Teini-ikäinen poika, lähikuva. 23/10/2020

Tule tukiperheeksi tai tukihenkilöksi ilman perhettä elävälle nuorelle

Voisitko sinä olla turvallinen ja läsnäoleva aikuinen ilman perhettään Suomessa elävälle lapselle tai nuorelle?

Tukiperhe- ja tukihenkilötoiminta tarjoaa turvapaikanhakijataustaisille nuorille paremmat mahdollisuudet kotoutua ja rakentaa oman näköistä hyvää elämää Suomessa. Koulutamme syksyllä uusia tukiperheitä ja tukihenkilöitä turvapaikanhakijataustaisille lapsille ja nuorille verkkokurssilla.

Tukiperhe

Tukiperheenä toimii koko samassa osoitteessa asuva perhe eli tukiperhe voi olla lapsiperhe, pariskunta tai yksin asuva aikuinen. Lapsi tai nuori osallistuu tukiperheen tavalliseen elämään ja vierailee heidän kotonaan 1-4 kertaa kuukaudessa. Tukiperheitä etsitään nyt erityisesti pääkaupunkiseudulta syksyn aikana Suomeen tuleville alaikäisille lapsille, mutta myös itsenäistymisvaiheessa oleville pidempään Suomessa asuneille 18-21-vuotiaille nuorille.

Tukihenkilö

Tukihenkilönä toimitaan lähtökohtaisesti yksin, yhdessä nuoren kanssa. Tukihenkilö ei vie nuorta kotiinsa vaan tapaa tätä 1-4 kertaa kuussa esimerkiksi harrastusten, ulkoilun tai kahvittelun merkeissä tai nuoren omassa kodissa. Tukihenkilöitä etsitään erityisesti itsenäistymisvaiheessa oleville 18-21-vuotiaille pojille pääkaupunkiseudulla ja Keski-Uudellamaalla.

Tarjoamme

– Kattavan verkkokoulutuksen, joka antaa valmiuksia ilman huoltajaa tulleen lapsen ja nuoren kohtaamiseen ja tukemiseen
– Perheille oman koulutusosion, jossa lasten kanssa voi käsitellä vapaaehtoisuutta yhdessä
– Työntekijöiden tuen
– Mahdollisuuden tehdä merkityksellistä vapaaehtoistyötä

Toivomme sinulta

– Kiinnostusta uuden ihmisen aitoon kohtaamiseen
– Tasapainoista elämäntilannetta
– Aloitteellisuutta yhteydenpidossa nuoren kanssa
– Mahdollisuutta tavata nuorta 1-4 kertaa kuukaudessa
– Sitoutumista toimintaa pitkäkestoisesti 

Koulutus

Osallistujalle annetaan linkki verkkokoulutukseen, jonka voi käydä läpi itsenäisesti. Koulutukseen läpikäyntiin on hyvä varata noin 4-6 tuntia. Siihen sisältyy miniluentoja, kirjallinen materiaali, tehtäviä ja lisämateriaalia tietyistä teemoista sekä perheille oma osionsa. Koulutus on maksuton.

Haastattelemme kaikki osallistujat puhelimitse ennen koulutusta. Toimintaan mukaan lähteviltä tarkastetaan heidän suostumuksellaan rikostaustaote ja sosiaalitoimen lausunto. Koulutuksen jälkeen pidetään etähaastattelu tai tukiperheiden kohdalla kotikäynti, riippuen koronatilanteesta. Koulutus ei vielä sitouta tukiperhe- ja tukihenkilötoimintaan, vaan sen aikana voi rauhassa miettiä onko toiminta itselle sopiva vapaaehtoisuuden muoto. Toivomme, että harkitset huolella mahdollisuutesi sitoutua toimintaan, sillä nuoret toivovat elämäänsä ensisijaisesti pitkäkestoisia ihmissuhteita!

Koulutukseen ilmoittautuminen

Lisätietoa toiminnasta:

Meeri Lindroos, puh. 044 7211 244, meeri.lindroos@yhteisetlapsemme.fi

Heini Aaltonen, puh. 044 7211 245, heini.aaltonen@yhteisetlapsemme.fi

Lisää ajankohtaisia:

Haemme kesätyöntekijää lastenkoti Ilolaan Sipooseen 

07/04/2026

Haemme kesätyöntekijäksi ohjaajaa Yhteiset Lapsemme ry:n Koti Ilolaan Sipooseen ajalle 1.6.-31.8.2026 (mahdollisesti pidempääkin). Ohjaaja tekee kolmevuorotyötä, pääasiassa ilta- ja yövuoroja. Kesätyöntekijä...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Hallituksen palsta: Hullu maailma kutsuu tulemaan yhteen

30/03/2026

Teksti: Karoliina Tikka Hullu maailma. Tuo kulunut sanonta tuntuu vähättelevältä maailmassa, jossa kiukutteleva aikuistaapero pomputtaa maailmaa ja pääministeri joutuu pyytelemään...

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme 1/2026 Pääkirjoitus: Etuoikeudet ja valta velvoittavat toimimaan

25/03/2026

Olen syntynyt keskiluokkaiseen perheeseen rauhallisessa hyvinvointivaltiossa, jossa ei ole elämäni aikana käyty sotia. Minua on hoidettu syntymästä saakka neuvolassa, hammaslääkärissä...

Lue lisää

ZERO RACISM! Muutos alkaa meistä -tapahtuma Sellon kirjastossa 16.3.2026

26/02/2026

Rasisminvastainen viikko (16.-21.3.2026) alkaa Sellon kirjastosta! Tule mukaan osoittamaan tukesi turvalliselle, moninaiselle ja rasismista vapaalle nuoruudelle Suomessa. Aika: Maanantaina 16.3.2026...

Lue lisää

Luovan toiminnan perhekahvilat aloittavat toimintansa Vantaalla maaliskuussa 2026

17/02/2026

Uutena kotoutumisen tuen toimintamuotona aloitamme maaliskuussa kulttuuriperhekahvilatoiminnan Vantaalla.  Kulttuurikoto on Vantaan Lastenkulttuurikeskuksissa järjestettävä avoin luovan toiminnan perhekahvila Suomeen muuttaneille lapsiperheille....

Lue lisää

Yhteiset Lapsemme ry osallistuu #OlenTukena -kampanjaan 9.-15.2.2026

09/02/2026

Yhteiset Lapsemme ry on mukana #OlenTukena -kampanjassa 9.-15.2.2026. Kampanja kutsuu toimintaan mukaan uusia tukihenkilöitä ja tukiperheitä. Kampanja muistuttaa samalla ystävänpäiväviikolla,...

Lue lisää