Yhteiset Lapsemme 1/2026: Mitä hiuskauppa kertoo naisten elämästä?

Teksti: Riitta Högbacka
Kuva: Aleksi Poutanen

”Kyyneleet tuli silmiin kun mä näin ne, olin ihan taivaalla.” Näin kuvaili hiustenpidennyksiään Elsa, 65, kun haastattelin häntä Helsingissä muutama vuosi sitten. Anna, 27, puolestaan totesi ykskantaan: ”En luovu niistä ikinä”. Etelä-Afrikassa taas oltiin sitä mieltä, että lisähiukset ”on mun elämä” (Maria, 40), ja ilman niitä ”tuntuu kuin koko elämä vietäisiin” (Nompumelelo, 28).

Olen useiden vuosien ajan kuunnellut suomalaisten ja eteläafrikkalaisten naisten puhetta hiustenpidennyksistä, ja miettinyt, miten ne liittyvät heidän muuhun elämäänsä. Aloin myös pohtia, kenen päästä hiukset ovat peräisin, ja osana tutkimustani haastateltiin intialaisia hiuksiaan luovuttaneita naisia.

Globaalia kaupankäyntiä

Globaali hiuskauppa on miljardibisnestä. Aitohiusperuukkien ja hiustenpidennysten kauppa-arvon arvioidaan nousevan vuoden 2024 viidestä miljardista eurosta lähes kahdeksaan miljardiin vuoteen 2031 mennessä. Valtaosa maailmalla kiertävistä hiuksista on peräisin pitkähiuksisten naisten harjaamisen tai pesun jälkeen irronneista hiuksista, joita kerätään pääosin Intiassa ja joissain muissa Aasian maissa, ja intialaisissa temppeleissä luovutetuista hiuksista. Jonkin verran naiset myös myyvät hiuksiaan, etenkin Kiinan maaseutukylissä.

Eniten hiuksia kulutetaan Pohjois-Euroopassa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa, mutta myös Afrikan maissa. Afrikkaan tosin viedään enemmän rahalliselta arvoltaan alempia irronneista hiuksista tehtyjä peruukkeja ja pidennyksiä, kun taas arvokkaammat, suoraan luovuttajan päästä kerätyt temppelihiukset menevät globaalin pohjoisen hiuslisäkkeisiin.

Intiassa ei ole tavatonta, että naisilla on puolimetriset hiukset. Extrapitkät hiukset liittyvät hindunormeihin, mutta myös patriarkaalisiin uskomuksiin naiseudesta. Tällaisista hiuksista tulee pitää hyvää huolta, ja ne voidaan luovuttaa vain temppelien jumalille, joiden uskotaan toteuttavan luovuttajien toiveet. Suurin osa luovuttajista kuuluu maaseudun köyhään väestöön, joka ei ole hyötynyt Intian talouskasvusta. Nämä naiset eivät uskoneet voivansa muuttaa mitään, eivätkä nähneet toivoa tulevasta. He kokivat, ettei heillä ole muuta turvaa elämässä kuin vedota temppelien jumaliin. Hiusten luovuttaminen toimi eräänlaisena tulevaisuuden vakuutuksena, jonka myötä elämän vaikeuksista voi selvitä.

Eriarvoisuus ja valta-asetelmat

Mitä enemmän uusliberalistinen talouspolitiikka tuottaa kahtiajakoa menestyjiin ja häviäjiin, sitä enemmän maaseudun köyhät luovuttavat hiuksiaan saadakseen edes jotain turvaa talousvaikeuksiensa keskelle. Samalla globaali hiuskauppa saa tarvitsemansa ”raaka-aineet”.

Hiustenpidennysten piti silti olla huomaamattomat, jotta keskiluokkaisen tavallisuuden ideaali ei särkyisi. Naiset halusivat olla kuin kaikki muutkin ja saada osakseen arvostusta. Lisähiuksia tarvittiin todistamaan, että he pitävät itsestään huolta, hoitavat kuntoaan ja näyttävät nuoremmilta. Naisiin kohdistui siis myös patriarkaalisia vaateita. Eräs haastateltava totesi yleisen ilmapiirin osoittavan, että ’et ole mitään ilman pitkiä hiuksia’.

Apartheidin ja kolonialismin vaikutus

Etelä-Afrikassa taas on zulunkielinen sanonta ”uthandi zinto”, jolla viitataan kauniiden tavaroiden arvostamiseen ja hankkimiseen. Taustalla on pitkä apartheidin ajan mustan väestön kuluttamisen rajoittaminen. Aitohiusperuukit ja hiustenpidennykset kallisarvoisina tuontitavaroina toivat arvostusta ja nostivat statusta. Oli ehdottoman tärkeätä, että hiukset näkyivät, koska tavoitteena oli herättää huomiota.

Haastattelemieni naisten toimeentulo vaihteli, ja välillä he putosivat huonosti toimeentulevien joukkoon, joista halusivat erottautua. Uusliberalistisessa eetoksessa hyvä taloudellinen asema ja sen mukainen ulkomuoto osoittavat ihmisen arvon. Samaan aikaan haluttiin nimenomaan pitkät ja suorat hiukset, joiden katsottiin tuovan enemmän arvostusta. Hiuksissa näkyivätkin myös kolonialistiset jatkuvuudet. Kiharat afrohiukset on kautta aikojen leimattu ”huonommiksi” kuin eurooppalaistyyppiset hiukset. Ennen kaikkea naiset halusivat olla arvostettu osa globaalia yhteiskuntaa.

Hiukset kertovat siis naisten elämän lainalaisuuksista. Hiuskauppaa ylläpitää tilanne, jossa toiset kokevat, että heidän täytyy luovuttaa hiuksiaan selvitäkseen vaikeuksistaan ja toiset uskovat, että heidän täytyy lisätä muiden hiuksia omiinsa, jotta olisivat yhteiskunnassa ja muiden silmissä arvostettuja ja pärjätäkseen elämässä. Ulkonäköön (ja hiuksiin) liittyvät arvohierarkiat häivyttävät herkästi näkyvistä taloudellisen eriarvoisuuden ja valta-asetelmat, joiden pohjalta ne ovat syntyneet. Haastattelemani naiset tiesivät, että heitä syyllistettiin, jos he eivät muokanneet ulkonäköään normien mukaisesti.

Teksti perustuu Riitta Högbackan (kuvassa ylhäällä) huhtikuussa ilmestyvään kirjaan Global Hair, Inequality and Women’s Worth (Palgrave Macmillan). Tutkimus on toteutettu Koneen Säätiön nelivuotisen apurahan turvin. Högbacka on Helsingin yliopiston sosiologian dosentti.