14/04/2023

Yle Uutiset 10.4: Yksin Afganistanista Suomeen 15-vuotiaana saapuneen Azizin taival tukiperheensä kanssa alkoi elekielellä

Teksti: Otso Karhu / Yle
Kuva: Retu Liikanen / Yle

Aluksi oli vain käsimerkit.

Marraskuussa 2015 Aziz, silloin 15, saapui turvapaikanhakijana yksin Suomeen Afganistanista. Hänellä ei ollut täällä sukulaisia, ystäviä, tai yhtään mitään.

Azizin perhe lähetti pojan Suomeen, koska he eivät halunneet hänen joutuvan talibanin tai rikollisjärjestöjen uhriksi tai sotilaaksi.

Darin ja persian kieltä puhuva Aziz majoitettiin ryhmäkotiin Vihtiin, missä hän yritti tutustua uuteen maahan sanakirjan ja opasteiden kautta.

Tammikuussa 2016 Veera Tyhtilä ja Sampsa Huttunen näkivät joukon esitteitä, missä kerrottiin tukiperhetoiminnasta.

He halusivat auttaa.

Tukiperhetoimintaa järjestävä Yhteiset Lapsemme ry haastatteli Veeran, Sampsan ja Azizin. Pian he kaikki kokoontuivat ensin Azizin ryhmäkodissa, sitten perheen kotona Helsingissä.

Nyt, runsaat seitsemän vuotta myöhemmin Aziz on kieliopinnot ja peruskoulun käynyt 22-vuotias suomea puhuva mies, joka valmistui viime viikolla hammashoitajaksi.

Uusi työ alkaa pääsiäisen jälkeen. Haku Suomen kansalaiseksi on käynnissä.

Lue koko juttu Yle Uutisten sivuilta!

Voisitko sinä olla kauan kaivattu tukiperhe maahan tulleelle nuorelle? Lue lisää toiminnastamme, ja ilmoittaudu mukaan!

Lisää ajankohtaisia:

Haemme järjestötyöntekijää Yhteiset Lapsemme ry:n toimistolle

24/05/2023

Yhteiset Lapsemme ry on rasismia vastaan toimiva ja kulttuurista moninaisuutta puolustava lastenoikeusjärjestö. Yhteiset Lapsemme ry hakee alle 30-vuotiasta järjestötyöntekijää toimistotehtäviin....

Lue lisää

Olemme mukana Maailma kylässä -festivaaleilla Suvilahdessa 27.-28.5.2023

16/05/2023

Maailma kylässä on koko perheelle sopiva kestävän kehityksen festivaali, globaaliaiheiden keskusteluareena ja maksuton kulttuuritapahtuma, joka järjestetään vuosittain toukokuun viimeisenä viikonloppuna...

Lue lisää

Haemme Yhteiset Lapsemme ry:lle innostavaa ja motivoitunutta toiminnanjohtajaa

15/05/2023

Yhteiset Lapsemme ry on vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen poliittisesti ja ideologisesti sitoutumaton lastenoikeusjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme ry:n kevätkokous 2023

02/05/2023

Yhteiset Lapsemme ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään torstaina 11.5.2023 alkaen klo 18.00. Kokous pidetään Yhteiset Lapsemme ry:n toimistolla osoitteessa Pohjoinen Hesperiankatu...

Lue lisää

Antirasistiset aamunavaukset ala- ja yläkouluihin

21/03/2023

Aamunavauksissa käsitellään rasismia ja siihen liittyviä ilmiöitä ikätasoisesti, ja niiden toivotaan herättelevän ajatuksia. Lataa aamunavaus alakouluun täältä ja yläkouluun täältä!...

Lue lisää

Vaalien jälkeen: Muistutukset hallitusneuvottelijoille

09/03/2023

Jokaiselle lapselle varmistettava oikeus turvallisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja aitoon osallisuuteen Lasten ja nuorten hyvinvointi on tärkein asia, kun rakennetaan tulevaisuuden Suomea. Haluamme muistuttaa hallitusneuvottelijoita...

Lue lisää