19/04/2017

Yhteiset Lapsemme -Uutiskirje 4/2017

Toukokuun vihreys ja lämpö ovat vihdoin täällä! Nyt on hyvä kääntää katse kohti kevään viimeisiä tapahtumia sekä antaa ennakkotietoja syyskauden toiminnasta.

Lempeä katse IV –näyttely 15.6. saakka
Vihdin ryhmäkotimme aloittaessa toimintansa tammikuussa 2016 voimauttavan valokuvan opintoja Aalto-yliopistossa suorittava Pirre Toikkanen aloitti yksin tulleiden turvapaikanhakijanuorten kanssa kuvausprosessin. Nyt hänen ottamansa valokuvat ovat nähtävissä yhdessä muiden kurssilaisten lopputöiden kanssa Lempeä katse IV –näyttelyssä Kulttuurikeskus CAISAssa. Näyttely on avoinna 15.6. saakka. Sen ohella järjestetään myös monipuolista oheisohjelmaa. Lue lisää

Näyttelyssä esillä olevat voimauttavat valokuvat ovat myös lämmin muisto yhteisestä ajasta, sillä toimintamme Vihdissä on päättynyt. Nuoremme ovat kevään aikana saaneet uudet kodit. Jokaisen nuoren tilanne on ratkaistu parhaalla mahdollisella tavalla. Toiminnan päättymisen syynä oli Vihdin kunnan kilpailutusprosessin lopuksi tekemä päätös olla perustamatta kuntaan perheryhmäkotia.

Uudet kotisivut ja verkkolehti avattu
Yhteiset Lapsemme –kotisivut ovat uudistuneet! Suomenkielinen sivusto on jo avattu ja muut kieliversiot julkaistaan mahdollisimman pian. Uudistuksen yhteydessä olemme perustaneet Yhteiset Lapsemme –verkkolehden. Verkkolehti mahdollistaa ajankohtaisten artikkelien julkaisemisen tiheämmin. Yhteiset Lapsemme –lehti ilmestyy paperilehtenä tänä vuonna kaksi kertaa.

Lue Pirre Toikkasen artikkeli Maailman ihanimmat pojat Yhteiset Lapsemme –verkkolehdestä!

Maailma kylässä –festivaali 27.-28.5.
Olemme jälleen mukana Maailma kylässä –festivaalissa! Festivaalin teemana on tänä vuonna kansalaisyhteiskunta ja alueellisena painopisteenä Latinalainen Amerikka. Yhteiset Lapsemme ry:lle tämä sopiikin erinomaisen hyvin, sillä Bolivian kehitysyhteistyöhankkeessamme tehdään työtä erityisesti lasten ja nuorten oikeuksien ja vaikuttamismahdollisuuksien edistämiseksi kansalaisyhteiskunnassa.

Yhteiset Lapsemme ry:n teltassa on esillä Vilma Pimenoffin ottamia valokuvia Boliviasta. Valokuvat on otettu keväällä tehdyn hankkeen seurantamatkan yhteydessä. Lapsille on omaa ohjelmaa mm. supersankarinaamioiden askartelua ja saippuakuplaihmeitä!

HUOM. Telttamme on festivaalialueen sisääntulokäytävällä lähellä suihkulähdeallasta (Paikka G465). Maailma kylässä –festivaali on avoinna lauantaina klo 11-21 ja sunnuntaina klo 11-19. Tutustu koko festivaalin mahtavaan ohjelmistoon!

Murrosikäisten adoptionuorten vanhempien tapaaminen 7.6.
Murrosikäisten adoptoitujen ja sijoitettujen nuorten vanhemmille suunnatussa kevään viimeisessä tapaamisessa 7.6. klo 17-20 aiheena on Pelko ja rohkeus. Katso tarkemmin

Ilmoittautumiset 31.5. mennessä: anja.wikstedt(a)yhteisetlapsemme.fi. Osallistumismaksu 45 €/hlö (sis. kahvi- ja teetarjoilun). Tapaamiset jatkuvat kerran kuukaudessa syksyllä!

Adoptiovalmennuskurssit syksyllä
Syksyn adoptiovalmennuskurssit Helsingissä ja Oulussa ovat täynnä, mutta varapaikoille voi ilmoittautua sähköpostitse anja.wikstedt(a)yhteisetlapsemme.fi. Ruotsinkielinen adoptiovalmennuskurssi järjestetään lähellä Vaasaa 8.-10.9. ja kurssilla on tilaa! Katso tarkemmin

Adoptoitujen chat avoinna ma ja to klo 18-20
Adoptoitujen chatissa voi jutella luottamuksellisesti koulutettujen vapaaehtoisten adoptoitujen aikuisten kanssa. Chat on avoinna maanantaisin ja torstaisin klo 18-20. Chat on tarkoitettu kaikille adoptoiduille ja sen alaikäraja on 13 vuotta. Katso tarkemmin

