Yhteiset Lapsemme 4/2025: Säätely syntyy yhdessä – Trauman ja stressin vaikutus adoptiolapseen

Teksti: Jenni Heinonen

Adoptiolautakunnan koulutuspäivässä 3.10.2025 puhuivat lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja Pelastakaa Lapset ry:n ylilääkäri Hanna Raaska ja lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lasten psykoterapeutti Johanna Isomäki-Reik. Tässä artikkelissa kootaan heidän esitystensä sisältöä liittyen trauman ja stressin vaikutuksesta lapseen. Samalla rakennetaan ymmärrystä siitä, miten adoptiolapsen tausta vaikuttaa hermostoon ja säätelykykyyn ja kuinka aikuisen roolina on toimia lapsen säätelyjärjestelmän turvana ja tukena.

Lapsi ja stressi

Stressi on tilanne, jossa haasteet tai yllättävät tapahtumat ylittävät henkilön selviytymiskeinot tai voimavarat.Jokaisella ihmisellä on oma tapansa reagoida stressiin. Stressireaktion tavoite on lisätä kehon ja mielen valmiuksia toimia ja selviytyä poikkeavasta tai kuormittavasta tilanteesta ja tämän kautta turvata eloonjääminen.

Jos stressi on jatkuvaa, voimakasta tai tapahtuu ilman aikuisen tukea, se voi häiritä aivojen tervettä kehitystä. Adoptiolapsilla stressinsäätelyjäjärjestelmä on usein kehittynyt olosuhteissa, joissa turvaa ja hoivaa ei ole ollut riittävästi. Siksi heidän reagointinsa stressiin voi olla nopeaa, voimakasta ja vaikeasti hallittavaa. Kun uhkaa prosessoivat hermoverkot voimistuvat toistuvan tai jatkuvan stressin seurauksena ne aktivoituvat herkästi myös myöhemmin. Stressitilanteessa ilmeneviä lapsen oireita ovat mm.somaattiset vaivat, nukkumisen vaikeudet, itkuisuus, pelot, käytösongelmat, keskittymisvaikeudet ja eroahdistus.

Lapsilla keskushermoston kehitys on vielä kesken, jolloin arviointi- ja säätelyprosessi eivät vielä kehittyneet ja lapsi tarvitsee aikuisen apua ja tukea. Pohja säätelytaitojen rakentumiselle rakentuu ensimmäisten ikävuosien aikana, jolloin moni adoptiolapsi on elänyt epävakaissa oloissa ja hoiva on ollut puutteellista. Aivojen plastisiteetti eli muovautuvuus antaa kuitenkin mahdollisuuden korjaavien kokemusten ja ennakoitavan, vakauttavan arjen positiiviselle vaikutukselle. Aikuisen tuki auttaa rakentamaan lapsen luottamusta maailmaan, aikuisiin ja itseen.

Mitä trauma on ja miten se vaikuttaa lapseen?

Trauma syntyy kokemuksesta, joka aiheuttaa suurta avuttomuutta, pelkoa tai uhkaa koskemattomuudelle. Olennaista on lapsen kokema voimattomuus. Mikä voi olla traumatisoiva tilanne yhdelle, ei ole sitä välttämättä toiselle. Trauma saa lapsen hermoston ylireagoimaan tai lamaantumaan. Se voi näkyä pelkoina, häpeänä, keskittymisvaikeuksina ja kiintymyssuhdehaasteina.

”Trauma ei ole itse tapahtumassa, trauma on kehossa” (Peter Levine)

Brocan alue on vasemmassa etuotsalohkossa, ja sen tehtävä on kielen tuottaminen: puhe, sanat ja kielellinen ilmaisu. Kun trauma aktivoituu, aivot siirtyvät selviytymistilaan (taistele–pakene–jähmety). Amygdala ottaa “johdon” ja hälyttää vaarasta. Stressihormonit (kortisoli, adrenaliini) nousevat ja aivojen verenkierto ja energia ohjautuvat pois korkeammista toiminnoista, kuten kielestä ja ajattelusta. Brocan alue sammuu tai hiljenee, jolloin sanojen löytäminen ja puhuminen vaikeutuvat. Tällöin lapsi ei pysty kertomaan, mitä tapahtui. Puhe voi katketa kesken tai lapsi menee täysin sanattomaksi raivon, pelon tai jähmettymisen aikana. Sen sijaan lapsi ilmaisee kokemuksiaan kehollisesti ja niin sanotun selviytymiskäyttäytymisen kautta, joka näkyy esimerkiksi aggressiona, levottomuutena tai vetäytymisenä. Kun lapsi ei kykene puhumaan traumasta, se ei tarkoita, että hän ei halua kertoa. Hänen aivonsa estävät häntä puhumasta. Aikuisen turvallinen läsnäolo ja tuki voivat auttaa rauhoittamaan ja vähitellen aktivoida Brocan aluetta takaisin toimintaan.

