Yhteiset Lapsemme 4/2025: ”Toivo elää aina” – Amani Al-mehsen haastattelussa Helsingin Kirjamessuilla

Teksti: Inka Kopomaa
Kuva: Tiiu Vainio

Järjestimme Helsingin Kirjamessuilla Kultti-lavalla keskustelun esikoiskirjailija-aktivisti Amani Al-mehsenin romaanista Hayati, rakkaani (Otava, 2025). Teos on saanut inspiraationsa kirjailijan äidin, Suomen ensimmäisen Vuoden pakolaisnainen -palkinnonsaajan, tarinasta. Se kertoo naisesta, joka ei luovuta matkallaan kohti vapautta. Amania haastatteli Zalfa Yehia, joka on Ehjä ry:n Kuule minua -hankkeen nuoria vaikuttajia.

Esikoisromaanisi on kunnianosoitus äidillesi. Miksi tämä tarina on tärkeää kertoa nyt?

”Tarinat ovat tärkeitä, ja minulla on ollut aina ajatus, että haluan kertoa tämän tarinan. Moni on kysynyt, että onko kirjan päähenkilö äitini vai minä, mutta se on yhdistelmä meitä. Turhauduin myös siihen, kun tällaisia tarinoita ei ollut. Ajassamme, jossa etääntyminen ja kyynisyys lisääntyvät, me tarvitsemme lämpöä ja palaamista ihmisyyden juurille. Se voi löytyä juuri tarinoista.”

Tarina alkaa 1960-luvun Irakista, ajasta, jolloin naiset elivät vapaammin. Miksi halusit kuvata juuri valoisampaa Irakia, aikaa ennen diktatuuria?

”Olen kasvanut Suomessa ja huomannut, että ihmisillä on tietynlainen kuva Irakista, mikä toki pitää osin paikkansa konfliktien takia. Mutta olen myös todistanut maan sivistystä, runoutta, musiikkia ja ruokaa. Sitä kaikkea mikä myös on Irak. Sehän on ollut sivistyksen kehto ja siellä on eletty, sinänsä eri raameissa, mutta aika samalla tavoin kuin täällä Suomessa. Meidän kotialbumeissamme on kuvia äidistä yliopistossa tyylikkäässä minihameessa. Se on toinen puoli Irakia, mitä monet eivät hahmota ja minkä halusin tuoda lähemmäs suomalaisia.”

Kirja on omistettu näkymättömille naisille Suomessa. Minkälaisia tunteita toivot, että lukijat kokevat kirjan naisten kautta?

”Kaikenlaisia tunteita! Paras kirjasta saatu palaute on ollut, että ihmiset, riippumatta taustoistaan, ovat samaistuneet tunteisiin, kokemuksiin ja hetkiin kirjassa. Se oli tavoitteeni ja kirjan työnimi olikin ’ihmisen tarina’. Me kaikki ihmiset jaetaan samanlaisia unelmia, huolia ja suruja. Halusin tuoda esille, että nämä näkymättömät naiset ovat meitä. He ovat näkyviä ja kokonaisia.”

Amal kohtaa sodan ja pakolaisuuden, mutta ei luovuta. Mitä Amal opettaa meille sitkeydestä?

”Tosi hyvä kysymys! Amal opettaa meille, että vaikka olisi kuinka synkkää, pilkahduskin toivoa voi tuoda valtavasti voimaa. Se ei kuitenkaan itsessään riitä, vaan sitten täytyy vielä saada tahtotilaa tehdä asialle jotain. Vaikka Amal kokee toivottomuutta sodan keskellä, hän silti miettii, miten jatkaa elämäänsä. Hän opettaa meille, että toivo elää aina.”

Kirjasi tarina muistuttaa siitä, että pakolaisuus on vain yksi jakso elämässä, eikä ihmisen ominaisuus. Miten ajatus resonoi sinussa?

”Tuntuu, että suomalaisessa yhteiskunnassa ei usein nähdä, että pakolaiset ovat kokonaisia ihmisiä ja että pakolaisuus on vain status. Halusin tuoda esille sitä koko elämää ja siksi tarina alkaa jo Amalin syntymästä, minkä osaksi se pakolaisuus tulee. Kun kirjassa Amal saapuu Suomeen ja kuulee sanan ’pakolainen’, hän miettii mitä hän pakenee. Sana määrittelee tosi paljon ihmistä.”

