12/09/2024

Yhteiset Lapsemme 3/2024: Luokanopettajien puhetavat kuvaavat rasismia kapeasti

Teksti: Tiia Lahtinen

Sain toteuttaa pro gradu -tutkielmani yhteistyössä Yhteiset Lapsemme ry:n ja Koulutus Elämään Säätiön kanssa. Käytin aineistona Yhdessä ilman rasismia -hankkeen alkukartoituskyselyä, johon luokanopettajat olivat vastanneet ennen koulutukseen osallistumista. Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa sitä, mihin sisältöihin liittyen opettajat tarvitsisivat erityisesti tukea koulutuksen aikana. Tämän lisäksi kyselyssä pyydettiin kuvailemaan omin sanoin sitä, miksi rasismiaiheiden käsittely on ajankohtaista tai tärkeää juuri siinä koulussa tai luokassa, jossa opettaja on töissä. Tähän avoimeen kysymykseen vastasi yhteensä 105 luokanopettajaa eri puolilta Suomea. Näitä kyselyn vastauksia analysoin kriittisen diskurssianalyysin avulla. Tarkoituksenani oli muodostaa käsitystä siitä, miten opettajat sanoittavat ja kuvaavat rasismia kouluyhteisöissään.

Kolme tapaa puhua rasismista

Tutkimuksen tulokset muodostavat luokanopettajien kolme erilaista diskurssia, eli puhetapaa, rasismista kouluyhteisöissä. Diskurssilla tarkoitan tässä tutkimuksessa kieltä, joka heijastaa sosiaalista järjestystä ja samalla luo sitä sekä muovaa yksilön vuorovaikutusta yhteisöjen kanssa [i]. Nämä kolme diskurssia ovat rasismin kohtaamisen diskurssi, rasismin kieltämisen diskurssi sekä rasismin etäännyttämisen diskurssi. Nämä diskurssit, niiden suhde toisiinsa sekä opettajien toimijuuden kuvauksiin, eli siihen, miten opettajat itse positioivat itsensä suhteessa rasistisiin tilanteisiin kouluissa, on esiteltyinä alla olevassa kuviossa.

Keskeistä rasismin kohtaamisen diskurssissa on, että ne rasismin muodot, joita opettajat kuvaavat puheessaan heijastavat arkipäivän rasismia. Rasismi näyttäytyy näkyvinä ja konkreettisina tekoina, ei niinkään rakenteellisena rasismina. Onkin varmaan ymmärrettävää, että helpommin havaittavaan, konkreettiseen rasismiin on helpompi puuttua. Kuitenkin juuri rakenteelliseen rasismiin olisi erittäin tärkeää puuttua, sillä se vaikuttaa myös muihin rasismin ilmenemismuotoihin [ii]. Rasististen asenteiden ja ennakkoluulojen tiedostaminen voi kuitenkin olla opettajille vaikeaa rasismin hienovaraisen luonteen vuoksi. Olisikin erittäin tärkeää, että opettajien käsitykset rasismista laajentuisivat, jotta rasistisia tilanteita tunnistettaisiin paremmin ja jotta opettajat pystyisivät reflektoimaan paremmin omaa toimintaansa näissä tilanteissa.

Rasismin kieltämisen diskurssissa taas opettajat kielensivät, että heidän koulussaan tai heidän luokallaan ei ollut lainkaan rasismia. Tällaisessa tilanteessa on lähes mahdotonta reflektoida ja tarkastella kriittisesti koulun tilannetta. Lisäksi oppilaiden kokemuksille rasismista jää hyvin vähän tilaa. Rasismin kieltämisen taustalla voi olla tarve ulkokultaisuuteen tai performatiivisuuteen [iii]. Instituutioilla voi olla halu antaa ulospäin kuva rasismittomasta, jopa antirasistisesta koulusta, vaikka he eivät todellisuudessa olisikaan valmiita tarkastelemaan kriittisesti koulun toimintakulttuuria tai edistä antirasistisia tavoitteita.

Rasismin etäännyttämisen diskurssissa opettajat etäännyttävät rasismia kielentämällä sen pääosin oppilaiden välille kuuluvaksi asiaksi. Rasismin tekijöiksi ja kokijoiksi positioidaan useimmiten kaksi oppilasta. Opettajien sekä koko työyhteisön roolia rasismin tekijöinä korostetaan vähän. Tähän on voinut vaikuttaa myös alkukartoituskyselyn kysymyksenasettelu, jossa ei pyydetty pohtimaan omaa tai työyhteisön roolia. Voidaan kuitenkin myös pohtia, onko mahdollista, että opettajien tai työyhteisön rooli ei painotu tässä diskurssissa, sillä opettajien on vaikeaa tunnistaa näitä seikkoja suhteessa tilanteisiin, jotka ylläpitävät rasismia.