Autonominen hermosto säätelee turvallisuuden kokemusta

Turvallisuus ei ole pelkkä ajatus – se on kehon automaattinen prosessi. Kehon automaattinen järjestelmä neuroseptio eli turvallisuustutka arvioi jatkuvasti: “Olenko turvassa vai vaarassa?” Neuroseption tulkitessa tapahtuman pelottavaksi tai henkeä uhkaavaksi, autonomisen hermoston puolustusjärjestelmät aktivoituvat. Polyvagaalisen teorian (S.Porges) viitekehyksen mukaan olennaisen tärkeää on, että tunnemme olevamme turvassa, ei niinkään se olemmeko todella turvassa.

Mitä pienempi lapsi on, sitä herkempi hän on traumatisoitumiselle, sillä kehon stressinsäätelyjärjestelmä on vielä kehittymätön ja kokemusten integraatioon tarvittavat aivoalueet eivät ole vielä riittävästi kehittyneet. Traumatisoituneen lapsen hermosto reagoi uhkaan joko yli- tai alivireydellä(Siegel), jonka keskellä on sietoikkuna. Esimerkiksi hyvä vuorovaikutus, keskittyminen ja oppiminen tapahtuvat sietoikkunassa.

Adoptiolapsella, jonka hermosto on oppinut pitämään maailmaa arvaamattomana, turvallisuustutka aktivoituu herkästi. Pienikin muutos – ääni, katse, aikataulun muuttuminen – voi tuntua uhkaavalta ja sysätä lapsen pois sietoikkunasta ja takaisin sietoikkunan alueelle palaaminen voi olla vaikeaa.

Kiintymyssuhde ja turvallisuuden tunne

Trauman hoidossa on kaksi osa-aluetta: kehollinen hermoston säätely ja mielen prosessointi. Kiintymykseen liittyvissä asioissa tulee kehittää ensin kehon/hermoston säätelykykyä, ennen kuin mielen käsittely on riittävän turvallista. Hoivaajan tehtävänä on tarjota lapselle hermoston yhteissäätelyä ja hallintaa. Yhteissäätely on välttämätöntä sekä turvallisen kiintymyssuhteen muodostumisen kannalta että koko hermoston terveelle kehitykselle. Turvallisuuden tunteen luominen on tärkeää, jotta hoivaaja voi tukea lapsen säätelykykyä ja auttaa kehittämään taitoja palauttaa itsensä säädeltyyn tilaan silloin, kun säätelykyky häiriintyy. Stressaantunut tai uupunut aikuinen ei kuitenkaan pysty säätelykumppaniksi. Siksi vanhemman omasta jaksamisesta huolehtiminen, lepo ja tukiverkosto ovat välttämättömiä.

Kolme tärkeää muistettavaa asiaa trauman ymmärtämisestä:

1. Käyttäytyminen on suojaa, ei uhmaa
Lapsi kysyy käyttäytymisellään: “Olenko turvassa?”
Hänen reaktionsa – aggressio, vetäytyminen tai ylikontrollointi – ovat selviytymiskeinoja, eivät häiriökäyttäytymistä. Aikuisen tehtävä on pysähtyä ja pyrkiä ymmärtämään, mitä käytöksen takana on.

2. Turva mahdollistaa säätelyn – ja säätely oppimisen
Ensin keho rauhoittuu, vasta sen jälkeen lapsi pystyy oppimaan, kuuntelemaan ja kiintymään. Ilman säätelyä ei voi syntyä luottamusta, eikä ilman luottamusta voi rakentua kiintymystä tai oppimista.

3. Suhde korjaa – ei yksittäinen menetelmä
Lapsen toipuminen tapahtuu vakaassa ihmissuhteessa. ”Rakkaus yksin ei riitä – mutta rakkaus, ymmärrys traumasta ja luottamuksen rakentaminen voi muuttaa paljon.”
Toistuva kokemus siitä, että aikuinen palaa takaisin, ymmärtää ja kannattelee, rakentaa uutta hermoverkkoa ja kiintymyksen kokemusta.
Tärkeämpää kuin täydellisyys on arjessa yhä uudelleen toistuva yhteyden palauttaminen:
”Tein virheen – mutta olen tässä.”

Lähteenä myös käytetty: Lapsen stressi ja aivot
Lisää aiheesta: Stressiprofiili-työkalu