Rosamaría Bolom haluaa tehdä vaikuttavaa taidetta

Alakoulussa istuu pieni tyttö, joka katsoo, kun äidit tuovat lounastunnilla ruokaa lapsille. Yksi lapsi saa hyvää ruokaa ja paljon hellyyttä, toista lasta kohdellaan tylysti, eikä hän saa juuri mitään syödäkseen. Muistikuva on jäänyt vahvasti Rosamaría Bolomin mieleen.

”Jo silloin lapsena mietin, miten erilaista ja eriarvoista lasten elämä voi olla”, hän sanoo.

Rosa María Sánchez Hernández’in tie meksikolaisesta luokkahuoneesta Helsingin Kallioon on ollut pitkä ja monivaiheinen. Opinnot hän aloitti agronomin tutkinnosta, minkä jälkeen hän opiskeli lakia Acapulcossa ja vaihtoi sitten psykologiaan. Taiteilijaksi hän kasvoi siinä ohessa.

Psykologian opintojen toisen vuosikurssin aikana Rosamaría toimi mallina piirustuksen opiskelijoille ja samalla kuunteli, miten heitä opastettiin, ja piirsi itsekin aina odotellessaan omaa vuoroaan.

”Kerran maestro sanoin minulle: ’Ahaa, sinähän voisit tulla joskus tälle toisellekin puolelle´. Siitä alkoi heräämiseni taiteilijaksi”, Rosamaría kertoo ja jatkaa: ”Sain piirtää, maalata ja tehdä seinämaalauksia. Pidin kovasti siitä kaikesta, mutta jatkoin psykologian opintojani. Ajattelin, että taide voi olla minulle harrastus.”

Vuonna 2002 Rosamaría Bolom asui ja työskenteli ns. zapatistien alueella Etelä-Meksikossa. Meksikolaisen zapatistisen kansalaisliikkeen juuret ulottuvat 1980-luvun alkuun, ja vuodesta 1994 lähtien liike on taistellut aktiivisesti alkuperäiskansojen oikeuksien, itsemääräämisoikeuden ja ihmisarvon puolesta Meksikossa sekä Guatemalassa ja Belizessä.

”Siellä ollessani lapset huusivat aina minulle: ´Bolom, bolom…’. Niin otin taitelijanimekseni Bolom, mikä tarkoittaa kissaa.”

”Kun palasin zapatistien alueelta Mexico Cityyn tiesin jo, että pidän lasten kanssa työskentelystä ja taiteen tekemisestä. Täydensin kuitenkin vielä opintojani taide- ja kirjoitusterapiaopinnoilla. Pidin päiväkirjaa ja kirjoitin omia ajatuksiani.  Aloin samalla myös lukea enemmän tekstejä”, hän jatkaa.

Valmistumisen jälkeen Rosamaría oli töissä valtiolla henkilöstöhallinnon tehtävissä. ”En kuitenkaan viihtynyt työssäni, koska en halunnut päättää, kuka saa työpaikan ja kuka ei.  Niin jätin vakituisen työn ja säännöllisen palkan. Ryhdyin tekemään taidetta.”

Merimies-isän ja meksikolaisen sirkustaiteilijan pojantytär, akateeminen virkanainen, valitsi elämälleen uuden suunnan.

Taidetta ja politiikkaa

Taiteilijanuransa alkuvaiheessa Rosamaría liittyi mukaan tunnettuun meksikolaiseen vasemmistolaisten taiteilijoiden Taller de la Grafica Popular (TGP) -ryhmään. Meksikossa kuten muuallakin Latinalaisessa Amerikassa taide on keino ilmaista mielipiteensä ja vaikuttaa.

Taller de la Grafica Popular -ryhmässä taiteilijat tekivät seinämaalauksia, runoja, julisteita, lehtiä ja grafiikkaa.

”Se oli vahvasti ideologinen ja vähän anarkistinenkin ryhmä, jonka toimintaa verhosi salamyhkäisyys. Mukana oli hienoja opettajia eli maestroja, joilla oli hyvä sydän ja korkea tavoite siitä, että yhteiskunnan pitää olla kaikille tasa-arvoinen. Mietimme yhdessä, miten voimme muuttaa yhteiskuntaa. Nuoret haluttiin tähän muutokseen mukaan”, Rosamaría muistelee.

