12/10/2022 - , , ,

Yhteiset Lapsemme 3/2022: Fiona ’Elōnen esikoisteoksessa tuska, herkkyys ja huumori kulkevat käsikkäin

Teksti: Elina Tossavainen
Kuva: Jonne Räsänen / Otava

Vuonna 2018 media-alan opiskelija Fiona ’Elōne osallistui Ruskeat Tytöt -yhdistyksen media- ja kirjoittajakoulun RT LIT Akatemian luovan kirjoittamisen kurssille, jonka tavoitteena on lisätä ruskeiden ja BIPOC-ihmisten ääntä ja vaikutusvaltaa mediassa, joka normaalisti on hyvin valkoinen ja miesvaltainen. ’Elōne huomasi pian kurssin edetessä pyörittelevänsä samaa, pitkään mielessä pyörinyttä tarinaa kaikissa kirjoituksissaan.

Kurssilla kirjoitusten tyylilajia ja muotoa vaihdettiin, mutta sama tarina puski sinnikkäästi esiin kaiken läpi. Hän oli tuolloin pienen vauvan yksinhuoltaja, ja vaikka lapsi oli kovin odotettu ja rakas, oli tuo ajanjakso hänen elämänsä raskainta aikaa. Kirjoituskurssin vetäjä, toimittaja-kirjailija Koko Hubara ymmärsi nopeasti, että nyt on sattunut kohdalle poikkeuksellinen tarina, ja kirjoittaja.

Hubara kutsui ’Elōnen mukaan vuonna 2020 järjestetylle RT LIT Akatemian ja Otavan yhteiselle kirjoittajien master class-kurssille, jossa tarina lähti muovautumaan kohti lopullista muotoaan. ’Elōne onnistui vakuuttamaan Otavan kustantajat, ja nappasi itselleen kurssilta kustannussopimuksen omaa romaaniaan varten. Valmis teos julkaistiin nyt elokuussa 2022.

”Valitsisin sinut ennen itseäni tästä iäisyyteen, jos sinä et joka kerta valitsisi jotain muuta. Mutta valinta ei koskettanut enää pelkästään minua, jonkun täytyi valita lapsi.”

”Tulit luokseni kutsumatta” on eheä kokonaisuus, joka kuvaa rehellisesti nuoren ruskean äidin kokemusta yksinhuoltajana tämän päivän Suomessa. Kirjassa äitiys on raikasta, ja äiti uskaltaa myös myöntää omat puutteensa. Rakkaus lasta kohtaan on kuitenkin käsinkosketeltavaa.

Fiona ’Elōne (she/her) on 27-vuotias media-alan freelancer, kirjailija ja Ruskeat Tytöt -yhdistyksen toiminnanjohtaja, sekä tasa-arvon, antikapitalismin ja antirasismin puolesta puhuva nuori äiti. Juuret hänellä on sekä Suomessa että Tongalla, ja hän määritteleekin itsensä tongansuomalaiseksi. Koulutukseltaan hän on medianomi (AMK), elokuvan ja tv:n linjalta Tampereelta. Jos kirjasta tehtäisiin elokuva, ’Elōne kertoo olevansa juuri se tyyppi, joka haluaisi itse käsikirjoittaa, ohjata, tuottaa sekä näytellä pääosan siinä. Onnelliseksi hänet tekee ystävät, ja yhteiset kortti- tai lautapeli-illat.

Romaanissa kuljetaan onnistuneesti menneisyyden ja nykypäivän välillä. Nykyhetkessä päähenkilö Ona on pienituloinen parikymppinen yksinhuoltaja keskellä kiireisintä arkiaamua lapsen kanssa, kun yhtäkkiä puhelimeen saapuu viesti, joka pysäyttää hänet muistelemaan aikaa ennen lapsen syntymää. Aikaa, jonka muisteleminen sattuu edelleen. Mitä silloin oikein tapahtui? Ona pohtii menneisyyttään, miltei järjen vienyttä ensirakkauttaan ja myös suhdetta omaan isäänsä, jonka kanssa yhteiselo ei aina ole ollut ruusuilla tanssimista.

