20/10/2020

Yhteiset Lapsemme ry:n syyskokouksessa henkilövalintoja ja ansiomitaleita

TIEDOTE 20.10.2020

Eva Biaudet jatkaa Yhteiset Lapsemme ry:n puheenjohtajana, lastensuojelun ansiomitalit Irma Marttiselle ja Anja Wikstedtille

Yhteiset Lapsemme ry:n syyskokouksessa 19.10. valittiin yhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 2014 toiminut kansanedustaja Eva Biaudet jatkamaan tehtävässään.

Kokous valitsi myös uudet hallituksen jäsenet erovuoroisten jäsenten tilalle. Hallituksessa uutena jäsenenä aloittaa kasvatustieteiden maisteri, johdon valmentaja Jaana Ovaska. Hänellä on monipuolista aiempaa työ- ja vapaaehtoistyökokemusta Yhteiset Lapsemme ry:stä. Hallituksessa jatkavat varsinainen jäsen Kitte Marttinen ja varajäsenet Merja Svensk ja Essi Lindberg.

Syyskokouksen yhteydessä luovutettiin myös Lastensuojelun Keskusliiton myöntämät lastensuojelun pronssiset ansiomitalit Yhteiset Lapsemme ry:n viestintäpäällikkö Irma Marttiselle ja adoptiokuraattori Anja Wikstedtille pitkäkestoisesta ja ansiokkaasta työstä suomalaisen lastensuojelun ja lasten oikeuksien edistämiseksi. Molemmilla on ollut merkittävä rooli myös Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnan kehittämisessä ja vakiinnuttamisessa viime vuosikymmenten aikana. Kiitos ja lämpimät onnittelut Anja ja Irma!

Yhteiset Lapsemme ry:n sääntömääräisessä syyskokouksessa hyväksyttiin myös yhdistyksen toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2021 sekä hyväksyttiin jatkossa etäkokoukset mahdollistama sääntömuutos.

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Markus Söderlund, puh. 040 7626809, markus.soderlund@yhteisetlapsemme.fi

Lisää ajankohtaisia:

Haemme kesätyöntekijää lastenkoti Ilolaan Sipooseen 

07/04/2026

Haemme kesätyöntekijäksi ohjaajaa Yhteiset Lapsemme ry:n Koti Ilolaan Sipooseen ajalle 1.6.-31.8.2026 (mahdollisesti pidempääkin). Ohjaaja tekee kolmevuorotyötä, pääasiassa ilta- ja yövuoroja. Kesätyöntekijä...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Hallituksen palsta: Hullu maailma kutsuu tulemaan yhteen

30/03/2026

Teksti: Karoliina Tikka Hullu maailma. Tuo kulunut sanonta tuntuu vähättelevältä maailmassa, jossa kiukutteleva aikuistaapero pomputtaa maailmaa ja pääministeri joutuu pyytelemään...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Pääkirjoitus: Etuoikeudet ja valta velvoittavat toimimaan

25/03/2026

Olen syntynyt keskiluokkaiseen perheeseen rauhallisessa hyvinvointivaltiossa, jossa ei ole elämäni aikana käyty sotia. Minua on hoidettu syntymästä saakka neuvolassa, hammaslääkärissä...

Lue lisää

ZERO RACISM! Muutos alkaa meistä -tapahtuma Sellon kirjastossa 16.3.2026

26/02/2026

Rasisminvastainen viikko (16.-21.3.2026) alkaa Sellon kirjastosta! Tule mukaan osoittamaan tukesi turvalliselle, moninaiselle ja rasismista vapaalle nuoruudelle Suomessa. Aika: Maanantaina 16.3.2026...

Lue lisää

Luovan toiminnan perhekahvilat aloittavat toimintansa Vantaalla maaliskuussa 2026

17/02/2026

Uutena kotoutumisen tuen toimintamuotona aloitamme maaliskuussa kulttuuriperhekahvilatoiminnan Vantaalla.  Kulttuurikoto on Vantaan Lastenkulttuurikeskuksissa järjestettävä avoin luovan toiminnan perhekahvila Suomeen muuttaneille lapsiperheille....

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme ry osallistuu #OlenTukena -kampanjaan 9.-15.2.2026

09/02/2026

Yhteiset Lapsemme ry on mukana #OlenTukena -kampanjassa 9.-15.2.2026. Kampanja kutsuu toimintaan mukaan uusia tukihenkilöitä ja tukiperheitä. Kampanja muistuttaa samalla ystävänpäiväviikolla,...

Lue lisää