Blogi 4/2018 – Aitoja kohtaamisia Elävässä kirjastossa

Viime viikon keskiviikko 21.3. oli hieno päivä. Vietimme YK:n rasisminvastaista päivää Elävä kirjasto -tapahtumassa Rikhardinkadun kirjastolla. Päivää vietetään kansainvälisesti 21.3., koska samana päivänä vuonna 1960 poliisin luodit tappoivat 69 rauhanomaista mielenosoittajaa Sharpevillessa, Etelä-Afrikassa. Kuusi vuotta myöhemmin päivä julistettiin YK:n yleiskokouksen toimesta kansainväliseksi rotusyrjinnän vastaiseksi päiväksi, ja samalla kansainvälistä yhteisöä kehotettiin lisäämään toimia kaiken rotusyrjinnän poistamiseksi.

Elävä kirjasto on toiminnallinen menetelmä, jossa kirjojen sijaan lainataan ihmisiä ja heidän tarinoita, kertomuksia, muistoja ja ajatuksia  tosielämästä. Kyseessä on intiimi kuulijan ja kirjan välinen hetki, jonka aikana Elävä kirja, oikea ihminen, jakaa kuulijalle palasen omasta elämästään.

Tapahtuman aluksi lukija valitsee Elävän kirjaston kirjalistasta mieleisensä kirjan. Tämän jälkeen lukija opastetaan valitsemansa kirjan eli henkilön luokse kuulemaan kyseinen tosielämän tarina. Elävä kirjasto -menetelmän tarkoituksena on murtaa ennakkoluuloja ja stereotypioita sekä rikastuttaa eritaustaisten ihmisten välistä vuorovaikutusta ja kunnioitusta moninaisuutta kohtaan. Rikhardinkadun kirjastossa järjestämästämme Elävä kirjasto -tapahtumasta teki erityisen se, että se oli suunnattu nimenomaan lapsille ja lapsiperheille ja tarjosi heille mahdollisuuden ihmetellä ääneen kaikkea kuulemaansa.

Hazem, valtamerirumpu ja Elävän kirjaston muut kirjat.

Tapahtuman avasi Hazem – yksi Elävistä kirjoistamme – soittamalla ”valtamerirumpua”. Keräännyimme kaikki kirjaston aulaan Hazemin ja rummun äärelle. Soittaja tavoitti katseellaan kaikki Elävät kirjat, yleisön jäsenet ja antoi kontaktin vaikuttaa soittoon. On vaikea tavoittaa sanoin sitä tunnelmaa ja hetkeä, jonka rumpu, rummun ääni ja ympärillä läsnäolevat ihmiset muodostivat. Tuntui, kuin tuon pienen alkuseremonian aikana olisi ilmaan muodostunut näkymättömiä säikeitä eri ihmisten ja heidän kohtaloidensa välille.

Alkusoiton jälkeen lapset vanhempineen pääsivät valitsemaan mieleisensä Elävän kirjan. Lapset saivat kuulla muun muassa Meklitin tarinan siitä, kuinka hän oli päätynyt pikkutyttönä orpokodin kautta Etiopiasta Suomeen, Lidian ja Costelin kokemuksia Itä-Euroopan romanien kiertävän elämän arjesta, turvapaikanhakijana Irakista Suomeen päätyneen Muuadin ajatuksia elämästä vanhassa ja uudessa kotimaassaan. Näiden ja monien muiden kirjojemme kohdalla lapset pääsivät kuulemaan tarinat osittain suoraan suomeksi, osittain käännettynä ja esittämään lisäkysymyksiä kirjoille.

Kohtaaminen Elävän kirjan kanssa.

Muaad, kääntäjänsä Iida ja lukijat.

Pääsin itse toimimaan kääntäjänä Hazemin tarinalle. Elävänä kirjana hän kertoi ikiaikaisesta unelmastaan soittaa pianoa. Tarina sijoittui välillä kertojan synnyinkotiin Al Arroubin pakolaiskylään Palestiinassa, muihin palestiinalaiskaupunkeihin, Saksaan ja lopulta Suomeen. Elämän varrella piano oli muodostunut välillä pahvilaatikosta ja teipistä, välillä oliivinkivistä, metallilevyistä ja lusikoista – milloin mistäkin tarjolla olevasta. Välillä elämä oli johtanut myös aivan oikean pianon äärelle. Tarina ja muistot sivusivat myös pakolaiskylän ja miehitetyn maan arkea.

Kääntäessäni Hazemin tarinaa sain seurata vierestä varta vasten äitinsä kanssa tapahtumaan tulleiden Pihlan (5v.) ja Topiaksen (7v.) reaktioita – välillä katse harhaili kirjaston suureen seinämaalaukseen ja välillä haltioituneena kertojaan. Kysymyksiä kuuntelemisen jälkeen oli monia: ”Mikä on lempiruokasi? Tulitko Suomeen päivällä vai yöllä? Oliko sinun kotikylässä kivaa? Mikä on pakolaiskylä? Mitä tarkoittaa miehitys?” Lasten äiti kiitteli, kuinka hienoa on, että kirjat kertovat asioita oikeasta omasta elämästään, jolloin stereotypioiden on mahdollista lieventyä.  ”Se oli ihana tarina”, Topias totesi lukuhetken jälkeen.

Toisen Elävän kirjan luona kuulin äidin kysyvän lapseltaan, jaksaisiko hän vielä kuulla lisää tarinoita, jolloin vastaus oli venytetty ”Jooo!” ja juoksuaskeleet suoraan seuraavan kirjan luokse. Juuri kokemus siitä, että lapset elivät aidosti mukana tarinoissa, tuntuu tärkeältä ja merkitykselliseltä. Elävän kirjaston myötä koen itse saaneeni yhä syvemmän kokemuksen siitä, mistä monikulttuurisuudessa ja kulttuurienvälisyydessä voi hienoimmillaan ja syvimmillään olla kyse.

Tapahtuman aikana vapaaehtoisemme järjestivät myös Punavuoren vastaanottokeskuksen perheille retken kirjastoon, jonka aikana he saivat oman opastetun kirjastokierroksen. Kierroksen jälkeen siihen osallistuneen lapsen palaute oli ponteva: ”Huomenna tullaan tänne uudestaan.”

Syvästi vaikuttuneena tapahtumasta myös me Yhteiset Lapsemme ry:ssä aiomme järjestää vastaavanlaisen tempauksen pian uudestaan.

Tapahtuman aikana lapset ja vanhemmat pääsivät osallistumaan myös ohjattuun non-stop askartelutyöpajaan, jossa sai valmistaa rauhan ja ystävyyden viestejä.

Teksti: Helena Korpela, vapaaehtoistoiminnan ohjaaja

Kuuntele Kaupunkiradion haastattelu
Lisää Elävästä kirjastosta Allianssin sivuilta
Lähde: Suomen YK-liitto, viitattu 22.3.2018