14/05/2018 - , ,

Kolmekymmentä vuotta tuloksellista yhteistyötä Boliviassa

Yhteiset Lapsemme ry viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhlavuotta. Lähes yhtä kauan se on tehnyt kehitysyhteistyötä Boliviassa kumppanijärjestö Defensa de los Niños Internacional – Sección Bolivia (DNI):n kanssa, vuodesta 1989.

Varhaiset vuodet

Yhteistyö alkoi tukemalla nuorten tukikotiprojektia ulkoministeriön rahoituksella. Tukikodit oli tarkoitettu jälkihuoltona lastenkotilaitoksissa kasvaneille täysi-ikäistyville nuorille. Aiemmin Boliviassa ei oltu järjestetty minkäänlaista jälkihuoltoa. Cochabamban yliopiston ja lastensuojelujärjestöjen tutkimuksen mukaan siitä johtuen yli 70 prosenttia laitosnuorista ajautui laitosajan päätyttyä rikoksiin, päihteiden väärinkäyttöön ja muuhun epäsosiaaliseen käyttäytymiseen. Tukikotien avulla edistettiin nuorten sopeutumista ja integroitumista ympäröivän yhteiskunnan toimintakykyisiksi jäseniksi. Niissä opittiin ottamaan vastuuta omasta elämästä, toimeentulosta ja opinnoista.

Vuonna 1994 aloitettiin yhteistyö DNI ja Amor de Dios -järjestöjen kanssa. Amor de Dios -järjestö ylläpiti perhepalvelukeskusta, johon työtä etsivät ja työssä käyvät vanhemmat, pääosin yksinhuoltajaäidit, saattoivat jättää lapsensa turvallisiin oloihin päivän ajaksi. Lapset saivat keskuksessa päivittäisen aterian, terveyspalvelut sekä mahdollisuuden koulunkäyntiin. Isommille lapsille ja nuorille opetettiin myös käsitöiden tekoa ja leipomista. Yhteiset Lapsemme ry avusti Nuorten tukikoti -hanketta sekä Perhepalvelukeskusta vuoteen 2000 asti ulkoministeriön myöntämillä hanketuilla. Yhdistyksen omavastuuosuus kerättiin prosenttiliikkeen ja erilaisten hyväntekeväisyystapahtumien avulla.

Ulkoministeriön hanketuen loppuessa tukikodeille niiden taloudellinen avustaminen jatkui kummitoiminnan muodossa aina tukikodeissa itse nuorten kanssa asuneen DNI:n pitkäaikaisen puheenjohtajan Jorge Vilan kuolemaan saakka vuonna 2012. Kaiken kaikkiaan tukikodeissa on asunut yli sata nuorta ja nuorta aikuista, joiden elämässä tukikotijakso on ollut erittäin merkityksellinen. He eivät saaneet ainoastaan mahdollisuutta opiskeluun ja itsenäiseen elämään. Heille tukikoti oli todellinen koti ja he kokivat saaneensa perheen. Lukuisat pojat ja nuoret miehet olivat veljiä toinen toisilleen, Jorge heidän isänsä ja myöhemmin, kun pojat perustivat omia perheitä, Jorge oli heidän lapsilleen isoisä.

Lasten oikeudet huomioon

Vuosille 2006-2008 haettiin ja saatiin ulkoministeriöltä hanketukea DNI-järjestön työhön bolivialaisten lasten ja nuorten kansalaisoikeuksien parantamiseksi. Plan Marco -suunnitelman mukaisesti kehitettiin ja parannettiin lasten ja nuorten asemaa monin tavoin. Osa-alueita olivat muun muassa oikeus koulunkäyntiin, terveydenhuoltoon, fyysiseen koskemattomuuteen, oikeudenmukaisiin rangaistuksiin ja turvallisiin työskentelyolosuhteisiin.

Vuosina 2009-2011 hankkeella tuettiin niin ikään lasten ja nuorten kansalaisoikeuksien toteutumista. Tiedotustyön sekä päättäjiin kohdistuvan valistustyön kautta edistettiin alaikäisten oikeudellisen ja yhteiskunnallisen aseman paranemista.

DNI pyrki vaikuttamaan myös siihen, että valtio ottaa vastuulleen lakisääteiset velvollisuutensa. DNI on ollut vaikuttamassa Bolivian lapsia koskevan lainsäädännön laadintaan jo sen valmisteluvaiheessa sekä lasten ja nuorten oikeuksien näkökulman sisällyttämiseen maan uuteen perustuslakiin.

Lapset ja nuoret aktiivisina toimijoina

”Oruron lapset ja nuoret toiminnan keskiössä” -hanke toteutettiin vuosina 2012-2014 sekä jatkohanke vuosina 2015-2017. Niiden kautta kehitettiin lasten ja nuorten omia vaikuttamismahdollisuuksia sekä kansalaisaktivismia Oruron esikaupunkialueilla 3 ja 4.

