Yhteiset Lapsemme 4/2023: Konfliktikuvat ahdistavat, mutta silmät täytyy pitää auki

Teksti: Katja Mannerström

Silmiemme edessä tapahtuu kauheuksia ja ihmisoikeusloukkauksia joka minuutti. Maailmassa on YK:n mukaan tällä hetkellä meneillään ainakin 32 isoa konfliktia. Suurin osa niistä ei ylitä meillä uutiskynnystä, mutta Internetin ja sosiaalisen median yleistymisen myötä saamme nykyään sodista ja konflikteista huomattavasti monipuolisemman, raaemman ja ajankohtaisemman kuvan kuin vuosikymmeniä sitten, jolloin olimme television ja sanomalehtien varassa.

Someaikakausi on pienentänyt etäisyyksiä toisiimme globaalisti mutta samalla monimutkaistanut suhdettamme maailman konflikteihin. Sodan ja konfliktien julmuudet tulevat lähellemme kännyköidemme ruuduilta keskellä turvallista arkeamme. Näemme kuvia ukrainalaisten joukkohaudoista, Gazan sairaalan keskosista äärimäisessä avuttomassa tilassa keskellä pommituksia ja kuvia orvoksi jääneistä lapsista lasittunein katsein. Myös iso osa suomalaisista lapsista ja nuorista näkee sodan kuvastoa päivittäin. Suomessa kasvaa lisäksi lapsia, joiden vanhempien kotimaissa käydään sotaa ja pakolaisuus kulkee traumana sukupolvelta toiselle. Tietoa tulee someaikakaudella hurjalla tempolla, tieto on ristiriitaista, ja propagandaa ja disinformaatiota on vaikeaa tunnistaa. Osa viesteistä pyrkii pikemminkin lietsomaan vihaa ja asettamaan ihmisiä vastakkain kuin rakentamaan rauhaa. Someviestintä on myös sodankäynnin väline. Ei ole ihme, että moni kokee ahdistusta ja haluaa mieluummin katsoa kissavideoita.

Konfliktit ovat myös viimeisten vuosikymmenten aikana pitkittyneet ja monimutkaistuneen. Niiden taustoja ja juurisyitä on erittäin vaikeaa ymmärtää ja rauhan saavuttaminen vaikuttaisi olevan melkein mahdottomuus. Afganistanin, Syyrian, Palestiinan, Somalian ja monen muun alueen pitkittyneet konfliktit ovat aiheuttanut pakolaisuuden räjähdysmäisen kasvun. Maailmassa on tällä hetkellä YK:n pakolaisjärjestön mukaan ainakin 110 miljoonaa ihmistä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa vastoin tahtoaan. Heistä arviolta puolet on lapsia. Vaikka nämä kriisit ja pakolaistilanteet ovat meistä maantieteellisesti kaukana, näemme niiden vaikutukset myös Suomen ja Euroopan rajoilla. Maailmassa on valtava määrä epätoivoisia ihmisiä, jotka etsivät turvallista paikkaa elää. Heidän epätoivonsa on niin syvää ja oikeutensa niin heikot, että se tekee heistä helppoja uhreja rikollisille salakuljettajille ja epädemokraattisille diktaattoreille.

Edessämme olevat sodan julmuudet sekä ilmasto- ja pakolaiskriisi voivat aiheuttaa toivottomuutta ja kyynisyyttä. Monimutkaisten konfliktien seuraaminen ja oman kannanmuodostaminen on vaikeaa. Moni haluaa ottaa etäisyyttä ja suojella itseään sekä lapsiaan näiltä uutisilta. Se on ymmärrettävää. Omasta hyvinvoinnista onkin tärkeää pitää huolta ja lapsia tulee suojella väkivaltakuvastolta. Säilyttääksemme inhimillisyytemme, toivomme ja arvomme, meidän on kuitenkin pidettävä silmämme auki ja uskallettava katsoa, vaikka se on vaikeaa. Meidän tulee yrittää ymmärtää maailmaa ja muodostaa moraalisesti kestäviä kantoja. Lapsia ja nuoria on tuettava tässä ajattelutyössä. Loputtoman informaatiotulvan ja uhkien ja kriisien keskellä nouseekin kasvatuksen ja koulutuksen merkitys aivan kriittiseksi resilienssin ja yhteiskuntarauhan ylläpitämiseksi. Lasten ja nuorten kanssa käydyt moraalifilosofiset keskustelut ja vaikeiden ja monimutkaisten asioiden reflektiivinen käsitteleminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Ei lapsia voi opettaa ummistamaan silmiään, vaan katsomaan rohkeasti maailmaa mahdollisimman totuudenmukaisesti, vaikka se ei aina olisi kaunista katseltavaa.

”Sodat ja kriisit eivät ole väistämättömiä. Ne ovat seurausta ihmisten toimista.” Presidentti Ahtisaaren sanat muistuttavat meitä siitä, että toimillamme on väliä. Me valitsemme, haluammeko me ymmärtää ja kuunnella toista vai ryhdymmekö me konfliktin osapuoleksi ja osaksi vihan kierrettä. Me valitsemme, haluammeko pitää silmämme auki vai tuijotammeko mieluummin kissavideoiden loputonta virtaa.