Nuoria istumassa puolikaaressa näyttämöllä, keskellä tekonuotio. 15/03/2020

Yhteiset Lapsemme 1/2020: Elämä kädessä – Nuorten kasvutarina näyttämöllä

Teksti: Laura Keskinen
Kuvat: Erik Sahlström

”Mihin juurtua, jos on se kokemus, ettei oikein loksahda mihinkään.”Farida Albrecht

Elämä kädessä -produktio sai alkunsa loppuvuodesta 2018. Ohjaaja Birgit Tapaninen Baltzar oli valinnut näytelmän teemoiksi lapsuuden, varhaisnuoruuden ja aikuiseksi kasvamisen kokemukset. Hän suunnitteli taideterapiaa ja taidetyöpajoja, joiden pohjalta nuorten olisi mahdollisimman helppo aloittaa työskentely sekä tutustua itseensä ja toisiinsa. Birgit ohjeisti nuoria kirjoittamaan työpajoissa tekstejä, joiden pohjalta näytelmän käsikirjoitus on koostettu.

Elämä kädessä -näytelmä siis perustuu nuorten kasvutarinaan lapsuudesta tähän päivään asti. Työryhmässä on mukana eri-ikäisiä nuoria, mutta näyttelijöiden mukaan iällä ei juurikaan ole merkitystä, koska tämä aika yhdistää heitä. Osaksi käsikirjoitusprosessia kuului omien kirjoitusten lukeminen ääneen muille työryhmän jäsenille. Nuorten mukaan se tuntui jännittävältä ja vapauttavalta.

Identiteetin pohdintaa

Farida Albrecht kertoo puhumisen tuntuvan hänelle luontevammalta tavalta jakaa omia kokemuksiaan. Faridan mukaan kirjoittaminen vaatii enemmän prosessointia, mutta oppimisen kannalta se on ollut hyödyllistä.

”Viimeaikaisia ajatuksia ja kokemuksia oli haastavaa saada tiivistettyä itselle hyvältä tuntuvaan muotoon. Lapsuuden kokemuksista oli kuitenkin jollain tavalla helpompi kirjoittaa”, kertoo Farida.

Näytelmän kerronnassa yhdistyy niin tanssia, laulua, runoutta kuin räppiäkin: näytelmän monimuotoisuus on täysin nuorista lähtöisin. ”Tässä näytelmässä kaikki erilaiset taiteen muodot ja musiikkigenret ovat sulassa sovussa”, Farida lisää.

Farida kertoo syntyneensä ja kasvaneensa Suomessa – kahden kulttuurin koti näkyy kuitenkin vahvasti hänen identiteetissään. Faridan kotona on puhuttu useita kieliä, ja myös musiikki on aina ollut isossa roolissa.

Identiteettikysymysten pohdinta on näkynyt nuorten elämässä eri ikävaiheissa eri tavoin. Faridan kohdalla lapsuuden ulkopuolisuuden kokemukset ovat vaikuttaneet häneen vahvasti. Esimerkiksi koulussa hän joutui miettimään, mitä samaa ja mitä eroa hänellä ja muilla koulukavereilla oli. Vanhemmiten identiteettipohdinnat ovat kuitenkin lähteneet pitkälti hänen omasta tarpeestaan. Etenkään alakoulussa Faridalla ei juurikaan ollut roolimalleja, mutta yläasteella tilanne onneksi parani. Esimerkiksi Ruskeat Tytöt ja Pehmee-kollektiivi ovat viime vuosina tuoneet ruskeiden suomalaisten ääntä ja kokemuksia kuuluviin. Farida toivoo, että samastumispintaa ja roolimalleja löytyisi myös nuoremmille.

Nuorten identiteettiin liittyvät keskustelut ja pohdinnat ovat olleet tärkeitä, mutta myös kipeitä, johtuen vahvoista ulkopuolisuuden ja irrallisuuden tunteista. Farida kertoo projektiin liittyvästä kuvataideterapiasta, jossa tehtävänä oli piirtää puu. Faridan piirtämän puun juuret eivät menneet maahan, vaan ne leijuivat ilmassa.

