01/10/2021

Yhteiset Lapsemme ry mukana Valtakunnallisilla Lastensuojelupäivillä 5.-6.10.2021

Yhteiset Lapsemme ry on mukana Valtakunnallisilla Lastensuojelupäivillä 5.-6.10.2012 Jyväskylässä. Tapahtuma järjestetään jo 57. kerran ja se on yksi alan tärkeimpiä koulutustapahtumia. Kahden päivän aikana käsitellään lasten suojelun sekä lapsi- ja perhepolitiikan ajankohtaisia kysymyksiä monista eri näkökulmista. Päivien aikana rakennetaan visiota lastensuojelun tulevaisuudesta ja kuullaan lastensuojelun asiakkaiden ja ammattilaisten näkemyksiä siitä, millä tavoin koronan jälkeen voidaan vastata lasten ja perheiden hyvinvoinnin haasteisiin.

Jyväskylän Paviljongille saapuu noin 700 lastensuojelun ammattilaista järjestöistä, kunnista ja yksityissektorilta sekä alan opiskelijoita.  Lisäksi webinaariin osallistuu noin 200 henkilöä.

Yhteiset Lapsemme ry:llä on lastensuojelupäivillä näyttelypiste (nro 30), jossa esittelemme monipuolisesti toimintaamme. Esittelyssä on kulttuurisesti moninaisille lapsille ja nuorille suunnattu lastenkotimme Koti Ilola, moninaisuuskoulutus työyhteisölle, tukiperhetoiminta maahan muuttaneille lapsille ja nuorille, Ole rohkea ja reilu -toimintamme sekä kansainväliseen adoptioon liittyvä tuki- ja valmennustoimintamme.

Lämpimästi tervetuloa ständillemme juttelemaan, katsomaan toimintamme esittelyvideoita sekä osallistumaan Onko työyhteisösi antirasistinen? -kilpailuun!

Jyväskylässä nähdään!

Lisää ajankohtaisia:

Yhteiset Lapsemme ry:n Joulukeräys 2023 lastenkoti Koti Ilolalle

01/12/2023

Yhteiset Lapsemme ry:n Joulukeräyksen kohteena on tänä vuonna lastenkotimme Koti Ilola. Keräämme varojen Ilolan talon remonttiin, joka on tarkoitus toteuttaa...

Lue lisää

Fatim Diarra jatkaa Yhteiset Lapsemme ry:n puheenjohtajana 2024

29/11/2023

Yhteiset Lapsemme ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin maanantaina 27.11.2023 Yhteiset Lapsemme ry:n keskustoimistossa Helsingissä. Kokouksessa valittiin kansanedustaja Fatim Diarra jatkamaan yhdistyksen...

Lue lisää

Piirroskuva, jossa on lapsia, nuoria ja kukkia

Info uusille vapaaehtoisille 12.12.2023

28/11/2023

Yhteiset Lapsemme ry järjestää infotilaisuuden kotoutumista tukevasta vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille uusille vapaaehtoisille tiistaina 12.12.2023 klo 17.30-18.00. Infotilaisuudessa esitellään Yhteiset Lapsemme ry:n...

Lue lisää

Monikielinen perheiden päivä 9.12.2023

10/11/2023

Yhteiset Lapsemme ry järjestää kaikille lapsille ja perheille avoimen Monikielisen perheiden päivän lauantaina 9.12.2023 klo 13:00-16:30 lasten- ja nuorten taidekeskus...

Lue lisää

MeEmmeVaikene -näyttely Emmauksen ikkunagalleriassa 1.-30.11.2023

08/11/2023

Yhteiset Lapsemme ry on rakentanut ME EMME VAIKENE -näyttelyn Emmaus Vallilan Ikkunagalleriaan marraskuussa vietettävää Lapsen oikeuksien viikkoa varten. Näyttely on...

Lue lisää

Meidän perhe – vertaistapahtuma mixed-perheille 23.11.2023

03/11/2023

Mitkä asiat pohdituttavat mixed-lapsen vanhempana? Kaipaisitko ajatuksen vaihtoa näistä aiheista muiden vanhempien kanssa? Mixed Finns ry ja Yhteiset Lapsemme ry...

Lue lisää