Kolumbiassa lasten hymyn vuoksi

Vuonna 2016 Kolumbian hallituksen ja FARC-sissien välillä solmittiin rauha yli 50 vuotta kestäneen konfliktin jälkeen. Kansanäänestyksen tulos oli ei-rauhansopimukselle, mutta Presidentti Santos jatkoi sopimuksen toimeenpanoa karvaasta pettymyksestään huolimatta. Nyt FARC on laskenut aseensa, rekisteröitynyt puolueeksi ja kampanjoi tuleviin vaaleihin.

Maaliskuun parlamenttivaalien ja toukokuun presidentinvaalien alla kansa on edelleen jakautunut rauhansopimukseen puolustajiin ja niihin, jotka haluavat tiukemmat sopimusehdot FARCille erityisesti sotarikosten rangaistusten osalta. Entisille FARC-taistelijoille luvattuja maapalstoja ja asuntoja ei ole hallituksen lupauksista huolimatta saatu jaettua ja suurkaupunkien köyhille alueille on virrannut runsain mitoin aseista riisuttuja, entisiä taistelijoita siellä jo olevien maan sisäisten pakolaisten lisäksi.

Yhteiskuntarauha ja turvallisuus etenkin köyhissä kaupunginosissa, kuten Bogotan Kennedyssä, jossa Yhteiset Lapsemme -kummihankkeet sijaitsevat, riippuu paljon siitä, miten entiset taistelijat saadaan integroitua yhteiskuntaan.

Päiväkerho köyhien alueiden lapsille

Vierailin helmikuussa kumppanimme, Por Una Sonrisa -järjestön (suom. Hymyn vuoksi) päiväkerhossa, kouluruokalassa ja läksykerhossa. Kaikki lapset ja varhaisnuoret on valittu ohjelmaan sosiaalisin perustein. Kolumbiassa toteutettavan asuinalue- ja tuloluokituksen mukaan nämä lapset tulevat joko alimman tuloluokan tai kokonaan tuloluokkien ulkopuolisista kodeista. Kennedyn kaupunginosa oli alunperin hökkelikylä, jonne vasta viime vuosien aikana on saatu vesi, sähkö ja viemäröinti. Alueella on paljon sosiaalisia ongelmia. Huumeet, työttömyys ja perheväkivalta ovat arkipäivää.

Kolumbia kuuluu ns. alemman keskitulotason maihin ja se on pudotettu pois esimerkiksi ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroja saavien maiden joukosta. Täällä on Etelä-Amerikan toiseksi suurimmat tuloerot Guatemalan jälkeen. Myös alueelliset tuloerot maan sisällä ovat valtavat. Tämä tarkoittaa niin urbaania köyhyyttä, kuten Kennedyssä, kuin maaseudun entisten sotatoimialueiden kehittymättömyyttä. Tarve tukeen on siis edelleen valtava.

Saavumme Por Una Sonrisan Pepe-päiväkerhoon, kun lapset ovat aamupiirissä kertomassa edellisen päivän kulusta. Opetellaan värejä ja muotoja. Leikitään liikuntaleikkejä. Päiväkerhossa myös ulkoillaan joka päivä. Sitä varten on mentävä kauemmas, sillä lähellä ei ole puistoja ja kadut ovat täynnä vaaroja kuten huumeruiskuja ja lasinpaloja. Kysyn miksi päiväkerhossa ei juuri näy leluja muutamaa pehmolelua lukuun ottamatta. Pienessä toimistossa on säilössä joitakin pelejä, mutta palapelien ja muiden didaktisten leikkimateriaalien tarve on suuri.

”Läksykerhossa saa hyvää ruokaa”

Kerhossa on 15 lasta, koska minibussiin mahtuu vain 15 eikä järjestöllä ole varaa kahteen kuljetukseen. Sen sijaan läksykerhossa käy 50 koululaista kahdessa vuorossa. Isommat lapset voivat tulla kerhoon kävellen.

10-vuotias Dana-tyttö kertoo tykkäävänsä läksykerhosta, koska ohjaajat auttavat läksyjen tekemisessä ja heiltä saa aina kysyä neuvoa. Nyt kirjoittaminen sujuu Danalta jo joutuisasti ja satu pienestä merenneidosta kirjautuu isoille paperiliuskoille – ei kirjasta jäljennettynä vaan aivan omin sanoin.

8-vuotias Camilo-poika kertoo, että viime vuonna hänellä oli koulussa ilkeä opettaja, joka löi häntä ja muita lapsia. Läksykerhoon oli sen sijaan aina kiva tulla. Camilon mielestä läksykerhossa saa myös hyvää ruokaa. Koulussa ei tarjota minkäänlaista ateriaa.

Kun kerron läksykerholaisille olevani Suomesta, on riemu nousta kattoon! Joku osoittaa seinällä olevaa taulua, johon on askarreltu Kolumbian ja Suomen liput, toinen kysyy, olenko nähnyt revontulia, kolmas ihmettelee, mennäänkö siellä uimaan jäiseen järveen. Pieni poika sanoo selkosuomella kiitos!

Nämä lapset tietävät, että heillä on ystäviä Suomessa.

Teksti ja kuvat: Nina Keres

Kirjoittaja on Yhteiset Lapsemme r.y:n perustajajäsen ja hallituksen jäsen. Hän asuu Kolumbiassa.