07/04/2026
Haemme kesätyöntekijää lastenkoti Ilolaan Sipooseen
Haemme kesätyöntekijäksi ohjaajaa Yhteiset Lapsemme ry:n Koti Ilolaan Sipooseen ajalle 1.6.-31.8.2026 (mahdollisesti pidempääkin). Ohjaaja tekee kolmevuorotyötä, pääasiassa ilta- ja yövuoroja. Kesätyöntekijä voi olla sosiaali- tai terveysalan tutkinnon suorittanut (sosionomi tai sairaanhoitaja AMK), opiskelija tai esimerkiksi nuori- ja vapaa-ajan ohjaaja tai alan opiskelija. Tarjoamme mahdollisuuden tukea lasten ja nuorten hyvinvointia sekä edistää omaa osaamista lastensuojeluun liittyvissä työtehtävissä lämminhenkisessä työyhteisössä.
Kesätyöntekijä toimii ohjaajana sijoitettujen lasten ja nuorten kanssa. Ohjaajan tehtäviin kuuluvat lasten kasvatus ja hoito, koulunkäynnin ja harrastustoiminnan tukeminen, arviointi ja dokumentointi sekä perhe- ja verkostoyhteistyö ja kodinhoidolliset tehtävät.
Koti Ilola on lastensuojelun ympärivuorokautisen sijaishuollon 7-paikkainen perustasonyksikkö Uudellamaalla Sipoossa. Koti Ilolassa asuvista lapsista suurin osa on tällä hetkellä alakouluikäisiä ja pitkäaikaisessa sijoituksessa. Moninaisuuskysymyksiin erikoistunut Koti Ilola on ollut toiminnassa jo yli 20 vuoden ajan ja sitä ylläpitää Yhteiset Lapsemme ry.
Määräaikaisen kesätyöntekijän tehtävän lisäksi keikkatyöringissä on tilaa muutamalle huipputyypille.
Toivomme sinulta:
- positiivista ja kehittämismyönteistä työotetta
- oma-aloitteisuutta ja sitoutumista hoidollisiin rakenteisiin
- hyviä vuorovaikutustaitoja, samoin kuin kykyä luoda turvallinen suhde lapsiin
- riittävän hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito
- ajokortti on välttämätön
Eduksi katsomme:
- kokemuksen traumatisoituneiden ja haastavalla käytöksellä oirehtivien lasten hoidosta, lastensuojelusta ja maahan muuttaneiden kanssa tehdystä työstä
- lääkehoito-osaaminen ja hygieniapassi
- muun kielitaidon
Tarjoamme:
- kokeneen ja sitoutuneen työryhmän tuen ja koulutusmahdollisuuksia
- Palkan perusosa määräytyy yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaan, palkkaluokka G23D (riippuen työkokemuksestasi 2723,92 – 2969,00 € + vuorotyölisät)
- lisäksi etuihin kuuluvat virikesetelit ja vapaa-ajan vakuutus
Arvostamme yhdenvertaisuutta ja moninaisuutta työyhteisössämme ja toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä. Tehtävään valittavan on esitettävä rikosrekisteriote (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi 504/2002). Lähetä meille hakemuksesi ja ansioluettelosi mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 19.4.2026 osoitteeseen rekry@yhteisetlapsemme.fi. Merkitse viestin otsikkoon Kesätyöntekijä.
Työpaikka löytyy myös Duunitorista
Lisätietoa: Noora Semberg, vastaava ohjaaja, Koti Ilola, puh. 044 7211 238, noora.semberg@yhteisetlapsemme.fi
Yhteiset Lapsemme ry on Helsingissä vuonna 1988 perustettu sitoutumaton järjestö, jonka tarkoituksena on edistää lapsen oikeuksia ja vaikuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan siten, että kaikkien lasten – ihonväriin, kieleen, uskontoon, kulttuuriin, syntyperään tai varallisuuteen katsomatta – on hyvä elää maassamme. Koti Ilola on vuodesta 1999 lähtien tarjonnut lastensuojelun sijaishuoltoa lapsille.