07/05/2018

Yhteiset Lapsemme – Uutiskirje 5/2018

Valtakunnallista Leikkipäivää vietetään äitienpäivän aattona lauantaina 12. toukokuuta. Leikkipäivää juhlitaan yhdessä leikkien ja eri puolilla maata lukuisat toimijat järjestävät omia tapahtumiaan. Kevään ensimmäiset lämpimät päivät ja toukokuun valoisat illat suorastaan kutsuvatkin pihaleikkeihin.

Leikki on jokaisen lapsen oikeus. YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella on oikeus lepoon, vapaa-aikaan,virkistymiseen, kulttuuriin ja leikkiin.

Leikki on myös lapsen työtä. Leikkiessä lapset oppivat monenlaisia taitoja. Leikit vaativat neuvokkuutta, muistamista, fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia taitoja. Leikkiessä nämä taidot myös kehittyvät. Hyvissä leikeissä on eri-ikäisille ja eri temperamentilla varustetuille lapsille sopivia rooleja.

Ennen pihaleikit opittiin isommilta lapsilta ja niitä luotiin ja kehitettiin lapsiryhmässä. Tänä päivänä leikitään usein ohjatummin päiväkodeissa, kouluissa ja harrastusryhmissä. Leikin alulle laittamisessa ja siihen kannustamisessa on aikuisilla tärkeä tehtävä. Kasvattajat, vanhemmat ja isovanhemmat ovat myös tärkeitä leikkiperinteen siirtämisessä uusille sukupolville.

Pienen lapsen ja vanhemman yhteiset leikkihetket tuovat iloa molemmille. Leikki kehittää lasta ja vahvistaa lapsen ja vanhemman välistä suhdetta. Terapeuttisia ja hoidollisia leikkejä voi käyttää lapsen ja vanhemman välisen kiintymyssuhteen vahvistamisessa ja lapsen itsesäätelyn kehittämisessä.

Nykyisessä kaupunkimaisessa ympäristössä lasten vapaalle leikille ja nuorten omaehtoiselle vapaa-ajan toiminnalle pitäisi jäädä enemmän aikaa ja tilaa. Tähän on mahdollista vaikuttaa monin tavoin kaupunkisuunnittelulla esimerkiksi rakentamalla leikkipaikkoja, skeittipuistoja ja yhteisöllisiä pihoja.

Lue lisää valtakunnallisesta Leikkipäivästä ja sen ohjelmasta.

Tässä kirjeessä Yhteiset Lapsemme ry:n henkilöstöuutisia ja tietoa loppukevään toiminnasta.

Markus Söderlund aloittaa Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnanjohtajana 17.5.
Yhteiset Lapsemme ry:n hallitus on valinnut järjestön uudeksi toiminnanjohtajaksi Markus Söderlundin, 37. Hän on koulutukseltaan teologian maisteri ja hallintotieteiden kandidaatti. Markus toimii tällä hetkellä Suomen Humanistisessa ammattikorkeakoulussa lehtorina ja hänellä on yli kymmen vuoden työkokemus esimies- ja asiantuntijatehtävistä eri järjestöissä. Lue tarkemmin

Kevät käyntiin! -Nuorten tapahtuma 11.5. klo 17-21
Kevät käyntiin! on Yhteiset Lapsemme ry:n ja Oranssi ry:n yhdessä nuorten kanssa suunnittelema ja järjestämä musiikki- ja taidetapahtuma, joka pidetään perjantaina 11.5. klo 17-21 Oranssin tiloissa Suvilahdessa, osoitteessa Kaasutehtaankatu 1, Helsinki. Kevät käyntiin! -tapahtuma juhlistaa myös Yhteiset Lapsemme ry:n 30-vuotisjuhlavuotta.

Ohjelmassa mm. parkour-, graffiti- ja räppityöpajat, glitteriä, lyhytelokuvia, FIFA-turnaus, musiikkiesityksiä Mindspray Helsinki ja illan päätteeksi räppäri Hassan Maikal. Tapahtuman juontaa lyriikkataituri ja räppäri Pastori LEKSI.

Tapahtuma on maksuton, päihteetön ja kaikille avoin. Tarjolla teetä, kahvia, limua, karkkia. Lämpimästi tervetuloa porukalla!

