02/08/2021

Haemme ohjaajaa Koti Ilolaan Sipooseen

Haluatko tehdä töitä lastensuojelun parissa, kulttuurisesti moninaisessa työympäristössä? Koti Ilola on lastensuojelun ympärivuorokautisen sijaishuollon 7-paikkainen yksikkö Sipoossa Uudellamaalla. Ilolassa asuu eri-ikäisiä, pitkä- sekä lyhytaikaisesti sijoitettuja lapsia, joista useimmilla on kulttuurisesti moninainen tausta.

Haemme vakituiseen työsuhteeseen ohjaajaa tekemään töitä sijoitettujen lasten ja nuorten kanssa. Ohjaajan tehtäviin kuuluvat lasten kasvatus ja hoito, koulunkäynnin ja harrastustoiminnan tukeminen, omaohjaajana toimiminen, arviointi ja dokumentointi sekä perhe- ja verkostoyhteistyö ja kodinhoidolliset tehtävät. Haemme ensisijaisesti ohjaajaa, joka voi tehdä iltavuoroja, mutta tehtävään voidaan yhdistää myös muita vuoroja. Toive yövuoroihin painottuvasta työstä on myös mahdollista esittää.

Tehtävään edellytetään sosiaali- ja terveysalan tutkintoa (sosionomi tai sairaanhoitaja AMK, laillistettu ammattihenkilö tai entinen vastaava opistoasteen tutkinto) tai muuta soveltuvaa korkeakoulututkintoa (esim. yhteisöpedagogi AMK).

Toivomme sinulta:

  • oma-aloitteisuutta ja sitoutumista hoidollisiin rakenteisiin
  • hyviä vuorovaikutustaitoja, samoin kuin kykyä luoda turvallinen suhde lapsiin
  • kiinnostusta kehittää omaa osaamista ja kasvatuksellista toimintaamme
  • kokemuksesta traumatisoituneiden ja haastavalla käytöksellä oirehtivien lasten hoidosta, lastensuojelusta ja maahanmuuttajien kanssa tehdystä työstä on hyötyä
  • riittävän hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito, mutta arvostamme myös muuta kielitaitoa
  • oman auton käyttömahdollisuus työmatkoihin on käytännössä välttämätön
  • lääkehoito-osaaminen ja hygieniapassi katsotaan eduksi

Tarjoamme sinulle:

  • kokeneen ja sitoutuneen työryhmän tuen sekä säännöllisen työnohjauksen ja koulutusmahdollisuuksia
  • palkkaus määräytyy yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaan (G21-G23 sovittavan tehtävänkuvan ja mahdollisen erityisosaamisen perusteella), lisäksi etuihin kuuluvat virikesetelit ja vapaa-ajan vakuutus

Tehtävään valittavan on esitettävä rikosrekisteriote (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi 504/2002). Ohjaajan työ alkaa sopimuksen mukaan, kuitenkin viimeistään syyskuussa. Hakemukset pyydetään lähettämään viimeistään 26.8. osoitteeseen rekry@yhteisetlapsemme.fi tai Duunitorin hakemuspalvelun kautta.

Lisätietoja: Koti Ilolan johtajan sijainen, vastaava ohjaaja Pasi Huovinen, puh. 050 498 9740 pasi.huovinen@yhteisetlapsemme.fi (15.8. saakka) ja vs. johtaja Katja Suhonen, puh. 044 721 1238, katja.suhonen@yhteisetlapsemme.fi (16.8. alkaen).

Yhteiset Lapsemme ry on vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen lastenoikeusjärjestö, joka tekee rasisminvastaista ja kotouttavaa työtä ja puolustaa kulttuurisesti moninaista Suomea. Koti Ilola on vuodesta 1999 lähtien tarjonnut lastensuojelun sijaishuoltoa monikulttuurisille lapsille.

Lisää ajankohtaisia:

Haemme kesätyöntekijää lastenkoti Ilolaan Sipooseen 

07/04/2026

Haemme kesätyöntekijäksi ohjaajaa Yhteiset Lapsemme ry:n Koti Ilolaan Sipooseen ajalle 1.6.-31.8.2026 (mahdollisesti pidempääkin). Ohjaaja tekee kolmevuorotyötä, pääasiassa ilta- ja yövuoroja. Kesätyöntekijä...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Hallituksen palsta: Hullu maailma kutsuu tulemaan yhteen

30/03/2026

Teksti: Karoliina Tikka Hullu maailma. Tuo kulunut sanonta tuntuu vähättelevältä maailmassa, jossa kiukutteleva aikuistaapero pomputtaa maailmaa ja pääministeri joutuu pyytelemään...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Pääkirjoitus: Etuoikeudet ja valta velvoittavat toimimaan

25/03/2026

Olen syntynyt keskiluokkaiseen perheeseen rauhallisessa hyvinvointivaltiossa, jossa ei ole elämäni aikana käyty sotia. Minua on hoidettu syntymästä saakka neuvolassa, hammaslääkärissä...

Lue lisää

ZERO RACISM! Muutos alkaa meistä -tapahtuma Sellon kirjastossa 16.3.2026

26/02/2026

Rasisminvastainen viikko (16.-21.3.2026) alkaa Sellon kirjastosta! Tule mukaan osoittamaan tukesi turvalliselle, moninaiselle ja rasismista vapaalle nuoruudelle Suomessa. Aika: Maanantaina 16.3.2026...

Lue lisää

Luovan toiminnan perhekahvilat aloittavat toimintansa Vantaalla maaliskuussa 2026

17/02/2026

Uutena kotoutumisen tuen toimintamuotona aloitamme maaliskuussa kulttuuriperhekahvilatoiminnan Vantaalla.  Kulttuurikoto on Vantaan Lastenkulttuurikeskuksissa järjestettävä avoin luovan toiminnan perhekahvila Suomeen muuttaneille lapsiperheille....

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme ry osallistuu #OlenTukena -kampanjaan 9.-15.2.2026

09/02/2026

Yhteiset Lapsemme ry on mukana #OlenTukena -kampanjassa 9.-15.2.2026. Kampanja kutsuu toimintaan mukaan uusia tukihenkilöitä ja tukiperheitä. Kampanja muistuttaa samalla ystävänpäiväviikolla,...

Lue lisää