”Löysin minulle oikeita ihmisiä ja tapasin aatteellisesti vahvoja, filosofisia ja ajattelevia taiteilijoita. Perustimme pienen ryhmän, jonka kanssa järjestimme näyttelyitä ja nukketeatteria. Yliopistolla olin aiemmin tavannut miehen, joka opetti minulle meksikolaisen kartonkitekniikan. Hän oli upea, luova ihminen, josta tuli poikaystäväni. Pidimme yhdessä lapsille työpajoja kesäleireillä.”

Meksikolaista kartonkitekniikkaa on käytetty perinteisesti myös piñatan valmistamisessa. ”Pinata on lähtökohdiltaan uskonnollinen, mutta nykyään samalla tekniikalla tehdään mieluummin alebrijeja eli naamioita, joista kuuluisimpia ovat ”catrinat” ja lelut”, Rosamaría kertoo.

Jo ennen Suomeen muuttoa Rosamaría edisti meksikolaista kartonkitekniikkaa ja piti työpajoja, joissa tehtiin jättiläisnaamioita.

Elämää ja työtä Suomessa

Rosamaríaa kuunnellessa miettii, miten joskus elämä kuljettaa paikasta ja ammatista toiseen. Miten kutsumus, ihmissuhteet, opettajat ja ehkä verenperintökin johdattavat eteenpäin.

”Suomalaisen mieheni tapasin ihan sattumalta yhtenä yönä kadulla Mexico Cityssä”, hän kertoo.

”Tulimme Suomeen elokuussa 2009. Meillä oli alun perin tarkoitus muuttaa yhdessä Argentiinaan, ja olimme jo vuokranneet sieltä asunnonkin, mutta kohtalo puuttui peliin. Kaksi tuntia ennen lähtöä laukkumme, jossa oli kaikki tärkeät paperit, passit ja tietokone, hävisi. Emme tienneet mitä tehdä, ja lopulta päätimme tulla Suomeen.”

Helsingissä Rosamaría aloitti suomen kielen opinnot ja jatkoi taiteen tekemistä. ”Ajattelin, että minun pitää tutustua Suomeen ja suomalaiseen kulttuuriin. Opiskelin suomen kieltä ja jatkoin taideprojektejani.”

Ensimmäinen työpaikka löytyi Meksikon Suomen suurlähetystöstä. ”Tapasin suurlähettiläs Agustín Gutiérrez Canet’in ja hän pyysi minua töihin lähetystöön. Sovimme, että voin työskennellä kulttuurin alalla ja järjestää näyttelyitä. Se oli ihana kokemus. Sain tutustua Meksikon lähetystöstä käsin Suomeen.  Opin paljon esimerkiksi siitä, miten CIMO avaa mahdollisuuksia nuorille ja miten yritykset kuten Nokia tarjoavat työtä meksikolaisille insinööreille”, Rosamaría kertoo.

Suomessa asuttujen vuosien aikana Rosamaría on verkostoitunut hyvin. ”Tutustuin Jaime Potenzeen Latinalaisen Amerikan elokuvafestivaali Cinemaíssissa, ja olen ollut mukana Sivuvalo-projektissa ja siellä ystävystyin perulaisen runoilijan Roxana Crisólogo Correan kanssa ja tutustuin moniin muihin meksikolaisiin ja perulaisiin taitelijoihin.”

Rosamaría on perustajajäsen ja aktiivinen toimija Third Space Kollektiivissa, jossa etsitään tapoja ravistella ennakkokäsityksiä toiseudesta. Hän on työskennellyt myös Kulttuurikeskus Caisassa, Interkult Kassandrassa ja Helinä Rautavaaran museossa.

”Caisassa Oge Eneh ehdotti, että ottaisin yhteyttä Yhteiset Lapsemme -yhdistykseen ja ajattelin, että voisin järjestää taidetyöpajoja lapsille ja käyttää samalla psykologista osaamistani ja meksikolaista kartonkitekniikkaa”, Rosamaría kertoo.

Siitä alkoivat yhteiset projektimme ja ystävyytemme.