Open Day –konferenssi (NAC) 29.9.
Pohjoismaisen Adoptioneuvoston kokous pidetään tänä vuonna Helsingissä ja sen yhteydessä järjestetään kaikille avoin Open Day –konferenssi perjantaina 29.9.2017 Helsingissä Klaus K –hotellin Rake –salissa. Open Day -konferenssipäivä on suunnattu adoptio- ja lastensuojelutyön ammattilaisille, adoptoiduille ja adoptiovanhemmille sekä muille aiheesta kiinnostuneille. Päivän teemana on Current Phenomena in Intercountry Adoptions ja puhujina on alan asiantuntijoita sekä Suomesta että muista maista. Konferenssikieli on englanti. Osallistumismaksu on 110 €/ henkilö. Lisätiedot, ohjelma ja ilmoittautuminen

Ramandan tanssi –musiikkinäytelmä 8.10. ja 10.10.
Koko perheen musiikkisatunäytelmä Ramandan tanssi saa kantaesityksensä lokakuussa Aleksanterin teatterissa Helsingissä. Näytelmän on käsikirjoittanut ja ohjannut Birgit Tapaninen Baltzar ja musiinkin säveltänyt Hanna Marsh.

Ramandan tanssissa nivoutuu yhteen vanhaa mustalaisperinnettä ja tämän päivän modernia kulttuuria. Sadun tarina on opettavainen, myyttinen ja monikerroksinen. Näytelmässä tuodaan yhteen nuorten ja aikuisten sisäisiä maailmoja, kurkistetaan kulttuurierojen ja mustalaismyyttien taakse ja samalla luodaan tilalle uutta laulun, tanssin ja tarinan keinoin.

Esitykset Aleksanterin teatterissa ensi-ilta su 8.10. klo 16, ti 10.10. klo 13 ja klo 19. Liput 25 e/ 14e / 8,50 e/ 6 e. Esitys sopii 7-vuotiaasta alkaen kaikenikäisille. Kesto n. 2 h, sisältäen väliajan. Lippuja rajoitettu määrä!

Aurinkoista kesää toivottaen

Yhteiset Lapsemme ry:n tiimi

KUVA: Askartelua Maailma kylässä -festivaalissa 2015. Ohjaajana Rosamaría Bolom.

 

 

 

Lisää ajankohtaisia:

Yhteiset Lapsemme ry hakee viestinnän harjoittelijaa syksyksi 2025

13/06/2025

Haemme reipasta ja osaavaa korkeakouluharjoittelijaa monipuolisiin VIESTINNÄN tehtäviin Yhteiset Lapsemme ry:n toimistolle Helsinkiin. Harjoittelun kesto on noin 4 kuukautta alkaen...

Lue lisää

Ruotsin raportti on osa laajempaa keskustelua kansainvälisen adoption eettisistä kysymyksistä

09/06/2025

Maanantaina 2.6.2025 julkaistiin selvitys Ruotsin kansainvälisestä adoptiosta ja sen historiasta. Raportti on osa laajempaa jo vuosia jatkunutta keskustelua kansainvälisen adoption...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 2/2025: Valokuvia elämästä, kuolemasta ja vastarinnasta Palestiinassa

09/06/2025

Teksti: Irma MarttinenKuva: Mohammed Zaanoun Voisiko olla tätä ajankohtaisempaa näyttelyä? Valokuvataiteen museossa Helsingin Kaapelitehtaalla 9.5.2025 avautunut valokuvanäyttely Activestills – dokumentoimassa...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 2/2025: Valokuvia, vastarintaa ja rauhankasvatusta

09/06/2025

Henkilökuvassa valokuvaaja Nora Sayyad Teksti: Irma MarttinenKuvat: Nora Sayyad Nora Sayyad, 34, on suomalais-palestiinalainen valokuvaaja ja tuleva pedagogi. Hänen työssään...

Lue lisää

Vuokrataan toimitilaa järjestöjen yhteisöstä Etu-Töölöstä Helsingistä

01/06/2025

Näkyvätkö työhuoneesi ikkunasta kesäkuussa kukkivat hevoskastanjat? Tervetuloa mukaan järjestöjen yhteisöön Etu-Töölöön! Toimitilamme sijaitsevat Hesperian bulevardilla, osoitteessa Pohjoinen Hesperiankatu 15 A...

Lue lisää

Lämpimät kiitokset kaikille Yhteiset Lapsemme ry:n kevätkokoukseen osallistuneille!

12/05/2025

Yhteiset Lapsemme ry:n kevätkokous pidettiin maanantaina 26.5.2025 yhdistyksen toimistolla Helsingissä. Helsinki. Kokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin Yhteiset Lapsemme ry:n vuosikertomus ja...

Lue lisää