Elias Leijon kertoo olleensa varsinaisessa identiteettimyllerryksessä viimeisen puolentoista vuoden ajan, ja tunnustaa aiemmin ottaneensa tyynesti vastaan kaiken sen, mitä koulu, vanhemmat ja kulttuuri olivat opettaneet. Nuoruuden aiempi heikko koulumenestys oli luonut hänelle ajatuksen, ettei hän osaa opiskella. Fysioterapeutin opinnoissa Elias kertoo kokeneensa ensimmäistä kertaa oppimisen iloa. Erityisesti kysymykset ihmisyyden perimmäisestä olemuksesta tuntuivat kiehtovilta. Eliaksen mukaan näytelmän käsikirjoittaminen on ollut hauskaa, mutta myös haasteellista ja eheyttävää. Omaa itseään ei ole tarvinnut lokeroida, vaan ”on saanut antautua täysillä prosessille”. Hän kertoo pohtineensa, miten ihmiskäsitykset ovat muuttuneet kautta historian. Erityisesti nuoren miehen kehityspolku on tuntunut hänelle tärkeältä.

”Olen ihminen tutkimassa itseänsä. Fysioterapiaopinnoissa mulle heräsi suuri kysymys, että mitä on ihmisyys.” – Elias Leijon

Marleena Lehtimaan mukaan nuorten tarinoita yhdistää sama ulkopuolisuuden tunne. Monista tarinoista kuuluu se, etteivät nuoret ole kokeneet olleensa täysin hyväksyttyjä. Hän tarkentaa, ettei ulkopuolisuuden tunteeseen vaikuta pelkästään monikulttuurinen tausta: myös kriittinen suhtautuminen yhteiskuntaan ja rakenteiden kyseenalaistaminen ovat voineet aiheuttaa ulkopuolisuuden kokemuksia. Toisaalta nuorten kokema tuska on antanut heille voimaa ja rohkeutta toimia.

”Mulla on itellä taustalla valtava maailmantuska, mikä varmaan yhdistää monia nuoria. Me ollaan tuhoamassa tää planeetta, millä me eletään.” – Marleena Lehtimaa

Yhteiskunnan arvot ja normit luovat haasteita

Farida nimeää tärkeimmäksi arvokseen rakkauden lähimmäisiä, itseään ja elämää kohtaan. Hänen mukaansa rakkaus on myös solidaarisuuden ja yhteisöllisyyden taustalla. Marleena on Faridan kanssa hyvin samoin linjoilla. Hän mainitsee tärkeimmiksi arvoikseen harmonian ja vapauden. Nuorten mukaan yhteiskunnassa vallitsevat tällä hetkellä suorituskeskeiset ja tehokkuutta ylistävät arvot. He kritisoivat esimerkiksi tapaa, jolla kaupungit nykyisin suunnitellaan. Heidän mukaansa kaupungit ovat funktionaalisia, mutta ankeita – niistä puuttuu kauneus ja harmonia, eikä ihmisten hyvinvointia tunnuta juurikaan ajattelevan. Toki kaupunkien on oltava toimivia, mutta nuoret peräänkuuluttavat tasapainoa pehmeämpien arvojen kanssa. Nuorten mielestä liian moni asia nähdään vain materiaalisen hyödyn kautta. Esimerkkinä he mainitsevat metsien suojelun: metsiä suojellaan ja pelastetaan rahan vuoksi, eikä metsän sinänsä. Kulttuuristamme tuntuu puuttuvan sellainen pyhyys, joita muissa kulttuureissa on nähtävissä.