Yhteiset Lapsemme ry:ssä työssä ollessaan Rosamaría järjesti kouluissa, päiväkodeissa ja muissa lapsiryhmissä taidetyöpajoja, joissa tehtiin kartonkitekniikalla naamioita ja veistoksia. Työpajoissa hän kertoi myös lapsen oikeuksista ja lasten elämästä Meksikossa sekä alkuperäiskansojen perinteistä.

Rosamarían taidetyöpajoihin osallistuivat myös Monikulttuurisen Koti Ilolan lapset ja nuoret sekä Itä-Euroopan romanisiirtolaisten lapset. Koti Ilolan lasten kanssa työskentelyä on tarkoitus jatkaa tänä vuonna Suomen lasten ja nuorten säätiön Glow-hankkeen turvin.

Syksyllä 2016 Rosamaría ja nukketaiteilija Anne Lihavainen järjestivät Yhteiset Lapsemme ry:n Vihdin ryhmäkodin yksintulleille turvapaikanhakijanuorille ja heidän koulukavereilleen teatterinaamiotyöpajasarjan. Projektin tuloksena syntyneet teatterinaamiot olivat mukana viime syksynä Helsingissä pidetyssä Yhdessä koettua kiertueen Pihalla!? -näyttelyssä.

Lapsen oikeudet kaikille! -nukkeveistosnäyttely

Parhaillaan Rosamaría Bolom valmistaa Annantalossa marraskuussa 2018 avautuvaa Lapsen oikeudet kaikille! -näyttelyä, jonka tekemiseen hän on saanut Alfred Kordelinin säätiöltä apurahan.

”Näyttelyn idea syntyi jo vuonna 2014, kun tapasin lastenkirjailija Jean-Henrik Johanssonin ja hän antoi erikoisen tehtävän.  Hän pyysi minua luomaan nuken, jonka tarkoituksena on taistella tyttöjen oikeuksien puolesta ja lapsiavioliittoja vastaan. Valmistin paperiveistosnuken, jonka nimeksi tuli “Father! Don’t sell me to become a bride, I am only 10”, Rosamaría kertoo. 

Rosamaría Bolomin tekemä nukke ”Father! Don’t sell me to become a bride. I am only 10.”

Lapsen oikeudet kaikille! -näyttely koostuu kahdeksasta nukkeveistoksesta, jotka kertovat lapsen oikeuksista YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen artikloiden mukaan.

”Lapsen pitää tuntea omat oikeutensa, jotta hän osaa sanoa, mikä on oikein ja mikä väärin. Näyttelyn nuket vahvistavat lasten ymmärrystä lapsen oikeuksista. Lapset saavat oppia myös tekemällä ja kokemalla, eikä vain opettelemalla ulkoa. On tärkeää, että lapset sisäistävät, mitä lapsen oikeudet tarkoittavat”, Rosamaría kuvaa näyttelyn perusideaa.

Rosamaría kertoo, että kahdeksan nukkeveistoksen joukossa on myös muutama hyvin vahva nukke.

”Yksi nukeista esittää kuollutta lasta ase kädessä. Meksikossa huumekartellit käyttävät 13-16-vuotiaita katupoikia apureina, kun joku vihollisjengin jäsen pitää tappaa. Yleensä nämä lapset tulevat myös itse tapetuiksi. Se on todella surullista”, Rosamaría sanoo.

”Ajatus tässä nukessa on, että lapsi kuolee sisältäpäin jo tarttuessaan aseeseen. Olen saanut nukesta myös kritiikkiä ja mietin, voinko ottaa sen mukaan näyttelyyn, mutta toisaalta en voi tehdä vain iloisia nukkeja. Joskus me aikuiset haluamme suojella lapsia, mutta pitäisi miettiä, miten voimme auttaa lapsia ymmärtämään. Lapsille pitää myös kertoa, miten erilaista lasten elämä on eri puolilla maailma”, Rosamaría pohtii.

Meksikossa on paljon ongelmia ja lasten oikeudet eivät aina kiinnosta vallanpitäjiä. ”On hyvin surullista katsoa, miten kaikilla lapsille ei ole samoja mahdollisuuksia. Nyt aikuisena haluan kantaa vastuuta maailman lapsista ja edistää lasten oikeuksien toteutumista”, hän sanoo.

Teksti: Irma Marttinen
Kuva: Lala Magaña