29/05/2019
Yhteiset Lapsemme 2/2019 -lehden teemana ilmastonmuutos
PÄÄKIRJOITUS
Järjestöjen ilmastotyö on kesken
Teksti: Markus Söderlund
Kuva: Heidi Rostén, Bolivia 2011
Tämän pääkirjoituksen ensimmäiset lauseet kirjoitetaan lentokoneessa. Lentoa ei ole ilmastokompensoitu. Vaikka kotimaan lentoni on toisen organisaation järjestämä ja kustantama, olisin voinut valita myös toisen matkustustavan. Juna olisi ollut vaihtoehdoista ekologisin. Olen nyt ongelman äärellä, konkreettisesti sen sisällä. Voisin edelleen selitellä, että olen hyvittänyt ja käyttänyt viimeisen vuoden aikana taksia vain kahdesti, työmatkat kuljen aina julkisilla, ja lentomatkat rajoittuvat pääasiassa satunnaisiin lomamatkoihin. Säästän myös työnantajan kustantamaa työaikaa, kun matkoihin kuluu vähemmän aikaa. Turha on kuitenkaan selittää, vaan pohtia, mitäs nyt tehdään.
Päätoimittaja Markus Söderlund, 2019.
Olemme valinneet tämän lehden teemaksi ilmaston. Aihe on ajankohtainen koko loppuelämämme ajan. Lasten osalta tilanne on täysin sama, vaikkakin rajuimmin muutoksesta kärsivät köyhimpien maiden lapset. Unicefin tavoite kehitysmaiden auttamisessa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on tärkeä. Auttajan roolissa ovat teollisuusmaat. Me itse säästyimme ilmastoahdistukselta lapsuudessamme, toisin kuin omat lapsemme. Lapsia pitäisi toisaalta myös suojella liialliselta vyörytykseltä.
Me ihmiset tarvitsemme ilmastosääntöjä ja -säätelyä, koska muuten luistamme vastuusta. Ilman niitä lämpenemisen rajoittaminen 1,5 asteeseen ei onnistu, eivätkä kansalliset päästövähennystavoitteet toteudu. Samalla logiikalla toimii esimerkiksi verotus – vapaaehtoisuus ei tuota riittävästi tuloksia. Järjestöjen, ja yhä enemmän myös yritysten, ilmastoasenne on oikea, mutta teot ovat vielä kesken.
Kolmas sektori vaikuttaa ilmastomuutoksen torjunnassa kahdella tavalla: omilla toimilla ja vaikuttamalla päätöksentekoon. Yhteiset Lapsemme ry aloitti kevättalvella järjestön ilmasto-ohjelman laatimisen, työ valmistui viimein vappuaattona, lentoni jälkeen. Olimme havainneet, että lähtötilanteemme ei ole huono. Suosimme jo kasvispainotteista ruokaa, lajittelemme jätteet, käytämme kaksipuolisia tulosteita ja lentomatkoja tehdään melko vähän, näin esimerkinomaisesti. Mutta tätä ennen periaatteita ei ole kirjoitettu. Ilmasto-ohjelmamme määrittelee nyt suhteemme matkustamiseen, hankintoihin, energiankäyttöön, jätteisiin, ja niin edelleen. Ohje on kirjoitettu pienimmän haitan periaatetta noudattaen, ja uskon sen olevan silti toteutettavissa ilman, että toimintakykymme heikentyy.
Vaikka päästöjä vähennettäisiin omin toimin tai velvoitteiden kautta, vähennys tuskin riittää, vaan tarvitaan myös kompensaatiota, jolla hiilinielua kasvatetaan. Tähän tarvitaan tulevaisuudessa rahaa. Yksittäiset kansalaiset voivat jo ryhtyä kompensoijiksi, mutta millä edellytyksillä avustusten varassa toimivat järjestöt voivat näin tehdä, ja miten ne kulut rahoitetaan? Avustus- ja rahoitusjärjestelmien tulisi huomioida tämä kysymys, koska varojenkäyttö on jo nykyisellään optimoitu.
Mutta ne säännöt. Lienee niin, että jos ilmasto-ohjeemme olisi ollut valmis lentomatkaani suunniteltaessa, vasta se olisi pakottanut valitsemaan lentokoneen sijasta junan.
