08/11/2018

Yhteiset Lapsemme – Uutiskirje 10/2018

Sunnuntaina vietetään Isänpäivää ja syystä: isät ovat tärkeitä. Isyys ei kuitenkaan synny itsestään, vaan se vaatii aikaa ja lasten kanssa olemista. Yhteiset Lapsemme & Kansainvälinen adoptio 30 vuotta -seminaarissa puhunut lastenpsykiatri Jukka Mäkelä muistutti, että vaikka äitien hoivahormonitasot ovat aluksi korkeammat kuin isien, niin myös miesten hormonitasot nousevat, kun he hoitavat jälkeläisiään. Ja tämä sama pätee kaikkiin nisäkkäisiin!

Marraskuun toinen tärkeä kalenteripäivä on Ruotsalaisuuden päivä 6.11. Siksi tämän viikon ohjelmaan sopiikin erityisen hyvin, että Adoptoidun ääni -podcastissa on julkaistu jakso, jossa suomenruotsalainen stand up -koomikko, adoptioisä Fredi Lilius puhuu vanhemmuudesta ja isyydestä. Kuuntele jakso tästä

Näillä mietteillä marraskuun muihin tapahtumiin ja kohti YK:n Lapsen oikeuksien päivää.

Ilo on lapsen oikeus! -juhlaseminaari
Lapsen oikeuksien päivänä tiistaina 20.11. klo 13-17 järjestämme yhteistyössä Annantalon kanssa Ilo on lapsen oikeus! -seminaarin, jossa pohditaan, miten lapsen oikeuksia, osallisuutta ja omaa ääntä voidaan edistää taiteen keinoin. Seminaarissa on vielä muutamia paikkoja jäljellä! Katso ohjelma ja ilmoittaudu nopeasti!

Annantalon galleriassa on esillä meksikolaisen taiteilija Rosamaría Bolomin  Ilo on lapsen oikeus. Oikeudet kaikille! -näyttely 16.12. saakka. Näyttelyssä on paperiveistoksia, jotka kertovat lapsille lapsen oikeuksista. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan!

Ole rohkea ja reilu -työpajasarja aikuisille – avoimet pilottipajat
Ole rohkea ja reilu -työpajatoiminnassa on kehitetty aikuisille suunnattu työpajasarja. Pilotoimme työpajoja maksuttomissa, avoimissa työpajailloissa, joihin kaikki ovat lämpimästi tervetulleita mukaan. Pilottipajat pidetään 26.11., 4.12. ja 10.12. klo 17.00-19.30 Yhteiset Lapsemme ry:n toimistolla, os. Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11, Helsinki.  Katso tarkemmin työpajojen teemat, tavoitteet ja ilmoittautumisohjeet

Kohdataan kotona- hankkeessa aloitettu työskentely Tuusulassa
Kohdataan kotona– hankkeessa on aloitettu lokakuussa työskentely Tuusulaan saapuneiden kiintiöpakolaisperheiden kanssa. Hankkeen työntekijät Emmi Lainá ja Laura Huuskonen kertovat, että on ollut mielenkiintoista ja hienoa päästä tutustumaan uusiin perheisiin. Haasteita työhön tuo se, ettei perheillä ja työntekijöillä ole yhteistä kieltä tai edes kirjaimistoa, mutta tämän ongelman ratkaisemiseen on onneksi löydetty keinoja.

Kohdataan kotona -hankkeessa on aloitettu myös toiminnallinen ja taidemenetelmiin pohjautuva työskentely lapsi- vanhempi- ryhmän kanssa. Lue lisää hankkeen kuulumisista Kohdataan kotona -blogista

Joulukeräys Monikulttuurisen Koti Ilolan lapsille
Olemme aloittaneet keräyksen, jonka tuotto kohdistuu Koti Ilolan joulunvieton rakentamiseen ja lasten ja nuorten vapaa-ajan toiminnan ja harrastusten tukemiseen. Mahdolliset lahjoitukset ja esim. joulukorttirahat voi osoittaa Yhteiset Lapsemme ry:n tilille FI25 1011 3000 211044. Viestikenttään tieto Ilolan Joulu. Rahankeräyslupa RA/2017/287. Lisätietoja keräyksestä antaa toiminnanjohtaja Markus Söderlund, puh. 040 7626809 tai markus.soderlund@yhteisetlapsemme.fi.

