12/03/2019

Kohdataan kotona -hankkeen tapahtumat Jokelan kirjastolla keväällä 2019

Kohdataan kirjastolla -tapahtumat Jokelassa

Yksinäisyys on yksi teemoista, joka nousee vahvasti esille keskusteluissa Kohdataan kotona -hankkeeseen osallistuvien perheiden kanssa. Kaikissa perheissä on jouduttu jättämään rakkaita läheisiä ihmisiä taakse muutettaessa uuteen maahan, ja etenkin aikuisille on uusiin ystäviin tutustuminen vaikeaa ja aikaavievää. Yhdessäoloa muiden kanssa kaivataan kovasti, koska kulttuuri lähtömaassa on usein ollut yhteisöllisempi kuin Suomessa. Etenkin iltoihin kaivataan ajanvietettä.

Kohdataan kotona- hankkeessa järjestetään yhteistyössä Jokelan kirjaston kanssa maaliskuussa keskiviikkoisin mahdollisuuksia kohtaamisille käsitöiden, lautapelien ja pizzalla herkuttelun merkeissä. Takana on jo yksi kirjaston keittiötilassa vietetty ilta, missä pizza maistui ja erityisesti Uno- kortit, muistipeli ja Kimble olivat suuressa suosiossa. Mukaan ehtii siis vielä, tervetuloa!

Kohdataan kirjastolla -tapahtumat keväällä 2019

13.3. klo 10-12 Käsityöaamupäivä

20.3. klo 18-20 Pizzaa&lautapelejä- ilta

27.3. klo 10-12 Käsityöaamupäivä

Tapahtumat ovat Jokelan kirjastossa, osoitteessa Keskustie 20, Jokela. Jokelaan pääsee R- junalla Helsingistä noin puolessa tunnissa, Jokelan asemalta on noin viiden minuutin kävelymatka kirjastolle.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

 

 

 

 

 

 

 

 

Kohdataan kirjastolla

Kohdataan kotona- hankkeen tapahtumat Jokelan kirjastolla

 

Yksinäisyys on yksi teemoista, joka nousee vahvasti esille keskusteluissa hankkeeseen osallistuvien perheiden kanssa. Kaikissa perheissä on jouduttu jättämään rakkaita läheisiä taakse muutettaessa uuteen maahan ja etenkin aikuisille uusiin ystäviin tutustuminen on vaikeaa ja aikaa vievää. Yhdessäoloa muiden kanssa kaivataan kovasti, kulttuuri lähtömaassa on usein ollut yhteisöllisempi kuin Suomessa on totuttu ajattelemaan ja etenkin iltoihin kaivataan ajanvietettä.

 

Järjestämme Kohdataan kotona- hankkeessa yhteistyössä Jokelan kirjaston kanssa maaliskuussa keskiviikkoisin mahdollisuuksia kohtaamisille käsitöiden, lautapelien ja pizzalla herkuttelun merkeissä. Takana on jo yksi kirjaston köksätilassa vietetty ilta, missä pizza maistui ja erityisesti Uno- kortit, muistipeli ja Kimble olivat suuressa suosiossa. Mukaan ehtii siis vielä, tervetuloa!

 

Kohdataan kotona- hankkeen kohtaamispäivät- ja ilta ovat:

13.3. klo 10-12 käsityöaamupäivä

20.3. klo 18-20 pizzaa&lautapelejä- ilta

27.3. klo 10-12 käsityöaamupäivä

 

Tapahtumat ovat Jokelan kirjastolla osoitteessa Keskustie 20, Jokela. Jokelaan pääsee R- junalla Helsingistä noin puolessa tunnissa, Jokelan asemalta on noin viiden minuutin kävelymatka kirjastolle.

Lisää ajankohtaisia:

Yhteiset Lapsemme ry:n sääntömääräinen kevätkokous 18.5.2026

28/04/2026

Lämpimästi tervetuloa Yhteiset Lapsemme ry:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen maanantaina 18.5.2026 alkaen klo 18:00. Kokous pidetään Yhteiset Lapsemme ry:n toimistolla, osoitteessa Pohjoinen...

Lue lisää

Blogi 3/2026: Valkoisia vanhempia epämukavuusalueella

24/04/2026

Teksti: Jenni HeinonenHenkilökuva: Vilma Pimenoff Adoptiosta puhutaan usein valkoisen, lasta toivovan vanhemman näkökulmasta: Korostetaan rakkautta, iloa ja perheen muodostamista. Lapsen...

Lue lisää

Marina Wetzer-Karlsson on aloittanut Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnanjohtajana

20/04/2026

Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnanjohtajana on aloittanut 20.4.2026 Marina Wetzer-Karlsson. Marina Wetzer-Karlssonilla on monipuolinen koulutustausta, josta viimeisimpänä on University of Wolverhamptonissa...

Lue lisää

Haemme kesätyöntekijää lastenkoti Ilolaan Sipooseen 

07/04/2026

Haemme kesätyöntekijäksi ohjaajaa Yhteiset Lapsemme ry:n Koti Ilolaan Sipooseen ajalle 1.6.-31.8.2026 (mahdollisesti pidempäänkin). Ohjaaja tekee kolmevuorotyötä, pääasiassa ilta- ja yövuoroja. Kesätyöntekijä...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Hallituksen palsta: Hullu maailma kutsuu tulemaan yhteen

30/03/2026

Teksti: Karoliina Tikka Hullu maailma. Tuo kulunut sanonta tuntuu vähättelevältä maailmassa, jossa kiukutteleva aikuistaapero pomputtaa maailmaa ja pääministeri joutuu pyytelemään...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Pääkirjoitus: Etuoikeudet ja valta velvoittavat toimimaan

25/03/2026

Olen syntynyt keskiluokkaiseen perheeseen rauhallisessa hyvinvointivaltiossa, jossa ei ole elämäni aikana käyty sotia. Minua on hoidettu syntymästä saakka neuvolassa, hammaslääkärissä...

Lue lisää