Yhteiset Lapsemme 1/2024: ”Rakenteellinen muutos tapahtuu pienillä teoilla”

Valkoinen koulu -paneelikeskustelussa puhuttiin antirasismin edistämisestä kouluissa

Teksti: Linnea Heinonen
Kuva: Doris Hakkarainen / Fingo, 2024

Pohjoismaiden suurimmassa opetus- ja kasvatusalan tapahtumassa, Educassa, 27.1. kansalaisjärjestöjen globaalikasvatusverkoston ja Fingon järjestämä paneelikeskustelu ”Valkoinen koulu? Antirasistisia toimintatapoja ja normikriittisyyttä koulujen arkeen” keräsi kuuntelijoita tilan täyteen. Paneelikeskustelun aiheena oli se, miten opettaja voi tunnistaa rasismia ja tuoda antirasistista työotetta osaksi omaa arkityötään. Panelisteina olivat Suomen romaniyhdistyksen nuorisotyön koordinaattori Dimitri Lindgren, yhdenvertaisuuden asiantuntija Ulkar Aghayeva sekä opettaja ja kasvatusalan asiantuntija Salaado Qasim. Keskustelun juontajana toimi Amanda Chalimba Yhteiset Lapsemme ry:stä.

Viime vuonna tehdyn EU-selvityksen mukaan Suomi on yksi Euroopan rasistisimmista maista. Rasismi on siten läsnä myös lasten ja nuorten elämässä vaikuttaen laajasti heidän hyvinvointiinsa, työ- ja opiskelumotivaatioon sekä tulevaisuuden uskoon. Koulu ei ole rasismista vapaa, vaan nuoret kokevat rasismia joka puolella koulua, eikä siihen puututa riittävästi.

Valkonormatiivisuus näkyy oppikirjoissa

Yksi rasismia ylläpitävä tekijä on valkonormatiivisuus, joka näkyy koulujen lisäksi myös laajemmin yhteiskunnassa. Ulkar Aghayeva määrittelee keskustelussa valkonormatiivisuutta valtarakenteena, jossa valkoisuutta ihannoidaan: länsimaalaiset ovat parempia kuin muut. Esimerkkinä lasten ja nuorten kohtaamista valkoisuuden normeista Aghayeva nostaa keskustelussa esiin lapsille ja nuorille suunnatut kirjat sekä elokuvat, joissa jo pienille lapsille luodaan kuvaa siitä, kuka on hyvä, paha, voittaja tai kärsijä. Salaado Qasim täydentää Aghayevan puheenvuoroa kertomalla, että kouluissa oppikirjat ja opetussuunnitelma on suunniteltu vain yhdestä näkökulmasta, joka keskittyy pitkälti eurooppalaiseen kulttuuriin, historiaan ja kirjallisuuteen.

Valkoisuusnormin muuttamiseksi tarvittaisiin Qasimin mukaan siis myös monipuolisempia oppikirjoja, jotka vastaisivat paremmin itse moninaista oppilasjoukkoa. Hän kertoo edistäneensä tätä kirjoittamalla itse oppikirjan Suuria unelmia – tarinoita suomalaisista, jotka muuttavat maailmaa. Kirjat ovat Qasimin mukaan yksi tapa tuoda esiin positiivisia representaatioita, joita ei koulumaailmassa muuten ole saatavilla kaikille.

Lapsella on oikeus tulla nähdyksi

Dimitri Lindgren nostaa esiin sen, miten opettajan tulisi toimia havaitessaan rasismia. Tärkeää on, ettei rasistisia vitsejä tai heittoja katsota sormien läpi tai sivuuteta. Opettajan vastuulla on antaa oppilaille tietoa siitä, mitä rasismi on ja puuttua siihen. Sen sijaan, että todettaisiin, ettei rasistinen heitto ollut kivasti sanottu, on tärkeää sanoittaa, miksi se ei ole kivaa tai oikeutettua.

Lindgren ottaa puheeksi myös sen, ettei nuoren kuulu olla vastuussa koko yhteisönsä edustamisesta tai oman kulttuurinsa tavoista ja historiasta tiedottamisesta, vaan vastuu tästä on opettajalla. Opettajan on perehdyttävä kulttuuriin ja annettava siitä tarvittava tieto muulle luokalle, jotta nuori pystyy olemaan luokkahuoneessa tasavertainen oppilas muiden kanssa. Aghayeva täydentää tätä ajatusta vielä toteamalla, että tilanteessa, jossa nuori joutuu edustamaan koko kulttuuriaan tai yhteisöään, viedään häneltä myös oikeus itsensä määrittelemiseen.

Qasim muistuttaa, että jokainen lapsi tulisi nähdä yksilönä. On tärkeää ottaa huomioon kaikkien oppilaiden perustarpeet ja pyrkiä vaalimaan heidän identiteettiään, esimerkiksi opettelemalla lausumaan oppilaiden nimet oikein.

Opettajan itsereflektio on tärkeää

Kaikki puhujat ovat samaa mieltä siitä, miten tärkeä merkitys opettajan itsereflektiolla on haitallisten rakenteiden purkamisessa ja antirasismin edistämisessä. Aghayeva avaa itsereflektion merkitystä kertomalla, kuinka reflektoimalla omaa toimintaamme, voimme ymmärtää, miten me itse normalisoimme asioita. Sen ymmärtämisen myötä voimme paremmin purkaa näitä haitallisia rakenteita. Aghayeva myös painottaa sitä, että reflektoidessa omaa toimintaa voi herätä tunteita ja yksilö voi tajuta tehneensä tietämättään kamaliakin asioita, mutta jotta voimme muuttua, on myös hyväksyttävä se, että toisinaan erehdymme ja teemme virheitä, joista voimme kuitenkin oppia.

Qasim täydentää itsereflektion merkitystä opettajan työssä kertomalla, että osa opettajan työtä on myös jatkuvasti arvioida omaa toimintaa, ja tutkia, miten oma käytös vaikuttaa oppilaisiin. Itsetutkiskelu edistää sekä omaa henkilökohtaista osaamista, että ammatillista osaamista, eikä itsereflektion prosessi tule koskaan valmiiksi.

Keskustelun päätteeksi jokainen panelisteista saa antaa yhden antirasistisen neuvon opettajille. Dimitri Lindgren painottaa opettajan omien ennakkoluulojen, tapojen ja käytänteiden unohtamista. Esimerkkinä tästä hän kertoo yleisen romaninuoriin liitetyn stereotypian, jonka mukaan he ovat kaikki huonoja koulussa. Esimerkin myötä hän toivoo, ettei opettaja antaisi tällaisen uskomuksen vaikuttaa siihen, miten hän suhtautuu romaninuorten koulunkäyntiin, vaan kannustaisi kaikkia heitä ponnistelemaan ja saavuttamaan asioita, kuten muitakin luokan oppilaita. Ulkar Aghayeva vinkkaa paikalla oleville kasvatusalan ammattilaisille ja aiheesta kiinnostuneille tutustumaan erilaisiin materiaaleihin sekä järjestöihin, jotka tarjoavat apua erilaisten aiheiden käsittelemiseen. Salaado Qasim jatkaa painottamalla itsereflektion merkitystä ja sitä, kuinka kasvattajina meidän on myös itse oltava valmiita kasvamaan ja oppimaan. Kaikki opettajat tekevät virheitä, mutta niiden näkeminen oppimiskokemuksina on tärkeää. Qasim muistuttaa vielä lopuksi siitä, ettei muutos tapahdu silmänräpäyksessä.