Minkälaisia sisäisiä ristiriitoja Amal kokee kulttuureiden välillä?

”Amal oli aikanaan kasvatettu tiettyjen raamien sisällä, minkälainen on hyvä tyttö. Sitä hankasi vastaan unelmat ja kysymykset, mitä hän itse haluaa.

Kirjassa on myös lähisuhdeväkivaltateema, mikä on valitettava yhdistävä tekijä Suomen ja Irakin kulttuureissa. Suomi on Euroopassa lähisuhdeväkivallan yksi kärkimaista ja meillä on vahva perinne vaikenemisesta, ja sama on Irakin kulttuurissa. Vaikka Amal tulee toiseen ympäristöön, niin olosuhteet mahdollistavat tilanteen jatkumisen. Onneksi Suomessa on erilaisia keinoja puuttua väkivaltaan, ja niinpä hän alkaa saada tietoa, mikä on sitten avain muutokseen.”

Mikä on tällä hetkellä suurin uhka inhimillisyydelle, mitä vastaan taistelet kirjailijana ja aktivistina?

”Suuri kysymys, mutta lyhyt vastaus: polarisaatio ja vastakkainasettelu. Ihmisiä eriytetään empatian ja inhimillisyyden toiselle puolelle. Me nähdään sellaista ajattelua maahanmuuttajia kohtaan tosi paljon, että ’huolehditaan ensin meistä ja sitten vasta heistä’. Filosofi Hannah Arendt on sanonut, että ’pahuus alkaa siitä, mihin ihmisyys loppuu’. Meidän pitäisi aina pystyä miettimään toisiamme ihmisinä, eikä etäännyttämään tilastoiksi ja numeroiksi, koska silloin tapahtuu kauheuksia. Ihmisiä jätetään rajojen ulkopuolelle hengenvaarallisiin olosuhteisiin tai heihin kohdistetaan kansanmurhaa.”

Amal tarkoittaa suomeksi ’toivoa’. Miten nuoret maahanmuuttajataustaiset naiset ja aktivistit voivat jatkaa Amalin viestiä täällä Suomessa?

”Unelmoimalla rohkeasti ja uskomalla itseensä. Se ei kyllä ole niin yksinkertaista, koska unelmia voi olla, jos niitä voi olla. Unelmatkin ovat tässä ajassa tavallaan ihmisoikeus, joka ei toteudu kaikille. Yksilö voi itse yrittää ja on tärkeää, että yrittää, mutta samaan aikaan ympäristön pitää mahdollistaa yrittäminen. Tässä ajassa, kun joudumme taistelemaan jo taisteltujen oikeuksien ylläpitämiseksi, se on tosi huolestuttavaa. Toivon että nämä naiset saisivat kaikki mahdollisuudet elämäänsä.”

Minkälainen on sinun tulevaisuuden visiosi kirjamessujen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen yhdistämiselle Suomessa?

”Me näemme ympäri maailman kansalaisyhteiskunnan kaventumista ja sensuuria, missä pyritään tiettyjä ääniä nostamaan ja toisia ääniä sivuuttamaan. On olennaista, että pidetään kiinni moniäänisyydestä, ja että meillä on ihmisoikeusperustainen oikeusvaltio Suomessa. Meidän tulee vaatia tiettyjä päätöksiä meidän päättäjiltämme, laittaa resursseja kirjallisuuteen ja mahdollistaa eritaustaisten äänet ja kirjoittaminen. Olen ollut monessa asiassa ensimmäinen muun taustainen nainen ja raivannut tietä sille. Toivon, että seuraaville se ei olisi yhtä suuri taistelu.”

Suuri kiitos keskustelusta Amani Al-mehsenille ja haastattelija Zalfa Yehialle.

VINKKI: Helsingin kirjamessuilla Kultti-lavalla käyty keskustelu on katsottavissa Rosebudin Sivullinen -YouTube-kanavalle