27/11/2023

Haemme ohjaajaa Koti Ilolaan Sipooseen – hae 17.12. mennessä

Ohjaaja Koti Ilolaan Sipooseen (sosionomi, sairaanhoitaja tai yhteisöpedagogi AMK)

Etsimme uutta työkaveria lämminhenkiseen työyhteisöömme! Koti Ilola on lastensuojelun ympärivuorokautisen sijaishuollon 7-paikkainen perustason yksikkö Uudellamaalla Sipoossa. Toimintamme on strukturoitua ja hoidollisesti kannattelevaa. Ilolassa asuvat lapset ovat tällä hetkellä suurin osa alakouluikäisiä ja Ilolassa pitkäaikaisessa sijoituksessa. Moninaisuuskysymyksiin erikoistunut Koti Ilola on ollut toiminnassa jo yli 20 vuoden ajan ja sen omistaa voittoa tavoittelemattoman Yhteiset Lapsemme ry.

Haemme vakituiseen työsuhteeseen ohjaajaa tekemään töitä sijoitettujen lasten ja nuorten kanssa. Ohjaajan tehtäviin kuuluvat lasten kasvatus ja hoito, koulunkäynnin ja harrastustoiminnan tukeminen, omaohjaajana toimiminen, arviointi ja dokumentointi sekä perhe- ja verkostoyhteistyö ja kodinhoidolliset tehtävät. Työ on vuorotyötä. Haemme nyt ohjaajaa, joka voi tehdä pääasiallisesti ilta- ja yövuoroja.

Tehtävään edellytetään sosiaali- ja terveysalan tutkintoa (sosionomi tai sairaanhoitaja AMK, laillistettu ammattihenkilö) tai muuta soveltuvaa korkeakoulututkintoa (esim. yhteisöpedagogi AMK).

Toivomme sinulta:

  • positiivista ja kehittämismyönteistä työotetta
  • oma-aloitteisuutta ja sitoutumista hoidollisiin rakenteisiin
  • hyviä vuorovaikutustaitoja, samoin kuin kykyä luoda turvallinen suhde lapsiin
  • kokemuksesta traumatisoituneiden ja haastavalla käytöksellä oirehtivien lasten hoidosta, lastensuojelusta ja maahanmuuttajien kanssa tehdystä työstä on hyötyä
  • riittävän hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito, mutta arvostamme myös muuta kielitaitoa
  • ajokortti välttämätön
  • lääkehoito-osaaminen ja hygieniapassi katsotaan eduksi

Tarjoamme sinulle:

  • kokeneen ja sitoutuneen työryhmän tuen sekä säännöllisen työnohjauksen ja koulutusmahdollisuuksia
  • Palkan perusosa määräytyy yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaan, palkkaluokka G23 (riippuen työkokemuksestasi 2557-2843 €) + vuorotyölisät
  • lisäksi etuihin kuuluvat virikesetelit ja vapaa-ajan vakuutus

Arvostamme yhdenvertaisuutta ja moninaisuutta työyhteisössämme ja toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä.Tehtävään valittavan on esitettävä rikosrekisteriote (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi 504/2002). Ohjaajan työ alkaa mahdollisimman pian, kun ohjaajan tehtävään sopiva hakija on löytynyt. Lähetä meille hakemuksesi ja ansioluettelosi mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 17.12.2023 osoitteeseen rekry@yhteisetlapsemme.fi. Merkitse viestin otsikkoon Ohjaaja.

Lisätietoja: Johtaja Jari Kortsalo, puh. 044 493 7285, jari.kortsalo@yhteisetlapsemme.fi

Yhteiset Lapsemme ry on vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen lastenoikeusjärjestö, joka tekee rasisminvastaista ja kotouttavaa työtä ja puolustaa kulttuurisesti moninaista Suomea. Koti Ilola on vuodesta 1999 lähtien tarjonnut lastensuojelun sijaishuoltoa lapsille.

Lisää ajankohtaisia:

Haemme kesätyöntekijää lastenkoti Ilolaan Sipooseen 

07/04/2026

Haemme kesätyöntekijäksi ohjaajaa Yhteiset Lapsemme ry:n Koti Ilolaan Sipooseen ajalle 1.6.-31.8.2026 (mahdollisesti pidempääkin). Ohjaaja tekee kolmevuorotyötä, pääasiassa ilta- ja yövuoroja. Kesätyöntekijä...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Hallituksen palsta: Hullu maailma kutsuu tulemaan yhteen

30/03/2026

Teksti: Karoliina Tikka Hullu maailma. Tuo kulunut sanonta tuntuu vähättelevältä maailmassa, jossa kiukutteleva aikuistaapero pomputtaa maailmaa ja pääministeri joutuu pyytelemään...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Pääkirjoitus: Etuoikeudet ja valta velvoittavat toimimaan

25/03/2026

Olen syntynyt keskiluokkaiseen perheeseen rauhallisessa hyvinvointivaltiossa, jossa ei ole elämäni aikana käyty sotia. Minua on hoidettu syntymästä saakka neuvolassa, hammaslääkärissä...

Lue lisää

ZERO RACISM! Muutos alkaa meistä -tapahtuma Sellon kirjastossa 16.3.2026

26/02/2026

Rasisminvastainen viikko (16.-21.3.2026) alkaa Sellon kirjastosta! Tule mukaan osoittamaan tukesi turvalliselle, moninaiselle ja rasismista vapaalle nuoruudelle Suomessa. Aika: Maanantaina 16.3.2026...

Lue lisää

Luovan toiminnan perhekahvilat aloittavat toimintansa Vantaalla maaliskuussa 2026

17/02/2026

Uutena kotoutumisen tuen toimintamuotona aloitamme maaliskuussa kulttuuriperhekahvilatoiminnan Vantaalla.  Kulttuurikoto on Vantaan Lastenkulttuurikeskuksissa järjestettävä avoin luovan toiminnan perhekahvila Suomeen muuttaneille lapsiperheille....

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme ry osallistuu #OlenTukena -kampanjaan 9.-15.2.2026

09/02/2026

Yhteiset Lapsemme ry on mukana #OlenTukena -kampanjassa 9.-15.2.2026. Kampanja kutsuu toimintaan mukaan uusia tukihenkilöitä ja tukiperheitä. Kampanja muistuttaa samalla ystävänpäiväviikolla,...

Lue lisää