”Toivoisin, että sellainen ihmisyyden arvostaminen olisi suuremmassa roolissa. Titteleillä on loppujen lopuksi hyvin vähän tekemistä sen kanssa, millainen ihminen sä oot tai mikä on sun intohimo.” – Farida

Nuoret haluavat nähdä pintaa syvemmälle. Faridan ja Marleenan mukaan meidän täytyisi luoda kulttuuria uudelleen: täytyisi miettiä, missä ei-kaupallisissa tiloissa ihmiset voivat tavata toisiaan. Nuoret kaipaavat kipeästi uudenlaisia, ilmaisia tiloja ja kohtaamispaikkoja.

”Toivoisin, että kaupungeissa olis muitakin paikkoja kuin baareja. Sä meet joko juomaan kaljaa tai iskemään jotain, mutta tällä hetkellä ei oikein ole muunlaisia tiloja. – Marleena

Nuorten haasteet nykyajassa

Kysyessäni nuorten tämänhetkisistä haasteista, vastaus tulee salamannopeasti: mielenterveys- ja päihdeongelmat. Nuorten usko tulevaisuuteen on vaakalaudalla, ja epätoivo on käsin kosketeltavaa. Yhtenä syynä tähän on päätöksenteon jähmeys. Politiikassa asiat liikkuvat ja muuttuvat liian hitaasti verrattuna siihen, miten nopeasti pitäisi toimia. Marleenan mukaan yksilöitä, etenkin nuoria, syyllistetään pahoinvoinnista ja ahdistuksesta.

Miten yhteiskunnassamme sitten pitäisi toimia? Nuorten mukaan heitä pitäisi kuunnella, ja reagoida kriiseihin nopeammin. Keskustelumme siirtyy mielenterveyden haasteisiin ja resurssien vähyyteen: lääkkeitä tuputetaan monesta suunnasta, mutta keskusteluapua on vaikeampi saada. Näytelmässä otetaan kantaa tähänkin. Nuoret sanovat suoraan, ettei heillä ole varsinaisesti luottoa aikuisiin, joten vaikeiden aiheiden käsittely jää usein nuorten keskuuteen. He korostavat, ettei ole nuorten tehtävä luoda luottamusta aikuisiin.

Renegade Braun, eli Rene, on liittynyt osaksi haastattelua. Hän mainitsee videopelien luoneen sellaisen pakopaikan, jollaista ei ollut esimerkiksi hänen vanhempiensa lapsuudessa. Videopelien, ja laajemminkin teknologian maailma, voi näyttäytyä vanhemmille vieraana, minkä vuoksi pelaamista helposti demonisoidaan. Maailman ja teknologian kehitys on kiihtyvää, ja nuorten mukaan se vie huomiotamme pois tästä eletystä maailmasta. Nykyajan nuoret ja lapset ovat kasvaneet teknologian parissa, joten teknologiaan totuttelu on ollut hyvin erilaista kuin vanhemmilla.

Marleena kaipaa maailmaa, jossa olisi vähemmän laitoksia, inhimillisempi koulutusjärjestelmä ja jossa vanhemmilla olisi enemmän aikaa lastensa kanssa. Nuorten toiveet voisi tiivistää kahteen sanaan, läsnäoloon ja myötätuntoon. Faridan toiveena on, että nuorten ääni saataisiin paremmin kuuluviin. Hän kritisoi poliittista päätöksentekoa, jossa tietty ikäryhmä päättää muiden – eli lasten, nuorten ja vanhusten – puolesta.

Työryhmä on tukiverkkona

Renen mukaan koko prosessi on ollut ”älytön kokemus”, jonka avulla tunteita on saanut päästää ulos. Tässä näytelmässä ei tarvitse piilotella kilven takana. Marleenan mukaan nuoret ovat tulleet ryhmässä aidosti kohdatuiksi. Nuorten on ollut helppoa samastua muihin, ja sitä kautta on voinut laittaa myös omia kokemuksiaan mittakaavaan. Nuoret korostavat, että näytelmässä on ollut alusta lähtien hyvin turvallinen lähestymistapa, eikä tunteita ole työnnetty sivuun. Faridan mukaan työskentely on ollut hyvällä tavalla haastavaa verrattuna todella strukturoituun tekemiseen.