Työkaluja rasismin tiedostamiseen

Kokonaisuudessaan opettajien puhetavoista välittyi pyrkimys pehmentää tai häivyttää rasismia erilaisin sanamuodoin. Toteutuakseen antirasismi vaatisi kuitenkin valmiutta tarkastella kriittisesti sekä omaa että koulun toimintaa. Opettajat tarvitsevatkin lisää työkaluja rasismin tiedostamiseksi sekä sen kohtaamiseen kouluissa. Näiden haasteiden kohtaamiseen tarvitaan sekä yksittäisen opettajan halua oppia, kouluttautua ja toimia antirasistisesti että opettajankoulutuksen julistautumista selkeästi antirasistiseksi monikulttuurisuuskasvatusta painottavien teemojen sijaan. Lisäksi olisi tärkeää nostaa keskiöön myös oppilaiden kokemukset rasismista, jottei ilmiö tulisi määritellyksi ainoastaan koulun aikuisten näkökulmasta.

Tutkielma on luettavissa tästä linkistä

[i] Heikkinen, V. 2012. Diskurssi. Teoksessa V. Heikkinen, E. Voutilainen, P. Lauerma, U. Tiililä ja M. Lounela Genreanalyysi: tekstilajitutkimuksen käsikirja. Helsinki: Gaudeamus, 88–93.
[ii] Jones, C. 2000. Levels of Racism: A Theoretic Framework and a Gardener’s Tale. American Journal of Public Health, 90 (8), 1212—1215. doi:10.2105/ajph.90.8.1212
[iii] Keskinen, S., Mkwesha, F. & Seikkula, M. 2021. Teoreettisen keskustelun avaimet – rasismi, valkoisuus ja koloniaalisuuden purkaminen. Teoksessa S. Keskinen, M. Seikkula & F. Mkwesha (toim.) Rasismi, valta ja vastarinta, 45—68.

Lisää ajankohtaisia:

Haemme kesätyöntekijää lastenkoti Ilolaan Sipooseen 

07/04/2026

Haemme kesätyöntekijäksi ohjaajaa Yhteiset Lapsemme ry:n Koti Ilolaan Sipooseen ajalle 1.6.-31.8.2026 (mahdollisesti pidempääkin). Ohjaaja tekee kolmevuorotyötä, pääasiassa ilta- ja yövuoroja. Kesätyöntekijä...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Hallituksen palsta: Hullu maailma kutsuu tulemaan yhteen

30/03/2026

Teksti: Karoliina Tikka Hullu maailma. Tuo kulunut sanonta tuntuu vähättelevältä maailmassa, jossa kiukutteleva aikuistaapero pomputtaa maailmaa ja pääministeri joutuu pyytelemään...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Pääkirjoitus: Etuoikeudet ja valta velvoittavat toimimaan

25/03/2026

Olen syntynyt keskiluokkaiseen perheeseen rauhallisessa hyvinvointivaltiossa, jossa ei ole elämäni aikana käyty sotia. Minua on hoidettu syntymästä saakka neuvolassa, hammaslääkärissä...

Lue lisää

ZERO RACISM! Muutos alkaa meistä -tapahtuma Sellon kirjastossa 16.3.2026

26/02/2026

Rasisminvastainen viikko (16.-21.3.2026) alkaa Sellon kirjastosta! Tule mukaan osoittamaan tukesi turvalliselle, moninaiselle ja rasismista vapaalle nuoruudelle Suomessa. Aika: Maanantaina 16.3.2026...

Lue lisää

Luovan toiminnan perhekahvilat aloittavat toimintansa Vantaalla maaliskuussa 2026

17/02/2026

Uutena kotoutumisen tuen toimintamuotona aloitamme maaliskuussa kulttuuriperhekahvilatoiminnan Vantaalla.  Kulttuurikoto on Vantaan Lastenkulttuurikeskuksissa järjestettävä avoin luovan toiminnan perhekahvila Suomeen muuttaneille lapsiperheille....

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme ry osallistuu #OlenTukena -kampanjaan 9.-15.2.2026

09/02/2026

Yhteiset Lapsemme ry on mukana #OlenTukena -kampanjassa 9.-15.2.2026. Kampanja kutsuu toimintaan mukaan uusia tukihenkilöitä ja tukiperheitä. Kampanja muistuttaa samalla ystävänpäiväviikolla,...

Lue lisää