05/05/2022

Päiväleiri adoptoiduille lapsille Helsingissä 6.-10.6.2022

Yhteiset Lapsemme ry järjestää yhteistyössä Kulttuuriyhdistämö Interkult ry:n kanssa adoptoiduille lapsille päiväleirin 6.-10.6.2022 Lapinlahden lähteellä Helsingissä. Leirin toiminta-aika on klo 10-16 ja leirillä on kaksi ikäryhmää, 1-3-luokkalaiset ja 4-6-luokkalaiset. Toimintaa on sekä sisätiloissa että ulkona – sään ja aktiviteetin mukaan.

Leirin ohjelmassa on taidetta, liikuntaa, tanssia ja musiikkia. Ohjaajina toimivat maahanmuuttajataustaiset ammattitaiteilijat, joilla on kokemusta lapsiryhmien kanssa toimimisesta. Mukana leirillä on myös adoptiotoiminnan suunnittelija Martha Vuori Yhteiset Lapsemme ry:stä.

Leiri on maksuton ja siihen sisältyy päivittäin lounas. Paikkoja on 12 molemmissa ikäryhmissä. Ilmoittautumiset seuraavilla lomakkeilla: 1-3-luokkalaiset ja 4-6-luokkalaiset.

Lisätietoja leirin ohjelmasta myöhemmin (11.4. jälkeen): Martha Vuori, martha.vuori@yhteisetlapsemme.fi

Lisää ajankohtaisia:

Haemme kesätyöntekijää lastenkoti Ilolaan Sipooseen 

07/04/2026

Haemme kesätyöntekijäksi ohjaajaa Yhteiset Lapsemme ry:n Koti Ilolaan Sipooseen ajalle 1.6.-31.8.2026 (mahdollisesti pidempääkin). Ohjaaja tekee kolmevuorotyötä, pääasiassa ilta- ja yövuoroja. Kesätyöntekijä...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Hallituksen palsta: Hullu maailma kutsuu tulemaan yhteen

30/03/2026

Teksti: Karoliina Tikka Hullu maailma. Tuo kulunut sanonta tuntuu vähättelevältä maailmassa, jossa kiukutteleva aikuistaapero pomputtaa maailmaa ja pääministeri joutuu pyytelemään...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Pääkirjoitus: Etuoikeudet ja valta velvoittavat toimimaan

25/03/2026

Olen syntynyt keskiluokkaiseen perheeseen rauhallisessa hyvinvointivaltiossa, jossa ei ole elämäni aikana käyty sotia. Minua on hoidettu syntymästä saakka neuvolassa, hammaslääkärissä...

Lue lisää

ZERO RACISM! Muutos alkaa meistä -tapahtuma Sellon kirjastossa 16.3.2026

26/02/2026

Rasisminvastainen viikko (16.-21.3.2026) alkaa Sellon kirjastosta! Tule mukaan osoittamaan tukesi turvalliselle, moninaiselle ja rasismista vapaalle nuoruudelle Suomessa. Aika: Maanantaina 16.3.2026...

Lue lisää

Luovan toiminnan perhekahvilat aloittavat toimintansa Vantaalla maaliskuussa 2026

17/02/2026

Uutena kotoutumisen tuen toimintamuotona aloitamme maaliskuussa kulttuuriperhekahvilatoiminnan Vantaalla.  Kulttuurikoto on Vantaan Lastenkulttuurikeskuksissa järjestettävä avoin luovan toiminnan perhekahvila Suomeen muuttaneille lapsiperheille....

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme ry osallistuu #OlenTukena -kampanjaan 9.-15.2.2026

09/02/2026

Yhteiset Lapsemme ry on mukana #OlenTukena -kampanjassa 9.-15.2.2026. Kampanja kutsuu toimintaan mukaan uusia tukihenkilöitä ja tukiperheitä. Kampanja muistuttaa samalla ystävänpäiväviikolla,...

Lue lisää