyviä kysymyksiä niin lapsen kuin vanhempien kannalta. Keskustelemme myös adoption etiikasta ja adoptoitujen kohtaamasta rasismista. Aiheita ovat adoption ilo ja onni sekä myös sen tuomat haasteet ja vaikeudet.

Kursseillamme emme anna yksityiskohtaista tietoa eri kontaktimaiden tilanteista – siitä huolehtivat parhaiten adoptiopalvelunantajat. Sen sijaan tarjoamme mahdollisuuden luottamukselliseen ja kaikesta arvioinnista vapaaseen adoptioon liittyvien aiheiden käsittelyyn keskustelujen, tehtävien, ohjelmien ja omakohtaisten kokemusten kautta. Kurssiohjaajat ovat kokeneita adoptiovanhempia.

Kaikissa kansainväliseen adoptioon lapsia luovuttavissa maissa arvostetaan hyvin valmentautuneita adoptionhakijoita. Useimmissa maissa edellytetään nykyään valmennuskurssin käymistä. Suosittelemme valmennuskurssia kaikille, jotka harkitsevat adoptiota tai ovat adoptioprosessissa.

Järjestämme kahden viikonlopun pituisia kursseja eri puolilla Suomea. Ruotsinkielinen kurssi järjestetään kerran vuodessa tai joka toinen vuosi Vaasan seudulla.

Kurssit ja ilmoittautuminen

Adoptiovalmennuskurssit

SYKSY 2020

29.-30.8. ja 26.-27.9. Yhteiset Lapsemme toimisto, Helsinki

18.-20.9. Englanninkielinen kurssi, toimisto Helsinki (Huom. tarkoitettu adoptionhakijoille, jotka eivät voi osallistua suomenkielisille kursseille)

19.-20.9. ja 17.-18.10. Varalan urheiluopisto, Tampere

10.-11.10. ja 7.-8.11. Hotelli Nuuksio, Espoo

31.10.-1.11. ja 21.-22.11. Yhteiset Lapsemme toimisto, Helsinki

KEVÄT 2021

13.-14.2. ja 13.-14.3. Yhteiset Lapsemme toimisto, Helsinki

27.-28.2. ja 27.-28.3. Hotelli Lasaretti, Oulu

27.-28.3. ja 24.-25.4. Yhteiset Lapsemme toimisto, Helsinki

17.-18.4. ja 15.-16.5. Varalan urheiluopisto, Tampere

LISÄTIEDOT JA ILMOITTAUTUMISET KURSSEILLE

Valmennuskurssipaikkoja voi tiedustella adoptiotoiminnan suunnittelija Martha Vuorelta, martha.vuori@yhteisetlapsemme.fi, 044 901 3969.

Jos haluatte tietoja valmennuskurssien sisällöstä tai muuten keskustella adoptioon liittyvistä asioista, voitte ottaa yhteyttä adoptiokuraattori Anja Wikstedtiin, anja.wikstedt@yhteisetlapsemme.fi, 050 313 5066.

Peruutusehdot: Kurssille osallistumisen voi peruuttaa kuluitta vähintään kuukautta ennen kurssin alkamista. Mikäli peruutus tulee vähintään 2 viikkoa ennen kurssia, kurssimaksusta palautetaan 50 %. Mikäli peruutus tulee alle 2 viikkoa ennen kurssia, kurssimaksua ei palauteta. Kurssin voi perua kuluitta äkillisissä sairaustapauksissa esittämällä lääkärintodistuksen. Mikäli peruutuksen syynä on adoptioprosessin keskeytyminen ja aikaa kurssin alkamiseen on alle kuukausi, pyydämme ottamaan yhteyttä.

Annulleringsvillkor: Kursdeltagande kan annulleras kostnadsfritt senast en månad innan kursstarten. Om annulleringen sker senasta två veckor innan kursstarten återbetalas 50 % kursavgiften. Sker annulleringen senare än två veckor före kursstarten återbetalas inte kursavgiften. I akuta sjukdomsfall kan kursen annulleras kostnadsfritt genom att uppvisa läkarintyg. Ifall annulleringen sker på grund av en avbruten adoptionsprocess och tiden för kursstarten är mindre än en månad ber vi att ni tar kontakt.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
Share on FacebookTweet about this on Twitter

Tutustu toimintaamme:

Lue verkkolehteämme:

Yhteiset Lapsemme 1/2020: Ranskalaista keskustelua musliminaisten huiveista

25/03/2020 - , , , , , ,

Teksti: Minea Laiho Viime vuosina musliminaisten käyttämä päähuivi on ollut mukana useissa julkisissa keskusteluissa. Ranska, jossa asuu Euroopan maista eniten...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 3/2019: Turvapaikanhakijanuorten koulutuspolut

04/10/2019 - , , , , ,

Teksti: Meeri Lindroos Suomalainen koulutusjärjestelmä perustuu yleiseen oppivelvollisuuteen. Koko ikäluokan kattavan peruskoulun lähtökohtana on mahdollistaa kaikille valmiudet toimia osana yhteiskuntaa...

Lue lisää

Jalkapallo yhdistää ihmisiä

13/06/2017 - , ,

Yhteiset Lapsemme ry on keväästä 2016 lähtien järjestänyt retkiä ja toimintaa turvapaikanhakija- ja pakolaisperheille. Työharjoittelumme aikana olemme keskittyneet turvapaikanhakijoina tulleiden...

Lue lisää