Tarina käsittelee isoja aiheita, kuten rakkautta, rasismia, päihdeongelmia, yksinhuoltajuutta ja luokkaeroja. Kirjassa pohditaan muun muassa sitä, miksi lapsuudessa Parhaan Ystävän pihaa eivät jakaneet kaikki lähiseudun asukkaat, ja miksi sen naapuruston jokaisessa pihassa oli oma grilli? Rankkojenkin aiheiden väliin on ujutettu sopivasti lempeyttä ja huumoria, joka muistuttaa kovasti elämää itseään: synkimmänkin risukasan keskelle voi paistaa aurinko. Kirjaa lukiessa spontaanit tirskahtelut vaihtuvat sujuvasti liikutuksen kyyneliin, ja toisinpäin.

Ona on hyvin samaistuttava hahmo, vaikkei hänen kokemuksiinsa tai muihin kirjan tapahtumiin olisikaan mitään omaa kosketuspintaa. ’Elōne kertookin toivovansa, että jokainen kirjan lukenut saisi siitä itselleen jotain ajateltavaa; ehkä ymmärrystä erilaisia ihmisiä ja elämäntilanteita kohtaan, tai vastavuoroisesti samaistumispintaa ja vertaistukea. Kirjoittaessaan ’Elōne ei kuitenkaan miettinyt sitä, kuka kirjan lukisi tai kuka tarinaan voisi samaistua. Hän kirjoitti kirjaa itselleen.

”Kirjan kirjoittaminen oli myös terapeuttista, se opetti mulle musta itsestäni tosi paljon, ja auttoi vahvistamaan mun omaa ääntä. Se on heijastunut varmasti kaikille muillekin mun elämän osa-alueille.”

Vaikka kirjasta lopulta tulikin fiktiivinen, sen tapahtumissa on myös kaikua hänen omasta elämästään. Hän kertoo, ettei lähtökohtaisesti kirjoittaisi mistään aiheesta, josta hänellä ei ole omaa kokemusta. Fiktiomuoto vapautti tarinan muovaamisen mielekkäämmäksi, todellisuus kun ei aina toimi draaman kaaren sääntöjen mukaan.

Kun romaanin julkaisu lähestyi, alkoi ’Elōne kuitenkin miettimään enemmän kysymyksiä representaatiosta, ja siitä, kuka kirjan tulisi lukemaan ja minkälaisia mielikuvia se aiheuttaisi lukijoille hänestä. Tai ehkä eniten sitä, mitä hänen kaltaisistaan ihmisistä ajateltaisiin? Kuinka se tulisi vaikuttamaan kaikkiin heihin, joilla ei ole tarinaan osuutta eikä arpaa, mutta jotka kuitenkin yhdistetään hänen kanssaan johonkin epämääräiseen massaan yhteiskunnassa? Hän kertoo pelänneensä eniten sitä, että kirjoittaisi aiheista liian demonisoivasti, ja loisi näin tahattomasti toiseuttavia rakenteita, kun tarkoitus on tehdä juuri päinvastoin.

”Vaikeinta oli lopulta miettiä sitä, mistä asioista voi kirjoittaa ja miten, ja mitä pidemmälle prosessi eteni, sitä enemmän mä mietin, miten mun kirjoitukset tulee vaikuttamaan ihmisiin.”

’Elōne uskoo, että erilaisten tarinoiden kertominen rehellisesti ja erilaisten äänten lisääminen kirjallisuudessa ja mediassa ovat juuri niitä tekijöitä, joiden avulla haitallisten rakenteiden purkaminen voi alkaa.

Tulit luokseni kutsumatta on vahva esikoisteos, ja seuraavaa kirjaa jää varmasti odottamaan moni lukija. Ideoita sitä varten ’Elōnella jo on, mutta missä muodossa ja milloin seuraava teos ilmestyy, jää nähtäväksi.

Fiona ’Elōne on haastateltavana lauantaina 29.10.2022 klo 11.00 Helsingin Kirjamessuilla Kulttuuri-, tiede- ja mielipidelehtiliitto Kultti ry:n lavalla.

Tagit

Takaisin aihealueeseen: , , ,