Pikkujoulujuhla Kolumbian suurlähetystössä 2.12.
Kolumbian suurlähetystö kutsuu Kolumbiasta adoptoituja lapsia, nuoria ja aikuisia sekä heidän perheitään sunnuntaina 2.12. klo 12-15 pikkujoulujuhlaan! Juhla pidetään Biitsissä, os. Energiakatu 3, Helsinki, efinlandia@cancilleria.gov.co.  Katso tarkemmin Invitación adoptados

Vielä kurkistus alkuvuoden 2019 toimintaan:

Virtaa vanhemmuuteen -ryhmä adoptionuorten vanhemmille alkaa 16.1.
Adoptionuorten vanhemmille tarkoitettu taideterapeuttinen kasvuryhmä alkaa 16.1.2019. Ryhmässä käytetään taidelähtöisiä menetelmiä pohjautuen ekspressiivisen taideterapian työskentelytapoihin. Ryhmään osallistuakseen ei tarvitse olla mitään aiempaa osaamista eikä taiteellisia taitoja. Ryhmä kokoontuu kuusi kertaa keskiviikkoisin klo 17.15-20.15 Yhteiset Lapsemme ry:n toimistolla, os. Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11, Helsinki. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: jaana.ovaska@yhteisetlapsemme.fi. Katso tarkemmin

Adoptoitujen lasten ja nuorten hyvinvointi -seminaari 26.1.
Järjestämme yhteistyössä Interpedian ja Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmän kanssa lauantaina 26.1.2019 Helsingissä seminaarin, jonka aiheena on adoptoitujen lasten ja nuorten hyvinvointi. Seminaarissa aihetta lähestytään mm. THL:n tekemän vuoden 2017 kouluterveyskyselyn pohjalta. Katso lisätiedot, ohjelma ja ilmoittautumisohjeet.

Yhdessä matkalla -hanke kouluttaa vapaaehtoisia tukiperheitä ja tukihenkilöitä
Yhdessä matkalla -hankkeessa koulutetaan vapaaehtoisia tukiperheitä ja tukihenkilöitä turvapaikanhakijataustaisille nuorille. Seuraava koulutus pidetään tammikuun viimeisenä viikonloppuna 26.-27.1.2019 klo 10-16 Yhteiset Lapsemme ry:n toimistolla, osoitteessa Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11, Helsinki. Ilmoittaudu tästä!

 

Valoisaa loppuvuotta!

Yhteiset Lapsemme ry:n toimiston tiimi

KUVA: Kohdataan kotona -hanke, Lapsi- vanhempi- ryhmän maalaushetki, 2018.

 

 

 

Lisää ajankohtaisia:

Yhteiset Lapsemme ry:n Joulukeräys 2023 lastenkoti Koti Ilolalle

01/12/2023

Yhteiset Lapsemme ry:n Joulukeräyksen kohteena on tänä vuonna lastenkotimme Koti Ilola. Keräämme varojen Ilolan talon remonttiin, joka on tarkoitus toteuttaa...

Lue lisää

Fatim Diarra jatkaa Yhteiset Lapsemme ry:n puheenjohtajana 2024

29/11/2023

Yhteiset Lapsemme ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin maanantaina 27.11.2023 Yhteiset Lapsemme ry:n keskustoimistossa Helsingissä. Kokouksessa valittiin kansanedustaja Fatim Diarra jatkamaan yhdistyksen...

Lue lisää

Piirroskuva, jossa on lapsia, nuoria ja kukkia

Info uusille vapaaehtoisille 12.12.2023

28/11/2023

Yhteiset Lapsemme ry järjestää infotilaisuuden kotoutumista tukevasta vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille uusille vapaaehtoisille tiistaina 12.12.2023 klo 17.30-18.00. Infotilaisuudessa esitellään Yhteiset Lapsemme ry:n...

Lue lisää

Monikielinen perheiden päivä 9.12.2023

10/11/2023

Yhteiset Lapsemme ry järjestää kaikille lapsille ja perheille avoimen Monikielisen perheiden päivän lauantaina 9.12.2023 klo 13:00-16:30 lasten- ja nuorten taidekeskus...

Lue lisää

MeEmmeVaikene -näyttely Emmauksen ikkunagalleriassa 1.-30.11.2023

08/11/2023

Yhteiset Lapsemme ry on rakentanut ME EMME VAIKENE -näyttelyn Emmaus Vallilan Ikkunagalleriaan marraskuussa vietettävää Lapsen oikeuksien viikkoa varten. Näyttely on...

Lue lisää

Meidän perhe – vertaistapahtuma mixed-perheille 23.11.2023

03/11/2023

Mitkä asiat pohdituttavat mixed-lapsen vanhempana? Kaipaisitko ajatuksen vaihtoa näistä aiheista muiden vanhempien kanssa? Mixed Finns ry ja Yhteiset Lapsemme ry...

Lue lisää