Näytelmässä on vahvasti läsnä myös henkinen puoli – se ei kuitenkaan kerro suoraan jumalasta. Monet nuoret ovat tehneet pyhiinvaelluksia ja Aasian-matkoja, ja reissuillaan löytäneet tiensä suurempien kysymysten äärelle. Työryhmä on muodostunut nuorille perheeksi ja tukiverkoksi: tekemisen rinnalle on tullut aitoa yhdessäoloa sekä samojen arvojen ja henkisyyden jakamista. Rene kuvaa tätä pelastukseksi. Marleenalle työskentely on näyttäytynyt toivon pilkahduksena ja osoittanut työskentelytapoja olevan monia.

Farida korostaa, että työryhmässä on saanut olla omana itsenään. Työryhmässä on vallinnut vapaus luoda, ja ryhmä on toiminut nuorille hengähdyspaikkana. Haastattelun aikaan ensi-iltaan on reilu kuukausi aikaa, ja ilmassa on selkeästi enemmän innostusta kuin jännitystä. Renen mukaan läsnä on voimakas lataus ja fiilikset heittelevät ääripäästä toiseen. Nuoret pohtivat, miten näytelmään suhtaudutaan. He ovat yhtä mieltä siitä, että näytelmä kertoo aidoista kokemuksista, joten yleisö löytää siitä varmasti samastumispintaa. Tämä on ollut koko työryhmälle antoisa projekti.

Päällimmäisenä nuorten mielessä on ajatus siitä, että ensi-illassa 26.3. heidän kasvutarinansa huipentuu.

Lue lisää Elämä kädessä -näytelmäprojektista

Elämä kädessä -näytelmän esitykset:

Teatteri Avoimet Ovet 26.3., 27.3. ja 28.3. klo 19
Tryckeri Teatern, Karjaa, 4.4. klo 18
Malmitalo 15.4. klo 19

 

Lisää ajankohtaisia:

Yhteiset Lapsemme 1/2024: ”Rakenteellinen muutos tapahtuu pienillä teoilla”

22/03/2024

Valkoinen koulu -paneelikeskustelussa puhuttiin antirasismin edistämisestä kouluissa Teksti: Linnea HeinonenKuva: Doris Hakkarainen / Fingo, 2024 Pohjoismaiden suurimmassa opetus- ja kasvatusalan...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2024: Kansainvälinen adoptiotoiminta on vaativaa työtä

13/03/2024

Teksti: Katja Mannerström Moni kansainvälisen adoption parissa toimiva taho on seurannut viime aikoina Norjan, Tanskan ja Ruotsin uutisointia liittyen kansainväliseen...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2024: ”Ootko sä iloinen musta?” – Kiintymys syttyy vuorovaikutuksessa

13/03/2024

Teksti: Jenni Heinonen Yhteiset Lapsemme ry, Interpedia ja Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmä järjestivät 25.11.2023 webinaarin otsikolla Adoptioperheiden arjen työkaluja -mentalisaatio, theraplay...

Lue lisää

Tunnista, tiedosta, toimi – Rasisminvastainen ilta Oodissa 21.3.2024

07/03/2024

Mitä rasismi on? Miten tiedostaa omat ennakko-oletukset? Miten voin itse puuttua rasismiin? Tervetuloa mukaan SPR:n Helsingin ja Uudenmaan piirin ja...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 4/2023: Unelmien askeleet – haastattelussa tanssitaiteilija Joel Alalantela

18/01/2024

Teksti: Amanda ChalimbaKuva: Titta Toivanen “Tanssin vaikutus on parantava voima, se on moniulotteinen kokemus, jolla on tarttuva pinta omaan elämään”,...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 4/2023: Konfliktikuvat ahdistavat, mutta silmät täytyy pitää auki

11/01/2024

Teksti: Katja Mannerström Silmiemme edessä tapahtuu kauheuksia ja ihmisoikeusloukkauksia joka minuutti. Maailmassa on YK:n mukaan tällä hetkellä meneillään ainakin 32...

Lue lisää