25/11/2021

Yhteiset Lapsemme ry:n Joulukeräys 2021

LÄMMIN KIITOS KAIKILLE YHTEISET LAPSEMME RY:N JOULUKERÄYKSEEN OSALLISTUNEILLE!

Yhteiset Lapsemme ry:n vuoden 2021 joulukeräys alkaa 1. adventtisunnuntaina ja jatkuu loppiaiseen 6.1.2022 saakka. Osallistumalla joulukeräykseen tuet työtämme lasten ja nuorten hyväksi kulttuurisesti moninaisessa Suomessa!

Yhteiset Lapsemme ry:n joulukeräyksen tuotto käytetään rasisminvastaiseen työhön, lasten oikeuksien edistämiseen sekä Suomeen muuttaneille lapsille ja nuorille järjestettävän toiminnan tukemiseen.

Haluamme turvata jokaisen lapsen oikeuden turvalliseen ja hyvään elämään Suomessa.

Suomessa kulttuurisesti moninaisen taustan omaavat lapset kokevat edelleen muita huonompaa kohtelua. Heihin kohdistuu loukkaavaa puhetta, vähättelyä ja jopa väkivaltaa. Tutkimusten mukaan jopa 75 % lapsista, joiden toinen vanhempi on maahan muuttanut, on kokenut rasismia ja syrjintää. Julkiset tilat tai internetin maailma eivät myöskään ole turvallisia paikkoja rasismia kohtaaville nuorille.

Yhteiset Lapsemme ry:n toiminta tavoittaa vuosittain noin 15 000 lasta ja nuorta. Sosiaalisessa mediassa kampanjamme ja viestimme tavoittavat kuukausittain noin 30 000 henkilöä. Osallistumalla joulukeräykseemme ja tukemalla työtämme autat meitä turvaamaan yhä useamman lapsen ja nuoren onnellisen arjen.

Voit lahjoittaa MobilePaylla koodilla 74263 tai verkkosivuillamme

Lämmin kiitos, että olet tekemässä hyvää!

Yrityslahjoitukset

Haluatteko osallistua joulukeräykseemme yrityslahjoituksella?

Lahjoittaminen lasten ja nuorten hyväksi on hieno tapa kantaa yhteiskuntavastuuta.

Kaikille yrityslahjoituksen tekijöille tarjoamme näkyvyyttä verkkosivuillamme, sosiaalisessa mediassa sekä Yhteiset Lapsemme -lehdessä. Verkkoviestintämme tavoittaa noin 30 000 henkilöä kuukaudessa. Yhteiset Lapsemme -lehden printtilehden levikki on 1000 kappaletta ja sen lisäksi verkkolehti tavoittaa tuhansia lukijoita.

Yhteydenotot yrityslahjoituksissa: lahjoitukset@yhteisetlapsemme.fi. Jos haluat keskustella tarkemmin lahjoituksen antamisesta, ota yhteyttä henkilöstömme

Lämmin kiitos, että yrityksenne on kantamassa vastuuta tulevaisuuden Suomesta!

Rahankeräyslupa Poliisihallitus pvm 22.10.2020 nro RA/2020/1296

Lisää ajankohtaisia:

ZERO RACISM! Muutos alkaa meistä -tapahtuma Sellon kirjastossa 16.3.2026

26/02/2026

Rasisminvastainen viikko (16.-21.3.2026) alkaa Sellon kirjastosta! Tule mukaan osoittamaan tukesi turvalliselle ja rasismista vapaalle nuoruudelle Suomessa. Aika: Maanantaina 16.3.2026 klo...

Lue lisää

Luovan toiminnan perhekahvilat aloittavat toimintansa Vantaalla maaliskuussa 2026

17/02/2026

Uutena kotoutumisen tuen toimintamuotona aloitamme maaliskuussa kulttuuriperhekahvilatoiminnan Vantaalla.  Kulttuurikoto on Vantaan Lastenkulttuurikeskuksissa järjestettävä avoin luovan toiminnan perhekahvila Suomeen muuttaneille lapsiperheille....

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme ry osallistuu #OlenTukena -kampanjaan 9.-15.2.2026

09/02/2026

Yhteiset Lapsemme ry on mukana #OlenTukena -kampanjassa 9.-15.2.2026. Kampanja kutsuu toimintaan mukaan uusia tukihenkilöitä ja tukiperheitä. Kampanja muistuttaa samalla ystävänpäiväviikolla,...

Lue lisää

Blogi 1/2026: Arjen kaveruus ja kohtaaminen tukevat kotoutumista

06/02/2026

Teksti: Mariam UmorKuva: Yilidan Sikandeer Lähialueet tutuksi –hanke on tullut päätökseen ja hankkeen loppuseminaari järjestettiin heti alkuvuodesta 13.1.2026. Lähialuekaveritoiminnan tarkoituksena...

Lue lisää

Antirasistiset työpajat ja opetusaineistot esittelyssä Educassa 23.-24.1.2026

14/01/2026

Yhteiset Lapsemme ry on mukana Pohjoismaiden suurimmassa opetus- ja kasvatusalan tapahtumassa Educassa 23.-24.1.2026 Helsingin Messukeskuksessa. Tänä vuonna messujen teemana on...

Lue lisää

Blogi 11/2025: Koulun antirasistinen toimintakulttuuri ei synny ilman rakenteellisia muutoksia

04/12/2025

Teksti: Hanna-Leena Ylönen Rasismi on osa monien oppilaiden koulukokemusta Suomessa. Helsingin yliopiston Rasismi ja antirasismi yläkoulussa (RILSE)-projektin tulokset osoittavat, että...

Lue lisää