22/01/2021

Tilaamalla Yhteiset Lapsemme -uutiskirjeen pysyt ajantasalla

Yhteiset Lapsemme -uutiskirje lähetetään kaikille jäsenille ja uutiskirjeen tilaajille noin 9-11 kertaa vuodessa. Uutiskirje julkaistaan myös kotisivuillamme ja sen tilaaminen ei edellytä jäseneksi liittymistä.

Uutiskirjeessä on tietoa tulevista tapahtumista, koulutuksista ja kampanjoista sekä muista ajankohtaisista asioista. Tutustu uusimpaan uutiskirjeeseen ja liity jäseneksi tai tilaa uutiskirjeemme!

Yhteiset Lapsemme – Uutiskirje 11/2021

Yhteiset Lapsemme ry:n joulukuun uutiskirjeessä on monia hyviä uutisia ja ilonaiheita!

Viime viikolla julkistetun Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) vuoden 2022 avustusehdotuksen mukaan Yhteiset Lapsemme ry:n perustoiminta näyttää turvatulta. Voimme jatkaa kansainväliseen adoptioon,  rasisminvastaiseen Ole rohkea ja reilu -toimintaan sekä viestintään ja vaikuttamiseen liittyvää työtämme. 

Erityisesti meitä ilahduttaa uusi kohdennettu toiminta-avustus, joka tekee mahdolliseksi vapaaehtoisen tukiperhe- ja tukihenkilötoiminnan ilman huoltajaa tulleille lapsille ja nuorille vakiinnuttamisen osaksi järjestömme jatkuvaa toimintaa. 

Vuonna 2022 aloitamme lisäksi uuden alakouluille suunnatun rasisminvastaisen koulutushankkeen yhteistyössä Koulutus Elämään säätiön kanssa Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston tuella. Kaikista ensi vuodelle haetuista hankerahoituksista ei ole vielä saatu päätöksiä, joten hyviä uutisia on toivottavasti vielä tulossa.

Tässä uutiskirjeessä on tietoa myös Yhteiset Lapsemme ry:n syyskokouksessa tehdyistä henkilövalinnoista ja vuoden 2021 joulukeräyksestämme. Muistattehan myös, että Yhteiset Lapsemme -lehteä voi lukea verkossa, jos se ei tule teille jäsenpostituksena.  Uusin lehtemme löytyy täältä

Jatka lukemista uutiskirjeen lukemista tästä

Lisää ajankohtaisia:

Yhteiset Lapsemme ry hakee viestinnän harjoittelijaa syksyksi 2025

13/06/2025

Haemme reipasta ja osaavaa korkeakouluharjoittelijaa monipuolisiin VIESTINNÄN tehtäviin Yhteiset Lapsemme ry:n toimistolle Helsinkiin. Harjoittelun kesto on noin 4 kuukautta alkaen...

Lue lisää

Ruotsin raportti on osa laajempaa keskustelua kansainvälisen adoption eettisistä kysymyksistä

09/06/2025

Maanantaina 2.6.2025 julkaistiin selvitys Ruotsin kansainvälisestä adoptiosta ja sen historiasta. Raportti on osa laajempaa jo vuosia jatkunutta keskustelua kansainvälisen adoption...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 2/2025: Valokuvia elämästä, kuolemasta ja vastarinnasta Palestiinassa

09/06/2025

Teksti: Irma MarttinenKuva: Mohammed Zaanoun Voisiko olla tätä ajankohtaisempaa näyttelyä? Valokuvataiteen museossa Helsingin Kaapelitehtaalla 9.5.2025 avautunut valokuvanäyttely Activestills – dokumentoimassa...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 2/2025: Valokuvia, vastarintaa ja rauhankasvatusta

09/06/2025

Henkilökuvassa valokuvaaja Nora Sayyad Teksti: Irma MarttinenKuvat: Nora Sayyad Nora Sayyad, 34, on suomalais-palestiinalainen valokuvaaja ja tuleva pedagogi. Hänen työssään...

Lue lisää

Vuokrataan toimitilaa järjestöjen yhteisöstä Etu-Töölöstä Helsingistä

01/06/2025

Näkyvätkö työhuoneesi ikkunasta kesäkuussa kukkivat hevoskastanjat? Tervetuloa mukaan järjestöjen yhteisöön Etu-Töölöön! Toimitilamme sijaitsevat Hesperian bulevardilla, osoitteessa Pohjoinen Hesperiankatu 15 A...

Lue lisää

Lämpimät kiitokset kaikille Yhteiset Lapsemme ry:n kevätkokoukseen osallistuneille!

12/05/2025

Yhteiset Lapsemme ry:n kevätkokous pidettiin maanantaina 26.5.2025 yhdistyksen toimistolla Helsingissä. Helsinki. Kokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin Yhteiset Lapsemme ry:n vuosikertomus ja...

Lue lisää