Yhteiset Lapsemme 4/2023 Kolumni: Rasismi lastemme kouluarjessa

Teksti: Saara Loukola
Kuva: Suvi Sievilä 

Tutkimuksessamme neljä tutkijaa vietti vuonna 2022 satoja tunteja kuudessa yläkoulussa keskustellen ja havainnoiden, miten suomalaisissa kouluissa kohdataan, vastustetaan ja vahvistetaan rasismia ja rodullistamista. Havaitsimme, että osa oppilaista joutuu kokemaan toistuvaa rasismia koulussa, ja heidän luottamuksensa koulun tahtoon tai kykyyn puuttua rasismiin on paikoitellen heikko. Myös vastajulkaistun Being Black in the EU (2023) -raportin mukaan jopa 40 % kyselyyn vastanneista afrikkalaistaustaisista vanhemmista kertoi lapsensa kokeneen rasistista häirintää koulussa, kuten loukkaavia tai uhkaavia kommentteja ja nimittelyä, fyysistä väkivaltaa tai ryhmästä eristämistä kouluarjessaan. Vaikka nuoret kokevat enemmän rasismia suhteessa vanhempiin vastaajiin, he raportoivat kokemaansa rasismia eteenpäin vielä vähemmän. Syynä tälle voi olla esimerkiksi pelko siitä, ettei kokemuksia uskota tai epäluottamus aikuisten kykyyn ottaa rasismi tosissaan.  

Tutkimuksessamme rasismikeskustelut voivat näyttäytyä valkoisen henkilökunnan näkökulmasta hankalina, kuormittavina ja tulenarkoina. Voikin olla houkuttelevaa ajatella suhtautuvansa jokaiseen oppilaaseen ja riitatilanteeseen samalla tavalla. Taustalla on ajatus siitä, että samalla tavalla suhtautuminen olisi yhdenvertaista ja tasa-arvoista, vaikka samalla se peittää alleen mahdollisuuden puuttua ruskeiden ja mustien oppilaiden kohtaamaan epätasa-arvoiseen kohteluun. Moni opettaja saattaa kaivata sabluunaa, jonka avulla tunnistaa kaikenlainen rasismi kaikkialla.

Kuten kesän hallituskeskustelut osoittavat, rasismin tunnistaminen vaatii työtä meiltä kaikilta aikuisilta. Aina ei myöskään ole mahdollista kirurginveitsellä erotella mihin muihin risteäviin eroihin, kuten vaikkapa luokkaan ja uskontoon, rasismi kietoutuu. Tämän koetun hankaluuden vuoksi moni valitseekin vetäytyä keskusteluista kokonaan tai vähätellä tai ohittaa rasismia kokevien oppilaiden kokemuksia ja tunteita. Tutkimuksessamme tämä aiheutti erityisesti ruskeille, mustille ja muille ei-valkoisille oppilaille epäluottamusta koulua kohtaan sekä turhautumisen, pettymyksen ja ulkopuolisuuden kokemuksia. Näitä tunteita voimistaa se, että osa nuorista sijoitetaan jatkuvasti suomalaisuuden ulkokehälle tai jopa kokonaan sen ulkopuolelle, vaikka heidän oma kokemuksensa kuulumisesta olisi eri. Tämän voi huomata esimerkiksi siitä, miten monet mediakeskustelut kehystävät tietyt nuoret, syystä tai toisesta, luokitelluksi ei-suomalaisiksi. Kokemukset kuulumattomuudesta ja epäluottamus koulua kohtaan voimistavat segregaatiota.

Antirasistiset toimet erityisesti koulutuksessa vaativat resursseja, mutta ne ovat tärkeä osa segregaation ehkäisemiseksi yhteiskunnassa. Jokaisen lapsen ja nuoren hyvinvointi, niin koulussa kuin sen ulkopuolella, on meidän kaikkien aikuisten vastuulla. 

Kirjoittaja on väitöskirjatutkija ”Rasismi ja antirasismi suomalaisessa koulussa” (RILSE)-projektissa, Helsingin yliopistossa.