25/07/2022

Yhteiset Lapsemme ry:n lausunto kotoutumisen edistämistä koskevaan lakiesitykseen

Yhteiset Lapsemme ry on antanut 10.6.2022 lausunnon hallituksen esitykseen kotoutumisen edistämisestä annetuksi laiksi ja siihen liittyviksi laeiksi.

Lakiesityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki kotoutumisen edistämistä sekä samalla kumoamaan voimassa oleva laki. Esityksen mukaan kotoutumista edistäviä palveluita järjestettäisiin osana uutta kunnan kotoutumisohjelmaa sekä muina kotoutumista edistävinä yleisen palvelujärjestelmän mukaisina palveluina. Kunnan kotoutumisohjelmasta tulisi maahanmuuttajien alkuvaiheen kotoutumispalveluiden kokonaisuus, jonka vähimmäissisällöstä säädettäisiin lailla.

Ulkomaalaistaustaisia alle 15-vuotiaita lapsia oli Suomessa vuonna 2020 noin 87 000. Eduskunta on edellyttänyt kotoutumislain uudistamista kokonaisuudessaan. Uudistukseen vaikuttaa myös sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, jossa osa palveluista siirtyy uusille hyvinvointialueille. Kotoutumislakia sovelletaan niihin, joilla on voimassa oleva oleskelulupa.

Yhteiset Lapsemme ry haluaa lausunnossaan korostaa erityisen haavoittuvassa asemassa olevien lasten, nuorten ja perheiden kotoutumisen merkitystä, koska heidän hyvinvointinsa edistämisellä on erityisen suotuisat vaikutukset pitkälle tulevaisuuteen. Näitä ryhmiä ovat turvapaikanhakijat ja kiintiöpakolaiset ja ilman huoltajaa maahan saapuneet. Myös ns. paperittomien tilanteeseen tulisi löytää uskottavia, ihmisoikeuksia kunnioittavia ratkaisuja. Erityistä huomiota tulee kiinnittää myös rasismin ennaltaehkäisyyn ja rasistiseen syrjintään puuttumiseen. Puuttumisen tulisi olla tehokasta ja johdonmukaista. Tähän liittyvät seuraamukset ovat kuitenkin käytännössä usein olemattomia.

Yhteiset Lapsemme ry kannattaa myös yksin ilman huoltajaa maahan tulleiden asemaan kohdistettavia parannuksia. Ukrainan sota on nopeasti kasvattanut Suomeen pakolaisena muuttaneiden määrään. Muuttunut tilanne tulisi huomioida siten, että erityisesti lasten ja nuorten tarvitsemaan tukeen kiinnitetään huomiota paitsi lain valmistelussa myös sen toimeenpanovaiheessa. Kotouttavia toimia tulee kuitenkin tarjota yhdenvertaisesti kaikkialta muualtakin Suomeen saapuville.

Lue koko Yhteiset Lapsemme ry:n lausunto:

Lisää ajankohtaisia:

Yhteiset Lapsemme 3/2023-lehti: Kasvatus- ja koulutusaloilla tarvitaan rohkeaa puhetta rasismista

22/09/2023

Ole rohkea ja reilu -aineistot tukena keskustelussa Teksti: Marjukka Rauhala ja Hanna-Leena Ylönen Lapset imevät itseensä yhteiskunnan asenteita. Miten puolustaa...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 3/2023: ”Meillä on oikeus elää turvassa”

21/09/2023

Palestiinalaisyhteisön elämää miehitetyllä Länsirannalla Teksti ja kuvat: Martina Dahm Olemme keskellä maaseutua. Matkustimme autolla auringonnousun aikaan pieneen palestiinalaisyhteisöön, joka on...

Lue lisää

Kuka saa olla normaali? -paneelikeskustelu Lastensuojelupäivillä 3.10.2023

20/09/2023

Yhteiset Lapsemme ry osallistuu Valtakunnallisille lastensuojelupäiville® 3.-4.10.2023 Turun Logomossa. Päivien juontajana toimii Nasim Selmani. Lastensuojelupäivien teema on tänä vuonna erityisen...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme ry mukana #MeEmmeVaikene -mielenilmauksessa 3.9.2023

07/09/2023

Yhteiset Lapsemme ry osallistui sunnuntaina 3.9.2023 järjestettyyn Me Emme Vaikene -suurmielenosoitukseen Helsingissä. Tällä viikolla eduskunnassa keskustellaan hallituksen valmistamasta tiedonannosta yhdenvertaisuuden,...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme ry:n 35-vuotisjuhlalogo

Lämpimät kiitokset Yhteiset Lapsemme ry:n 35-vuotisjuhlassa olleille!

11/08/2023

Lämpimät kiitokset kaikille isoille ja pienille juhlijoille! Yhteiset Lapsemme ry:n 35-vuotisjuhlaa vietettiin eilen iloisissa tunnelmissa toimistolla. Ohjelmassa oli iloista yhdessäoloa,...

Lue lisää

Taiteiden yö: Ukrainalaisen tanssin ja laulun ilta 17.8.2023

02/08/2023

Lämpimästi tervetuloa ukrainalaisen tanssin ja laulun iltaan! Esitykset klo 18:15 ja klo 19:00. Taiteiden yönä torstaina 17.8.2023 klo 18:00-19:30 ukrainalaisten...

Lue lisää