11/10/2019

Rohkeasti minä! Lapsen oikeudet 30 vuotta -tapahtuma 20.11.2019

Yhteiset Lapsemme ry juhli yhdessä lasten ja nuorten kanssa YK:n Lapsen oikeuksien päivää 20.11.2019 Rohkeasti minä! Lapsen oikeudet 30 vuotta -tapahtumassa Kulttuurikeskus Caisassa Helsingissä. Tapahtuma oli osa lapsen oikeuksien viikon 18.-24.11.2019 tapahtumia.  Tänä vuonna viikon teemana oli erityisesti jokaisen lapsen ja nuoren oikeus olla oma itsensä ja tulla arvostetuksi juuri sellaisena kuin hän on.

Yhteiset Lapsemme ry:n juhlaan oli kutsuttu yhteistyökoulujen oppilaita, jotka olivat käsitelleet lapsen oikeuksia ja Rohkeasti minä! -teemaa syksyn aikana erilaisilla taiteellisilla ja luovilla tehtävillä sekä harjoitteilla. Lasten tekemät teokset olivat dokumentoituna esillä juhlassa.

Rohkeasti minä! Lapsen oikeudet 30 vuotta -juhlassa lapset saivat osallistua erilaisiin taidetyöpajoihin. Tapahtuma huipentui konserttiin, jossa esiintyivät laulaja Emilianne sekä räppärit NaharY ja Pyhimys Lisäksi nähtiin Kallion lukion draamaopiskelijoiden ja Elämä kädessä –näytelmää valmistavan ryhmän esitykset. Juontaja toimi Joonatan Nsukami.

Tapahtuman ennakkotyöskentelyyn osallistuvat yhteistyökoulumme Helsingistä ja Vantaalta ja se järjestettiin yhteistyössä Kulttuuriyhdistämö Interkult Kassandran ry:n kanssa.

Katso kuva-albumi Rohkeasti minä! Lapsen oikeudet 30 vuotta -juhlasta.

 

Lisää ajankohtaisia:

Haemme kesätyöntekijää lastenkoti Ilolaan Sipooseen 

07/04/2026

Haemme kesätyöntekijäksi ohjaajaa Yhteiset Lapsemme ry:n Koti Ilolaan Sipooseen ajalle 1.6.-31.8.2026 (mahdollisesti pidempääkin). Ohjaaja tekee kolmevuorotyötä, pääasiassa ilta- ja yövuoroja. Kesätyöntekijä...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Hallituksen palsta: Hullu maailma kutsuu tulemaan yhteen

30/03/2026

Teksti: Karoliina Tikka Hullu maailma. Tuo kulunut sanonta tuntuu vähättelevältä maailmassa, jossa kiukutteleva aikuistaapero pomputtaa maailmaa ja pääministeri joutuu pyytelemään...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Pääkirjoitus: Etuoikeudet ja valta velvoittavat toimimaan

25/03/2026

Olen syntynyt keskiluokkaiseen perheeseen rauhallisessa hyvinvointivaltiossa, jossa ei ole elämäni aikana käyty sotia. Minua on hoidettu syntymästä saakka neuvolassa, hammaslääkärissä...

Lue lisää

ZERO RACISM! Muutos alkaa meistä -tapahtuma Sellon kirjastossa 16.3.2026

26/02/2026

Rasisminvastainen viikko (16.-21.3.2026) alkaa Sellon kirjastosta! Tule mukaan osoittamaan tukesi turvalliselle, moninaiselle ja rasismista vapaalle nuoruudelle Suomessa. Aika: Maanantaina 16.3.2026...

Lue lisää

Luovan toiminnan perhekahvilat aloittavat toimintansa Vantaalla maaliskuussa 2026

17/02/2026

Uutena kotoutumisen tuen toimintamuotona aloitamme maaliskuussa kulttuuriperhekahvilatoiminnan Vantaalla.  Kulttuurikoto on Vantaan Lastenkulttuurikeskuksissa järjestettävä avoin luovan toiminnan perhekahvila Suomeen muuttaneille lapsiperheille....

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme ry osallistuu #OlenTukena -kampanjaan 9.-15.2.2026

09/02/2026

Yhteiset Lapsemme ry on mukana #OlenTukena -kampanjassa 9.-15.2.2026. Kampanja kutsuu toimintaan mukaan uusia tukihenkilöitä ja tukiperheitä. Kampanja muistuttaa samalla ystävänpäiväviikolla,...

Lue lisää