Murrosikäisten adoptionuorten vanhempien tapaaminen 16.5. klo 17-20
Murrosikäisten adoptoitujen ja sijoitettujen nuorten vanhemmille tarkoitetun ryhmämme kevätkauden viimeinen tapaaminen on keskiviikkona 16.5. klo 17-20 yhdistyksen toimistolla. Tapaamisen teemana on uuden äärellä. Katso tarkemmin 

Ilmoittautumiset 14.5. mennessä: anja.wikstedt@yhteisetlapsemme.fi tai puh. 050 3782462.  Osallistumismaksu 20€ / kerta. Lisätietoja antaa myös Jaana Ovaska, jaana.ovaska@traintree.fi, 040 570 1346.

Theraplay-leikkejä adoptionhakijoille ja adoptiovanhemmille 26.5.
Järjestämme adoptionhakijoille ja adoptiovanhemmille suunnatun Theraplay-leikkeihin tutustumisen lauantaina 26.5. klo 13.30-15.00 LillaLuckanilla (Forum), osoitteessa Simonkatu 8, Helsinki. Sairaanhoitaja, kasvatustieteiden maisteri ja adoptioäiti Bettina Brantberg-Ahlfors johdattaa osallistujat theraplay-leikkien maailmaan.

Ilmoittautumiset (21.5. mennessä) ja lisätietoja: anja.wikstedt@yhteisetlapsemme.fi, puh. 050 3782 462. Osallistumismaksu 30 euroa per henkilö.

Maailma kylässä -festivaali 26.-27.5.
Yhteiset Lapsemme ry on mukana Maailma kylässä -festivaalissa, joka järjestetään toukokuun viimeisenä viikonloppuna 26.-27.5. Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla Helsingissä. Festivaalin monipuolinen ohjelma koostuu järjestöjen esittelystä, ajankohtaisista keskusteluista, musiikista, elokuvista ja herkullisesta ruuasta.

Yhteiset Lapsemme -teltta (paikka G478) löytyy Kansallisteatterin takaa  hiekkakäytävän varrelta.  Esittelemme kummi- ja kehitysyhteistyötämme sekä vapaaehtoistyön mahdollisuuksia yhdistyksessämme. Lapsille rauhankyyhkyjen askartelua ja onnenpyörä! Myynnissä bolivialaisia ja kolumbialaisia käsitöitä!

Aurinkoista viikkoa ja lämpimät onnittelut kaikille äideille!

Yhteiset Lapsemme toimiston väki

 

 

 

 

Lisää ajankohtaisia:

Yhteiset Lapsemme ry:n sääntömääräinen kevätkokous 18.5.2026

28/04/2026

Lämpimästi tervetuloa Yhteiset Lapsemme ry:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen maanantaina 18.5.2026 alkaen klo 18:00. Kokous pidetään Yhteiset Lapsemme ry:n toimistolla, osoitteessa Pohjoinen...

Lue lisää

Blogi 3/2026: Valkoisia vanhempia epämukavuusalueella

24/04/2026

Teksti: Jenni HeinonenHenkilökuva: Vilma Pimenoff Adoptiosta puhutaan usein valkoisen, lasta toivovan vanhemman näkökulmasta: Korostetaan rakkautta, iloa ja perheen muodostamista. Lapsen...

Lue lisää

Marina Wetzer-Karlsson on aloittanut Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnanjohtajana

20/04/2026

Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnanjohtajana on aloittanut 20.4.2026 Marina Wetzer-Karlsson. Marina Wetzer-Karlssonilla on monipuolinen koulutustausta, josta viimeisimpänä on University of Wolverhamptonissa...

Lue lisää

Haemme kesätyöntekijää lastenkoti Ilolaan Sipooseen 

07/04/2026

Haemme kesätyöntekijäksi ohjaajaa Yhteiset Lapsemme ry:n Koti Ilolaan Sipooseen ajalle 1.6.-31.8.2026 (mahdollisesti pidempäänkin). Ohjaaja tekee kolmevuorotyötä, pääasiassa ilta- ja yövuoroja. Kesätyöntekijä...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Hallituksen palsta: Hullu maailma kutsuu tulemaan yhteen

30/03/2026

Teksti: Karoliina Tikka Hullu maailma. Tuo kulunut sanonta tuntuu vähättelevältä maailmassa, jossa kiukutteleva aikuistaapero pomputtaa maailmaa ja pääministeri joutuu pyytelemään...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Pääkirjoitus: Etuoikeudet ja valta velvoittavat toimimaan

25/03/2026

Olen syntynyt keskiluokkaiseen perheeseen rauhallisessa hyvinvointivaltiossa, jossa ei ole elämäni aikana käyty sotia. Minua on hoidettu syntymästä saakka neuvolassa, hammaslääkärissä...

Lue lisää