18/11/2018

Joulukeräys Monikulttuurisen Koti Ilolan lapsille ja nuorille

Haluatteko olla mukana tukemassa Koti Ilolan lasten joulunviettoa? Tarjoamme teille mahdollisuuden lahjoittaa esimerkiksi joulukortteihin käytettävät varat monikulttuurisen lastenkodin joulun valmistamiseen ja lasten ja nuorten vapaa-ajan harrastuksiin ensi vuonna.

Yhteiset Lapsemme ry:n Monikulttuurinen Koti Ilola on toiminut Sipoossa vuodesta 2001. Ilolassa asuvat lapset ovat tällä hetkellä 8-16-vuotiaita poikia ja tyttöjä, joilla on monikulttuurinen perhetausta. Monet lapsista asuvat Ilolassa useita vuosia lapsuudesta aina täysi-ikäisyyteen saakka. Lasten kasvua ja kehitystä tuetaan lastenkodin ammattitaitoisen henkilökunnan ja moniammatillisen yhteistyön voimin sekä tekemällä yhteistyötä lasten perheiden kanssa.

Meille olennainen asia on Ilolan lastenkodin kodinomaisuus. Sosiaalinen vahvistaminen, hyvät kaverisuhteet ja harrastukset ovat tärkeitä asioita kaikille lapsille. Näin on myös Ilolassa. Tukemalla Ilolan lapsia voit auttaa meitä tässä tärkeässä tehtävässä!

Lämmin kiitos ja hyvää joulun odotusta!

Osallistu joulukeräykseen

Koti Ilolan lapsia voit tukea lahjoittamalla tilille FI25 1011 3000 211044. Merkitse viestikenttään Ilolan Joulu ja halutessasi lahjoittajan nimi. Keräyslupa RA/2017/287.

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Markus Söderlund, puh. 040 762 6809, markus.soderlund@yhteisetlapsemme.fi

Lue lisää Koti Ilolasta

Lisää ajankohtaisia:

Haemme kesätyöntekijää lastenkoti Ilolaan Sipooseen 

07/04/2026

Haemme kesätyöntekijäksi ohjaajaa Yhteiset Lapsemme ry:n Koti Ilolaan Sipooseen ajalle 1.6.-31.8.2026 (mahdollisesti pidempääkin). Ohjaaja tekee kolmevuorotyötä, pääasiassa ilta- ja yövuoroja. Kesätyöntekijä...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Hallituksen palsta: Hullu maailma kutsuu tulemaan yhteen

30/03/2026

Teksti: Karoliina Tikka Hullu maailma. Tuo kulunut sanonta tuntuu vähättelevältä maailmassa, jossa kiukutteleva aikuistaapero pomputtaa maailmaa ja pääministeri joutuu pyytelemään...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Pääkirjoitus: Etuoikeudet ja valta velvoittavat toimimaan

25/03/2026

Olen syntynyt keskiluokkaiseen perheeseen rauhallisessa hyvinvointivaltiossa, jossa ei ole elämäni aikana käyty sotia. Minua on hoidettu syntymästä saakka neuvolassa, hammaslääkärissä...

Lue lisää

ZERO RACISM! Muutos alkaa meistä -tapahtuma Sellon kirjastossa 16.3.2026

26/02/2026

Rasisminvastainen viikko (16.-21.3.2026) alkaa Sellon kirjastosta! Tule mukaan osoittamaan tukesi turvalliselle, moninaiselle ja rasismista vapaalle nuoruudelle Suomessa. Aika: Maanantaina 16.3.2026...

Lue lisää

Luovan toiminnan perhekahvilat aloittavat toimintansa Vantaalla maaliskuussa 2026

17/02/2026

Uutena kotoutumisen tuen toimintamuotona aloitamme maaliskuussa kulttuuriperhekahvilatoiminnan Vantaalla.  Kulttuurikoto on Vantaan Lastenkulttuurikeskuksissa järjestettävä avoin luovan toiminnan perhekahvila Suomeen muuttaneille lapsiperheille....

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme ry osallistuu #OlenTukena -kampanjaan 9.-15.2.2026

09/02/2026

Yhteiset Lapsemme ry on mukana #OlenTukena -kampanjassa 9.-15.2.2026. Kampanja kutsuu toimintaan mukaan uusia tukihenkilöitä ja tukiperheitä. Kampanja muistuttaa samalla ystävänpäiväviikolla,...

Lue lisää