Henkilö istuu ikkunalaudalla meren äärellä kasvot ulos merelle päin. Kuvassa lukee Yksikin turvallinen aikuinen voi riittää. 11/01/2020

#olentukena -kampanja 13.-19.1. tekee näkyväksi lasten ja nuorten parissa tehtävää vapaaehtoistyötä

#olentukena -kampanja nostaa esiin lasten ja nuorten parissa tehtävästä vapaaehtoistyöstä kumpuavaa iloa. Ajalla 13.–19.1. tehdään näkyväksi lasten ja nuorten parissa tehtävää vapaaehtoistyötä sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #olentukena / #jagstöder.

Yhteiset Lapsemme ry:n vapaaehtoiset tukiperheet ja tukihenkilöt ottavat ilman perhettään Suomessa elävät turvapaikanhakijataustaiset nuoret osaksi arkeaan ja tarjoavat näille kuulumisen kokemuksia.

Toiminta antaa paljon myös tekijälleen. YK:n onnellisuusraportin, World Happiness Report 2019 mukaan vapaaehtoistyötä tekemällä saavutetaan onnellisuutta arkeen ja omaan elämään. Raportista ilmenee, että vapaaehtoistyötä tekemällä voi parantaa omia voimavaroja arjessa. Erityisen merkityksellistä vapaaehtoiselle on huomata, mitä osallistumisella saa annettua.

”Meillä hän saa tavallaan unohtaa, mitä kaikkea hän on kokenut ja nähnyt ja mitä on jättänyt taakseen. Hän saa vain olla hän, mikä on aika ihana asia. Se läheisyys ja se viattomuus, joita hän pääsee meidän lapsen kanssa lainaamaan, on jotain aika huikeeta”, kuvailee Yhteiset Lapsemme ry:n tukiperhetoiminnassa mukana oleva vapaaehtoinen.

Näin osallistut #olentukena -kampanjaan

  • Jaa oma tarinasi kuvan kanssa hashtagilla #olentukena Instagramissa, Twitterissä tai Facebookissa. Voit liittää tarinaan omaan tukisuhteeseen liittyvän anonyymin kuvan tai käyttää valmista kampanjakuvaa.
  • Kerro postauksessa esimerkiksi yhteisestä muistosta tai siitä, mikä on parasta juuri teidän suhteessanne. Muistathan suojella lapsen tai nuoren anonymiteettia ja julkaista vain kuvia, joista hän ei ole tunnistettavissa. Kuvassa voi olla esimerkiksi elokuvaliput yhteisestä hetkestänne tai lumeen painetut jalanjäljen.
  • Kampanjakuvan ja muut materiaalit löydät täältä

Kampanjaviikon ovat ideoineet Diakonissalaitoksen Amigo-toiminta, Diakonissalaitoksen kummiperhe-toiminta, Erityishuoltojärjestöjen liitto EHJÄ ry, Helsingin kaupungin lasten ja nuorten tukihenkilötoiminta, OmaKamu ry, Pelastakaa Lapset ry, Pienperheyhdistys ry, Vantaan kaupungin tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta sekä Yhteiset Lapsemme ry.

Lisää ajankohtaisia:

Haemme kesätyöntekijää lastenkoti Ilolaan Sipooseen 

07/04/2026

Haemme kesätyöntekijäksi ohjaajaa Yhteiset Lapsemme ry:n Koti Ilolaan Sipooseen ajalle 1.6.-31.8.2026 (mahdollisesti pidempääkin). Ohjaaja tekee kolmevuorotyötä, pääasiassa ilta- ja yövuoroja. Kesätyöntekijä...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Hallituksen palsta: Hullu maailma kutsuu tulemaan yhteen

30/03/2026

Teksti: Karoliina Tikka Hullu maailma. Tuo kulunut sanonta tuntuu vähättelevältä maailmassa, jossa kiukutteleva aikuistaapero pomputtaa maailmaa ja pääministeri joutuu pyytelemään...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Pääkirjoitus: Etuoikeudet ja valta velvoittavat toimimaan

25/03/2026

Olen syntynyt keskiluokkaiseen perheeseen rauhallisessa hyvinvointivaltiossa, jossa ei ole elämäni aikana käyty sotia. Minua on hoidettu syntymästä saakka neuvolassa, hammaslääkärissä...

Lue lisää

ZERO RACISM! Muutos alkaa meistä -tapahtuma Sellon kirjastossa 16.3.2026

26/02/2026

Rasisminvastainen viikko (16.-21.3.2026) alkaa Sellon kirjastosta! Tule mukaan osoittamaan tukesi turvalliselle, moninaiselle ja rasismista vapaalle nuoruudelle Suomessa. Aika: Maanantaina 16.3.2026...

Lue lisää

Luovan toiminnan perhekahvilat aloittavat toimintansa Vantaalla maaliskuussa 2026

17/02/2026

Uutena kotoutumisen tuen toimintamuotona aloitamme maaliskuussa kulttuuriperhekahvilatoiminnan Vantaalla.  Kulttuurikoto on Vantaan Lastenkulttuurikeskuksissa järjestettävä avoin luovan toiminnan perhekahvila Suomeen muuttaneille lapsiperheille....

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme ry osallistuu #OlenTukena -kampanjaan 9.-15.2.2026

09/02/2026

Yhteiset Lapsemme ry on mukana #OlenTukena -kampanjassa 9.-15.2.2026. Kampanja kutsuu toimintaan mukaan uusia tukihenkilöitä ja tukiperheitä. Kampanja muistuttaa samalla ystävänpäiväviikolla,...

Lue lisää