Näillä alueilla suurin osa asukkaista on parempien toimeentulomahdollisuuksien perässä maalta muuttaneita alkuperäiskansojen jäseniä. He kokevat usein syrjintää ja rasismia. Perheet elävät hyvin vaatimattomissa oloissa. Toiminta kouluissa on lasten tulevaisuuden kannalta keskeisessä asemassa. Lapset ja nuoret järjestäytyivät kouluissa demokraattisin vaalein valituissa oppilasneuvostoissa ja asuinalueilla toimivissa lapsiryhmissä eli prikaateissa. Näiden ryhmien kautta he ovat päässeet konkreettisesti osallistumaan yhteisöjensä päätöksentekoon.  Lapset ja nuoret laativat vuosittaiset toimintasuunnitelmat, jotka he sitten toteuttivat. Heille järjestettiin sosiopoliittisen ja kansalaisvaikuttamisen koulutusta.

Jatkohankkeen päätösvuosi oli tuottelias

Vuoden 2017 aikana DNI Bolivia työskenteli Oruron hankkeen puitteissa kahdenkymmenen lasten ja nuorten organisaation kanssa. Yhteistyökouluja oli kolmetoista, asuinalueiden prikaateja kuusi. Yhteensä 207 lasta ja nuorta suoritti loppuun asti kolmivuotisen sosiopoliittisen koulutusohjelman ja heidän osanottonsa oli hyvin aktiivista.

Koulut ovat Boliviassa todella suuria. Oppilasneuvostojen ja prikaatien toiminta koskettaa epäsuorasti tuhansien lasten ja nuorten asioita ja ympäristöä. Lasten ja nuorten organisaatiot toteuttivat laatimansa vuosittaiset toimintasuunnitelmat 92-prosenttisesti, reilusti yli asetettujen tavoitteiden (80 %). He osallistuivat yhteisöjensä päätöksentekoon ja verkostoituivat paikallisella, alueellisella ja kansallisella tasolla.

Lapsia ja nuoria koulutettiin mediakasvatuksen alalla ja viestintätaidoissa. He tekivät vaikuttamistyötään tunnetuksi ja saivat näkyvyyttä eri tiedotuskanavien kautta radiossa, TV:ssä, lehdissä, julkaisuissa, dokumenttivideolla ja lehdistötilaisuuksissa. Lasten ja nuorten lisäksi koulutettiin myös opettajia ja vanhempia (yht. 213 vuonna 2017) teemoista, kuten väkivallan ehkäisy, kiusaaminen, sukupuoli, lapsia ja nuoria koskeva lainsäädäntö sekä yhteisöllinen valokuvaus.

Vaikuttavaa on ollut lapsissa ja nuorissa tapahtuva kehitys ja kuinka he kokevat hyötyneensä DNI:n koulutuksiin ja toimintaan osallistumisesta. Usein hiljaisista ja ujoista lapsista on kasvanut reippaita ja sanavalmiita nuoria. He rohkenevat tuoda asiansa kuuluville vaatien oikeuksiaan ja toimivat vastuuntuntoisesti. Yksilöllisten kehitystarinoiden lisäksi he ovat vahvistuneet ryhminä ja verkostoina vertaistoimijoiden kanssa. Näin he tulevat paremmin kuulluksi ja heidät otetaan huomioon.

Suuntana tulevaisuus

Vuosi 2018 on pitkäaikaisen kumppanuuden aikana poikkeuksellinen välivuosi, jolloin Yhteiset Lapsemme ry ei rahallisesti tue DNI:n toimintaa. Ulkoministeriö ei vuoden 2016 hakukierroksella suurten kehitysyhteistyön määrärahojen leikkausten keskellä myöntänyt tukea hakemallemme hankkeelle vuodelle 2018. Olemme kuitenkin saaneet ulkoministeriöstä kannustusta hakea rahoitusta seuraavalla hakukierroksella uudelleen, joten tänä vuonna valmistellemme ja haemme rahoitusta uudelle hankkeelle vuodesta 2019 alkaen.

Tarve on edelleen erittäin suuri. Vaikka Bolivian talous on vahvistunut viime vuosien aikana, eivät varat ole kuitenkaan jakautuneet tasaisesti. Sosiaalinen kehitys on monin paikoin jäänyt taka-alalle. DNI tekee tiiviisti yhteistyötä julkisen hallinnon kanssa. Tavoitteena on, että valtio tai kunnalliset toimijat saadaan jatkamaan järjestöjen tekemää työtä. Näin on käynyt esimerkiksi lasten ja nuorten oikeusasiamiehen tehtävien kanssa, joita DNI aiemmin hoiti. Tosin julkisiin toimijoihin on viime aikoina kohdistunut Boliviassa suuria leikkauksia ja kansalaisyhteiskunnan tila on kaventunut huolestuttavasti.  DNI toimii laajasti eri puolilla Boliviaa ja on ollut erittäin hyvä ja luotettava yhteistyökumppani.

Haluamme kiittää kaikki tukijoita ja kummeja näiden vuosien varrelta! Osallistumisenne on mahdollistanut työn jatkuvuuden. Kohdistamme katseemme tulevaan ja toivomme, että näette työn merkityksellisyyden tärkeänä jatkossakin. Mikäli koet mahdollisena liittyä pieneen, mutta pitkäjänteiseen kuukausilahjoittajien joukkoon, voit omalta osaltasi vaikuttaa lasten ja nuorten oikeuksien toteutumiseen Boliviassa.

Teksti: Jaakko Lavonius
Kuva: Vilma Pimenoff

 

Takaisin aihealueeseen: , ,