16/11/2022

Haemme toimistotyöntekijää (vuorotteluvapaan sijaisuus) 1.2.-31.5.2023

Oletko kiinnostunut lasten oikeuksien edistämisestä ja työskentelystä kansalaisjärjestössä?

Haemme toimistotyöntekijää vuorotteluvapaan sijaiseksi ajalle 1.2.-31.5.2023 toimistollemme Helsingin Töölöön. Työhösi kuuluu yleisiä toimistotehtäviä, osallistumista tapahtumien järjestämiseen sekä mahdollisesti muita tehtäviä oman osaamisen ja kiinnostuksen perusteella. Työsuhde on kokopäiväinen. Työ voi olla osittain etätyötä.

Tehtävät

Yleisten toimistotehtävien ohella toimit apuna hanketyössä ja muiden toimintojemme tukena esimerkiksi tapahtumien ja koulutusten järjestelyissä. Työtehtäviä voidaan määritellä tarkemmin oman osaamisesi mukaisesti. Pääset osaksi mukavaa työyhteisöä ja yhteiskunnallisesti merkittävää työtä lasten ja nuorten hyväksi. Tehtävään sisältyy satunnaisesti ilta- ja viikonlopputöitä. Palkkauksessa ja työsuhteen ehdoissa noudatetaan yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta, ja voit esittää palkkatoiveen.

Mitä odotamme sinulta?

Toivomme, että sinulla on aiempaa työkokemusta toimistotyöstä, esimerkiksi assistentin tehtävistä. Olet oma-aloitteinen ja yhteistyökykyinen. Järjestö- ja vapaaehtoistyön tuntemuksesta on hyötyä. Työskentelykielemme on suomi, mutta työssäsi voit käyttää myös englantia tai ruotsia.

Vuorotteluvapaan ehtojen mukaan sijaisen on oltava työtön työnhakija TE-toimistossa välittömästi ennen sijaisuuden alkamista. Sijaiseksi käy henkilö, jonka työttömyys on yhdessä tai useammassa jaksossa kestänyt vähintään 90 kalenteripäivää vuorotteluvapaan alkamista edeltäneiden 14 kuukauden aikana, ellei palkattava henkilö ole vuorotteluvapaan alkaessa alle 25-vuotias tai yli 55-vuotiast tai alle 30-vuotias, jonka ammatillisen- tai korkeakoulututkinnon suorittamisesta on kulunut enintään vuosi.

Hakemus

Lähetä hakemuksesi, jossa kerrot itsestäsi, osaamisestasi ja työ- tai harjoittelukokemuksistasi. Voit liittää mukaan cv:n ja palkkatoiveen. Hakemukset pyydetään osoitteeseen rekry@yhteisetlapsemme.fi viimeistään 11.12.2022. Merkitse otsikkoon Toimistotyöntekijä. Arvostamme yhdenvertaisuutta ja moninaisuutta ja toivommekin erilaisista taustoista tulevia hakijoita.

Lisätietoja

Lisätietoja tehtävästä antaa toiminnanjohtaja Markus Söderlund, markus.soderlund@yhteisetlapsemme.fi tai puh. 040 762 6809.

Yhteiset Lapsemme ry on vuonna 1988 perustettu poliittisesti ja ideologisesti sitoutumaton lastenoikeusjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia kulttuurisesti moninaisessa Suomessa. Järjestön toiminta perustuu YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen.

Lisää ajankohtaisia:

Haemme kesätyöntekijää lastenkoti Ilolaan Sipooseen 

07/04/2026

Haemme kesätyöntekijäksi ohjaajaa Yhteiset Lapsemme ry:n Koti Ilolaan Sipooseen ajalle 1.6.-31.8.2026 (mahdollisesti pidempääkin). Ohjaaja tekee kolmevuorotyötä, pääasiassa ilta- ja yövuoroja. Kesätyöntekijä...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Hallituksen palsta: Hullu maailma kutsuu tulemaan yhteen

30/03/2026

Teksti: Karoliina Tikka Hullu maailma. Tuo kulunut sanonta tuntuu vähättelevältä maailmassa, jossa kiukutteleva aikuistaapero pomputtaa maailmaa ja pääministeri joutuu pyytelemään...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Pääkirjoitus: Etuoikeudet ja valta velvoittavat toimimaan

25/03/2026

Olen syntynyt keskiluokkaiseen perheeseen rauhallisessa hyvinvointivaltiossa, jossa ei ole elämäni aikana käyty sotia. Minua on hoidettu syntymästä saakka neuvolassa, hammaslääkärissä...

Lue lisää

ZERO RACISM! Muutos alkaa meistä -tapahtuma Sellon kirjastossa 16.3.2026

26/02/2026

Rasisminvastainen viikko (16.-21.3.2026) alkaa Sellon kirjastosta! Tule mukaan osoittamaan tukesi turvalliselle, moninaiselle ja rasismista vapaalle nuoruudelle Suomessa. Aika: Maanantaina 16.3.2026...

Lue lisää

Luovan toiminnan perhekahvilat aloittavat toimintansa Vantaalla maaliskuussa 2026

17/02/2026

Uutena kotoutumisen tuen toimintamuotona aloitamme maaliskuussa kulttuuriperhekahvilatoiminnan Vantaalla.  Kulttuurikoto on Vantaan Lastenkulttuurikeskuksissa järjestettävä avoin luovan toiminnan perhekahvila Suomeen muuttaneille lapsiperheille....

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme ry osallistuu #OlenTukena -kampanjaan 9.-15.2.2026

09/02/2026

Yhteiset Lapsemme ry on mukana #OlenTukena -kampanjassa 9.-15.2.2026. Kampanja kutsuu toimintaan mukaan uusia tukihenkilöitä ja tukiperheitä. Kampanja muistuttaa samalla ystävänpäiväviikolla,...

Lue lisää